Capture the moment - K-18

[Tuutu]

//Neiffiä kaivataan täällä kovin. Samoin myös Leneä.
Ja otsikko on Neiffin käsialaa//


Rami Randall

Se oli aina hieman hämmentävää herätä Lontoon hälinään, kun on edellisenä iltana palannut suomesta. Se kotona vallinnut levollinen mieli ja rauhallisuus olivat jo tyystin kadonneet. Vain haikeat mielikuvat olivat jossain mielen perukoilla. Se oli kummallista, kuinka nyt vain olisi halunnut jäädä vain sängyn pohjalle makailemaan. Yleensä nousin ylös jo ennen kuin herätyskello ehti pirahtaa kertaakaan. Näin kävi aina, kun palasin Britanniaan. Ehkä vain en halunnut herätä siihen todellisuuteen, että olin täällä jälleen, enkä Suomessa. Lopulta Louhi alkoi suureen ääneen vaatia aamurapsutuksiaan ja aamupalaansa. Joukahainen ryhtyi myöskin protestoimaan. Ei siinä muu auttanut kuin herätä Lontoon harmaaseen aamuun. Täällä ei ollut edes lunta.

Rypistynyt paperilappu pöydällä. Manchesterilainen osoite oli siihen kirjoitettu. Päätä vaivaava juttu, sillä en tiennyt menisinkö. Minä en oikein ymmärtänyt, mitä järkeä siinä oikein oli ja miksi minut oli siihen valittu. Oikeastaan, jos minulta kysyttäisiin, niin koko juttu oli hyvin turhanpäiväinen. Toisaalta olin jo luvannut tulevani. Katsoin kelloa, se oli kymmenen. Minulla oli vielä pari tuntia aikaa, ennen kuin minulla oli määrä olla tuossa osoitteessa sijaitsevan talon oven takana.
 
Minä kuitenkin tarvitsin Manchesterin kartan. Niinpä syötyäni ja ruokittua kissat, piti minun vielä suunnata askeleeni Lontoon kujille. Piti siinä parissa paikassa käydä, ennen kuin löysin tarvitsemani kartan. Kotona levitin kartan pöydälle ja suoristin lapun. Higher Blackley 3. Järjestelmällisesti kävin karttaa läpi ja lopulta löysin lapussa ilmoitetun osoitteen. Otin taikasauvani esille ja merkitsin sillä paikan karttaan, jotta löytäisin sen myöhemmin helposti.

Katsoin jälleen kelloa. Nyt oli aika lähteä, eikä enää voinut miettiä sitä, että oliko tämä järkevää vai ei. Olin minä kyllä elämäni aikana tehnyt paljon järjettömiä juttuja, mutta ne olivat erilailla järjettömiä, kuin tämä. Minä en aivan ymmärtänyt koko tätä juttua ja se saattoi olla suurtakin ajanhukkaa eli touhua lainkaan minkäänlaista järkeä.

Keskityin ja ilmiinnyin Manchesteriin, kaupunkiin, jossa en aikaisemmin ole käynyt. Katselin ympärilleni, otin kartan käteeni ja etsin sen paikan, missä minä olin. Lähdin suunnistamaan kohden Higher Blackleytä. Ei se katu ollut vaikeaa löytää, vaan itse talo. Muiden talojen numeroiden perusteella minä seisoin nyt oikean talon edessä. Katselin sitä pitkään. Se oli aika ränsistynyt, eikä sen seinustalla ollut edes numeroa. Katselin ympärilleni, sillä varmasti minulla oli jäänyt jotain huomaamatta. En minä uskonut tuon olevan oikea talo. Se ei vain vaikuttanut siltä.

Kuitenkin se oli ainoa vaihtoehto, joten astuin ovelle vievälle pihatielle. Lisäksi olin jo myöhässä. Tapaaminen oli sovittu kahdeksitoista, kello oli jo puoli yksi. Kannattaisi edes kokeilla, että oliko tämä sittenkin oikea talo, sillä jos se olisi, niin en myöhästyisi enempää. Ja yhä katselin ympärilleni. Ohut lumikerros ei kyennyt peittämään alleen villiintynyttä ruohikkoa. Millainen ihminen oikein asui tällaisessa paikassa?

Siinä kävellessäni ovea kohden jouduin yllättäen hyökkäyksen kohteeksi. Hetken aikaan pompin siinä paikallani ja yritin karistaa jalkani kimppuun hyökännyttä kissaa. Tällä hieman villiintyneellä luontokappaleella oli hyvin terävät kynnet, jotka pureutuivat jopa housujeni läpi. Se ei yrityksistäni huolimatta suostunut luovuttamaan, joten minä luovutin ja menin ovelle kissa housuistani roikkuen.


Katselin nyt taloa hieman lähempää ja yhtä ränsistyneeltä se näytti. Katselin ympärilleni löytääkseni ovikellon, mutta en minä ainakaan sellaista huomannut mistään. En minä kyllä siitä lainkaan yllättynyt. Heti talon nähdessäni kuvittelin jo, ettei siinä ole ovikelloa tai jos on, niin se ei toimi. Niinpä minä nostin käteni koputtaakseni ja saatoin vain toivoa, ettei koko talo luhistuisi koputuksen voimasta.

[Neifion]

Lene Farraday

Minä raotin silmiäni. Selkää särki. Olin kai sammunut sohvalle. Nousin varovasti ylös ja katselin ympärilleni. Viinipulloja, viinapulloja, oluttölkkejä, siideritölkkejä...
Kuulin kuinka joku koputti. Oli tainnut koputtaa jonkun aikaa. Mitähän kello edes mahtoi olla. En viitsinyt vilkaista mitä minulla oli päälläni, vaan keskityin jumalattomaan päänsärkyyni ja lasinsiruihin joita oli pitkin lattiaa. Miksi se kuka oven takana olikin, ei käyttänyt ovikelloa?

Sattumalta ovikellosta tuli mieleeni, että sille oli tainnut käydä vähän huonosti. Se taas tuli mieleeni siitä, että näin keittiössä muutaman lautasenpuolikkaan, melkein kokonaisen kanan (oli tainnut olla siinä lattialla jo vähän aikaa) ja parit alushousut. Olivatkohan ne minun? Ei, minun olivat jalassa.

Kävelin eteiseen. Peilistä näki että hiukseni olivat pystyssä, meikkini levinneet (eikä minulla ollut päällä kuin valkoinen toppi ja mustat alushousut, ei edes rintsikoita). Oveen kuului jälleen koputus. Olin kompastua omiin kenkiini ja kuului jysähdys kun pari viinipulloa kaatui lattiaa vasten. Päässä jyskytti entistä enemmän kilinän vuoksi. Konttasin ovelle, nousin ylös ja avasin sen.
"Niin mitä?"
Huomasin katsovani miestä. Ihan hyvännäköistä miestä. Miksi se oli minun oveni takana. Päässäni raksutti hetken (se taisi näyttää oudolta miehen ilmeestä päätellen tai ehkä se johtui pukeutumisesta johon en ollut kiinnittänyt huomiota).
"Ai sinä, tule sisälle", tajusin yhtäkkiä. Mitä se kello oli? Tuon piti tulla minulle malliksi. Aivan. Muistin hämärästi Kolmessa Luudanvarressa käydyn keskustelun. Siirryin sivummalle jotta mies pääsisi ovesta ja sisään tuli miehen perässä kissa. Minä katsoin kissaa hetken. Oliko se edes minun? Taisi se olla. Kissa jolkotteli asuntoon ja huomasin sen käyvän kiinni kanaan, joka oli keittiön lattialla.
Hyvä että jollekin maistui, meille ei ollut illalla varmaankaan maistunut muuta kuin viina. Kai.
"Koputitko kauankin, ovikellolle taisi käydä eilen ikävä tapaturma. Ehkä. Se on hyvin mahdollista", selitin ja katsoin miestä hetken aikaa ennen kuin kävelin keittiöön.
"Valitan, ei ole tarjota mitään, koska en muista minne olen laittanut... kahvin", sanoin ja vilkaisin jalkoihini. Kahvipaketti oli levitetty keittiöön, juuri siihen, mihin olin astunut.

Minua todella kiinnostaisi mitä oli tehty. Eteisen lattia oli täynnä mainoksia, huomasin sen vasta nyt. Olisikohan ne pitänyt korjata pois sieltä? Ehkä. Ei voinut mitään, vahinko oli jo tapahtunut.

Kävelin olohuoneeseen ja etsin vaatteitani. Löysin mustan hameen, tosin olisin voinut vannoa, ettei se ollut minun. Puin sen päälleni ja löysin pitkät oranssisinisen raidalliset polvisukat, jotka kiskoin jalkaani.
"Löysitkö helposti perille? Sori, oli viininmaisteluilta eilen", sanoin kovempaan ääneen jotta mies kuulisi, oli tämä sitten missä tahansa.

"Mennään yläkertaan, studioon, työhuoneeseen, mikä se sitten onkin", sanoin pukeuduttuani ja katsoin miestä tutkivasti ennen kuin kävelin portaita. Olin kompastua meikkivoideputkiloon ja pariin Henryn leluun.
Sain kuitenkin kaiteesta kiinni.
Yläkerrassa oli levitelty ympäriinsä nuottivihkoja. Pianon päällä oli viinilaseja ja pari pulloa. Avasin oven, johon olin maalannut erilaisia taruolentoja.

Synkkä, pimeä huone tervehti viileydellään. Missäköhän täällä oli aspiriinia?

[Tuutu]

Rami Randall

Minä koputin siinä muutaman hetken, välillä ylöspäin vilkuilen siltä varalta, että talo päättäisi hajota jyskytyksen voimasta. Kissa päästi jossain vaiheessa irti jalastani, mutta jäi jalkojeni juureen pyörimään. Koputin jälleen, sillä kukaan ei ollut vielä tullut ovea avaamaan. Olihan siinä tietenkin voinut käydä niin, että hän oli unohtanut koko tapaamisen ja oli nyt lähtenyt jossain käymään. Minä saatoin vain toivoa, että hän olisi kotona. Ja kyllä siellä joku taisikin olla, ainakin ryminästä päätellen. Odotin siis vielä hetken.

Pian ovi avautui ja sen takaa paljastui rähjääntyneen näköinen nainen. Olisin kyllä toivottanut hyvää päivää, ellei minun huomioni olisi kiinnittynyt Lene Farradayn ulkonäköön. hänestä kyllä näki ja haistoi, että kupposta oli ehkä tullut kallistettua liikaa edellisenä iltana. Jätin kuitenkin naisen melkeinpä puolialastomuuden ja krapulaisen olon omaan arvoonsa ja seurasin häntä sisälle. Katselin ympärilleni, mikä oli virhe, sillä minun olisi pitänyt katsoa sitä, mihin minä oikein astuin. Lattia kun oli pienoisen tavararöykkiön alla. Huomioni kiinnittyi yhteen mainokseen, jonka teksti kirkui suurin kirjaimin ”Tarjous voimassa marraskuun loppuun asti! Milloin täällä oli oikein viimeksi siivottu?

Seurasin naista keittiöön, tai ainakin minä luulin sen olevan keittiö. Väistin lattialla olevaa kanaa, jonka kimppuun kissa oli hyökännyt. Havahduin ympäristön tarkkailemisesta vasta, kun Lene kysyi, että olinko koputtanut kauankin ja kertoi ovikellonsa kohtalosta. ”En minä kovin pitkään joutunut odottamaan.” Sanoin, enkä lainkaan huomioinut sitä, että puhuin suomeksi. Vaikka kyllä siinä odotukseen oli mennyt muutama tovi. Ei minulla kuitenkaan valittamisen aihetta siitä ollut, sillä olihan ulkona ihan kiva ilmakin.

Pahoittelua siitä, ettei ollut mitään tarjottavaa. ”Ei se mitään, minä join kotona ennen lähtöä.” Puhuin yhä suomea ja hymyilin samalla hieman. Nainen katsoi minua ja töksäytti yllättäen, ettei ymmärtänyt minua. Perhana. Tajusin yllättäen, että puhuin väärää kieltä. Katsoin naista pahoitellen, ”Anteeksi. Tulin eilen vasta takaisin Britanniaan. Siinä menee aina muutama hetki, ennen kuin jälleen muistaa kunnolla, että kumpaa kieltä pitää puhua.” Nyt kielen pitäisi olla oikea ja Lenen pitäisi ymmärtää minua.

Nainen vaihtoi huonetta, minä jäin keittiöön. Utelua siitä, että olinko tänne vaikeaa tulla. ”Minulla oli kartta, löytyi helposti. Talosi seinästä puuttuu kuitenkin numero; se hieman vaikeutti löytämistä.” Kuulemma viininmaisteluilta eilen. Näytti kuitenkin siltä, että viiniä oli maisteltu aika useana iltana, eikä jälkiä ollut viitsitty siivota. Täällä kyllä kaivattaisiin mäntysuopaa ja juuriharjaa. Ensin tosin kaikki rojut pitäisi raivata pois.

Lene palasi, nyt hänellä oli hieman enemmän vaatetta päällä. Hän lähti ohjaamaan minua yläkertaan rappusia pitkin, jotka olivat ainakin osittain tavaran peitossa. Nyt muistin katsoa, mihin astuin. Lene ei kuitenkaan niin tehnyt, vaan hän näytti kompastuvan ja uhkaavasti näytti siltä, että hän tippuisi portaita pitkin alas. Tai oikeammin minun päälleni, sillä olin aivan hänen takanaan. Valmistuin koppaamaan hänet kiinni, mutta hän saikin portaiden kaiteesta kiinni. Mitään pahempaa ei siis sattunut, mutta minä ainakin katsoin vielä tarkemmin, mihin astuin. Ihan kunnialla ylös asti päästiin. Lene johdatti minut johonkin huoneeseen, joka oli pimeä ja hieman viileähkö. Odotellessani naisen ohjeita katselin jälleen ympärilleni. Olikohan tässä talossa yhtään siistiä huonetta?

[Neifion]

//hyppelin vähän//

Lene Farraday

Mies käveli perässäni keittiöön ja puhui jotakin hassua kieltä. Ehkä se oli tarkoituskin. Miriam puhui aina silloin tällöin ranskaa, ihan vain minun kiusakseni. Eikä mitään helppoa ranskaa, vaan sellaista mitä minä en todellakaan ymmärtänyt.
Kuitenkin kun tämä vastasi jälleen minulle sillä hassulla kielellä, joka ei kuulostanut ainakaan kauniilta.Katsoin miestä hetken aikaa:
"Minä en ymmärrä sinua", töksäytin melko epäkohteliaan oloisesti. Selitys löytyi heti, oikealla kiellä kaiken lisäksi.

Mies puhui talon numerosta. Mietin hetken aikaa.
"Niin, sillekin taisi käydä tapaturma kesällä", pohdin.

Yläkerrassa ohjasin miehen työhuoneeseeni ja napsautin ensimmäinen kuvaukseen tarkoitetun lampun päälle. Katsoin ympärilleni. Lattia oli tyhjä, lukuunottamatta maalaustelinettä ja maaleja sen ympärillä. Olin laskenut jo valmiiksi taustakankaat esille, jotta saisin ne helposti käyttööni. Sohva vai tuoli? Sohva tosin oli ihan hyvä. Mitenköhän maalit taiottiin niistä pois? Tuo varmaan osaisi sen. Minä en muistanut, kun en käyttänyt taikoja pahemmin, joka johtui toisaalta siitä, etten tiennyt missä taikasauvani oli.

Henryn valkoinen nojatuoli voisi olla hyvä. Toisaalta.
"Odota hetki", sanoin ja katseeni kävi seinällä olevassa maalauksessa. Mies oli ollut hyvä malli ja jaksanut odottaa rauhassa.
Samassa huomasin mustalla, maalintäytteisellä sohvalla puisen tikun ja hymyilin.
Kävelin sohvalle ja nostin taikasauvani.
"Et sinäkään ole ollut kateissa kuin kaksi kuukautta", murahdin ja kävelin ovesta ulos ja huitaisin sauvallani yhden huoneen lukkoa. Siisti, joskin vähäsen pölyinen huone, aukeni silmänräpäyksessä nähtäville. Nostin valkoisen nojatuolin ja kannoin sen omaan työhuoneeseeni. Ainoa vika tuolissa oli, että sen istuinosaan oli kirjoitettu Henry koukeroisen kirjaimin. Noh, tuskin tuota häiritsisi, se peittyisi.
"Istu", sanoin ja kaivelin yhdestä laatikosta erilaisia kameroita ja tutkin niitä hetken aikaa, ennen kuin valitsin järjestelmäkameran, joka oli tarkoitettu velhokuvien ottamista varten.
"Tuossa on naulakko, laita päällysvaatteet siihen, kengät pois jalasta", sanoin yksinkertaisesti ja osoitin oven viereen hakattua kahta naulaa, jotka Henry itseasiassa oli laittanut siihen, kun itse ujutin filmiä kameran sisään ja aloin laittamaan lamppuja päälle, asetellakseni niitä. Tarvitsisin jästikameran. En näkisi muuten valotusta. Kaivelin laatikkoa uudelleen ja löysin jästien digitaalisen järjestelmäkameran ja otin kuvan pelkästä tuolista. Katselin valon suuntaa ja korjasin lamppujen sijaintia. Olin valinnut tummanpunaisen taustan.Otin hyllyltä täyden viinipullon ja avasin sen kevyesti sauvan avulla, etsin rekvisiitaksi lasin ja kaadoin siihen viiniä, asettelin sen tuolin vierelle huolellisesti.
Nyt se aspiriini.
"Tulejo aspiriini", sanoin ja samassa käteeni lennähti lääkepakkaus. Otin yhden lääkkeen ja kulauksen suoraan viinipullon suulta, ennen kuin asettelin sen lasin eteen ja käännyin katsomaan miestä.
"Istu, ihan sama miten, pitää ottaa testikuvia, osuvatko valot oikein, vaalea sopii hyvin", sanoin ja odotin miehen istuvan, siirsin valojen paikkaa ja otin yhden kuvan.
"Jos joku ostaa kuviasi, saat 40% tuotosta. Jos nämä onnistuvat, osallistun näillä kilpailuun ja voitan... Ellei se yksi mulkku jälleen kerran varasta ideoitani", sanoin ja olin tyytyväinen valoihin. Kaikki näytti hyvältä.
Katsoin miestä hetken.

En pyytänyt tätä liikkumaan mihinkään, käskin vain katsoa tiettyyn suuntaan kun otin kuvan. En puhunut yhtään enempää, ennen kuin melkein puoli tuntia oli kulunut.

"Riisu paitasi."

[Tuutu]

Rami Randall

Lenen sytyttäessä valon, saatoin katsella paremmin huonetta. Se vaikutti paljon tyhjemmältä, kuin talon muut huoneet. Ainakin siellä pystyi kävelemään niin, että ei tarvinnut koko ajan katsella, minne astui. Minä jäin sinne odottamaan, kun Lene lähti käymään jossain. Aukaisin takkini ja riisuin sen päältä pois. Eihän tässä kuumuudessa voi edes ajatella. Pian Lene kuitenkin tuli takaisin kantaen valkoista nojatuoliaan mukanaan. Hän laski sen lattialle ja käski minun istua siihen. Katselin tuolia ja sen selkämykseen kirjoitettua nimeä. ”Onko sinulla poika?” Kysyin samalla kun nainen etsi kameraa. Minä en kyllä tiennyt, että hänellä oli lapsi. Kävin mielessäni, ketä Farradayta minulla oli oppilaanani, sillä hän saattaisi olla yksi heistä. Muistin kuitenkin aika pian, ettei minulla ollut ketään Henry Farradayta oppilaana. Oli siis oletettavaa, ettei hän ollut vielä koulussa.

En minä ehtinyt istua, ennen kuin käsky kävi, että päällysvaatteet ja kengät oli riisuttava. No takki minulla oli jo poissa päältä, niin ainoastaan kengät täytyi ottaa pois. Ripustin takkini naulaan, joka tosissaan oli vain pelkkä seinään hakattu naula ja kengät asettelin siististi takkini alle lattialle. En minä suinkaan ollut niitä riisunut heti ulko-oven taakse, kuten suomessa oli tapana, vaan ne olivat jääneet jalkaan. Ihan järkevää katsottua siltä kantilta, ettei ollut tietoa, mitä kaikkea lattialla olikaan. Turvallisuus kysymys näin sanoakseni.

Katselin Lenen touhua, kun tämä otti kuvia tyhjästä tuolista ja sääti välillä valoja. Minä en rohjennut mennä häiritsemään häntä ja istumaan tuolille, ennen kuin uusi käsky kävisi. Minä en tiennyt valokuvaamisesta juuri mitään ja olisin saattanut pilata jotain. Viinipullo avautui ja sisältöä kaadettiin lasiin, joka aseteltiin tuolinviereen. Lene otti aspiriinia ja hörppäsi pullosta. Ymmärsin sen, että joskus piti ottaa pari pientä loiventavaa.  Istuin tuolille, kun jälleen käskettiin. Yritin etsiä hyvää asentoa, mutten löytänyt sitä. Lopulta päädyin istumaan selkä aika suorana. Lene otti kuvan ja selitti palkkiokäytännön. Nyökkäsin sen merkiksi, että olin ymmärtänyt. Vaikka minä en ollut ihan varma siitä kilpailusta, oliko se hyvä idea. Mutta kait hän ammattilaisena tiesi paremmin.

En tiedä kauanko siinä meni, kun Lene otti kuvia. Käski vain välillä katsoa eri suuntiin. Tämä oli loppupeleissä aika tylsää hommaa. Istua vain ja katsoa välillä hieman eri suuntiin. Aloin jo pikkuhiljaa toivoa, että tämä loppuisi jo. Tuskin päivä oli vielä kovin pitkällä, ehtisin vielä ehkä tehdä jotain. Käydä ehkä tavaroitani läpi ja miettiä, mitä oikein tarvitsin Tylypahkaan. Mutta ilmeisesti minulle ei suotu vielä lupaa lähteä. Lene nimittäin käski minun riisua paitani. Katsoin naista hieman ihmeissäni ja kysyvästi; oliko hän tosissaan? Ei minulle paidatta kulkeminen ollut vieras käsite, enkä minä sitä häpeillyt. Mutta tämä oli tullut hieman yllättäen, niin se oli saanut minut hieman hämmennyksiin. Tartuin kuitenkin paitani helmaan ja vedin sen pois. Hetken aikaan seisoin vain se kädessäni ja lopulta tipautin sen lattialle. Katsoin Leneä ja odotin, että mitä seuraavaksi.

[Neifion]

Lene Farraday

Minä kohotin kulmiani kun Rami kysyi oliko minulla poika. Katsoin tätä hetken aikaa kummissani, ennen kuin tajusin tuolissa olevan nimen. Naurahdin.
"Ei, tytär. Henry on hänen lempinimensä. Hän on kolmannella luokalla, jos hän olisi täällä, hän luultavasti hakkaisi päätäni seinään", sanoin samalla kun keskityin säätämään valoja. Kun mies viimein istui tuoliin, katsoin tätä hetken, otin testikuvat ja keskityin etsimään miehestä piirteitä ja katseita jotta tietäisin millaisia kuvia saisin. Piti ottaa huomioon mallin persoona.

Lopulta löysin sen.
Mies selvästi hämmästyi käskyäni riisua paitansa ja odotin vastalausetta. Odotin, mutta sitä ei tullut. Mies pudotti paitansa lattialle enkä minä saanut silmiäni irti tästä. Tuijotin tätä turhankin pitkään, ennen kuin yskäisin, otin velhokuviin tarkoitetun kameran käteeni ja katsoin miestä (edelleen turhankin intensiivisesti) arvioivasti, ennen kuin kävelin tämän luokse ja asetin tämän tuolille melko rentoon asentoon, työnsin tämän käteen punaviinilasin ja tarkastelin kauempaa, ennen kuin siirsin valoja niin että toinen puoli kasvoista jäisi kokonaan varjoon.
Tutkin miestä edelleen, sain lopulta kameran käteeni ja etsin itselleni sopivaa kuvauskulmaa.
"Näytä välinpitämättömältä, ajattele että olet kotona, sinulla on helvetin tylsää ja ainoa ilosi on tuo viinilasi", sanoin, näppäsin nopeana sarjana muutamia kuvia, vaihdoin jälleen lamppujen paikkaa, käskin miestä siirtymään ja laitoin lattialle valkoisen kankaan, vaihdoin taustalle tummanpunaisen sijaan sinisen kankaan ja asetin miehen nyt lattialle, nojaamaan tuolia vasten. Otin pullon kokonaan pois näkyvistä.

Katselin miehen lihaksia ja olin hämilläni, sillä en ollut koskaan reagoinut tällä tavalla. Minulla oli ollut satoja alastonmallejakin, enkä koskaan ollut näin vaivaantunut kuin nyt.
Mekko kahisi, kun asettautuin kyykkyyn ja otin kuvan. Nousin siirtämään valoja ja säätämään niiden korkeutta.
"Katso ylöspäin, viistosti, silmät kuitenkin kameraan päin... Sinulla on muuten kivat silmät...", yskäisin huomioni jälkeen.
"... Hymyile vähäsen, kai sinä nyt hymyillä osaat, vai pitääkö harjoitella? Juuri noin", menin miehen luokse, siirsin tämän kättä ja pidin kädestä kiinni ehkä muutaman sekunnin verran liian kauan. Kohottauduin ylös, otin kuvan ylhäältä käsin. Siirryin sivulle, otin muutaman kuvasarjan ennen kuin kamera valitti filmin loppumista. Keskityin vaihtamaan filmin ja jatkoin jälleen. Pyysin mieheltä muutamia erilaisia ilmeitä, yritin saada tämän kuvittelemaan erilaisia paikkoja ja tilanteita, jotta ilmeet tulisivat näkyviin.

"Sinä et ole ollut ennen mallina, sen huomaa. Toisaalta se on hyvä, et ala pätemään, sellainen on ärsyttävää. Helpompi opettaa kun ei osaa mitään ja sitä paitsi nämä ovat hiton hyviä kuvia", puhuin rauhallisella äänensävyllä, keskittyneenä kuvaamiseen. Sininen tausta sopi todella hyvin. Tämän silmien värinen tausta voisi olla hyvä. Onneks tuoli oli valkoinen. Toisaalta sohvakin olisi voinut olla hyvä.
Mutta jos... Niin...
Toisaalta mies oli uusi, tätä saattaisi hävettää... Mutta likainen musta sohva... Sopivasti renttumaisuutta... Pienet rajaukset silmiin. Se auttaisi heti.
Siitä tulisi loistava. Mutta sitten ei kävisi millään viini enää. Minä tarvitsin oluttölkin. Olikohan minulla yhtäkään.
En ollut koskaan tarvinnut kuvauksissa sellaista, niin ei ollut tullut hankittua.
Mutristin huuliani ja huomasin katsovani miestä omissa ajatuksissani. Laskin kameran yhdelle hyllyistä.
Mutta mikä tausta? Vihreä, sotkuinen vihreä... Pitäisi kai tuhota yksi vihreä kangas. Toisaalta, saisin hankittua uuden. Helposti.

Siinä todellakin oli ideaa.

"Kannattaa väistyä", sanoin ja kaivelin esiin mustaa spraymaalipurkkia huoneen nurkasta. Löysin sen, vedin alas vihreän kankaan, avasin sprayn, työnsin tuolia kauemmas, Henry saisi hermoromahduksen jos siihen tulisi maalia, ja tarkasti spreijasin vihreään kankaaseen tageja, joita näkyi kaupungilla, kun teinit innostuivat esittelemään luovuuttaan. Etsin punaisen purkin ja vedin haalean kerroksen mustan päälle, jotta punaiset rajat tulivat näkyviin.
Kankaan tullessa valmiiksi (se todella näytti sotketulta vihreältä seinältä), vedin sohvan sen luokse, otin öljyvärini ja maalasin lisää sotkua sohvaan, tosin nyt se näytti enemmän kuluneelta ja aikansa eläneeltä kuin maalitöhryiseltä.
Musta, vanha nahkasohva, törkyinen seinä.
"Saanko meikata sinua, vähän rajauksia vain? Ei sinulla sattuisi olemaan farkkuja.. .No niin, itse en tajunnut pyytää, aivan sama, nuokin kelpaavat... Tai no ei... Niin...", sanoin viimeisen lauseen enemmänkin itselleni vähän hiljempaa. Otin viinipullon ja join siitä mietteliäänä samalla kun istuuduin lattialle. Katselin aikaansaannostani ja annoin itselleni aikaa ajatella. Suljin hetkeksi silmäni, mutta minun mielikuvani vain pysyi edelleen.
Kohta olisi pakko pyytää, ellen keksisi jotakin muuta.

"Haluatko? Tässä menee aikaa, minun täytyy miettiä, yllättävän vaikeaa, mutta tuota kroppaa ei voi jättää käyttämättä", sanoin enkä katsonut mieheen päin. Otin kuvan jästikameralla aikaansaannoksestani ja huokaisin äkäisenä itselleni.
Hyvä idea, persoonallinen malli, hyvä valaistus, mutta ongelmia vaatetuksen, asennon ja tyylin suhteen. Minkälainen olisi tällaisessä paikassa aikaansa viettävä mies. Renttu, rokkari, anarkisti, runoilija... Kirjailija... Mietin vaihtoehtoja, mitä tahdoin kuvilta ja millä tavalla saisin kaiken näyttämään oikealta.

Vilkaisin miestä huulet törröllään, pohdiskeleva ilme kasvoillani ja suin hiuksiani, jotka olivat laskeutuneet. Haisin vanhalle viinalle, pitäisi käydä suihkussa. Nyt kuitenkaan en tahtonut päästää tilaisuutta käsistäni. Olin saanut suostuteltua tuon miehen mallikseni, tiesin että tässä oli jotakin hyvin persoonallista ja ulkoisesti viehättävää. Nyt kaikki oli kiinni enää vain minun taidoistani ottaa hyöty irti.

Nousin ylös ja etsin yhdestä laatikosta tupakka-askin, otin muovisäkeistä tehdyt verhot pois ikkunan edestä ja avasin ikkunan. Sytytin tupakan punaisella Coltilla.
"Minä harvemmin tupakoin. Oikeastaan en melkein koskaan. Sinä et taida polttaa? Nyt alkaa ottaa aivoon kun oma pää on tyhjä", sanoin, nojauduin ikkunalautaa vasten ja poltin savuketta hitaasti, pitkin hengenvedoin.
Tuijotin pihalle ja näin vilauksen kissoista. Vedin toisella kädellä hametta alemmas.
Olisiko minun pakko kuitenkin pyytää, lahjoa vaikka rahalla?

"Jos maksan 30 kaljuunaa enemmän, suostutko riisumaan housusi?" kysyin lopulta, katsomatta lainkaan Ramia.
Tämä oli harvinaisen hankala tilanne. Yleensä mallit itse tahtoivat olla puolialasti, mutta minun täytyi nyt todellakin rukoilla ja vaikka nuolla tämän varpaita siitä hyvästä, että Rami tekisi sen.
Nuo perinteiset kuvat jo olivat niin loistavia, että tuosta tulisi jotakin joka todella tulisi toimimaan. Todellakin. Tumppasin savukkeen ikkunalautaan, heitin sen alas ikkunasta, vedin verhon eteen, mutta jätin ikkunan auki. En pitänyt jos sisällä haisi kovasti tupakka.

Katsoin miestä silmiin.

[Tuutu]

Rami Randall


Riisuin paitani lainkaan häpeilemättä sitä. Sitähän minulta oli pyydetty, eikä minulla ennenkään ollut vaikeuksia kulkea paidatta. En uskonut tämän kerran poikkeavan muista kerroista kovin radikaalisti. Mutta toisaalta olin kahden vieraan naisen kanssa. Joku olisi saattanut pitää tätä hyvin epäsopivana. Minun täytyi nyt vain luottaa Lenen ammattimaisuuteen ja siihen, että hän tiesi, mitä teki. Silti huomasin saaneeni häneltä hyvin pitkän katseen.

Minut istutettiin takaisin tuolille ja Lene alkoi laittaa minua sopivaan asentoon. Itse en oikein tiennyt, miten päin tässä olisi pitänyt olla. Minulla ei ollut mitään hajua mallina olemisesta. Ja naisen läsnäolo hämmensi minua. Ne pienet kosketukset, joita hän jakeli silloin, kun minä en ymmärtänyt millaista asentoa, hän tarkoitti, kiusoittelivat minua. Naisten kosketukset kun yleensä tuntuivat niin hyvälle, eikä tämäkään suinkaan ollut mikään poikkeus.

Viinilasi aseteltiin käteeni. Minä en oikein perustanut viineistä, en ymmärtänyt sen hienouksista. Sen kitkerä maku ei kiehtonut minua lainkaan ja sitä vain saattoi juoda silloin, kun oli liian kännissä tajuamaan, mitä joi. Joten minun oli aika hankalaa kuvitella, että tuo viinilasi olisi jonkun illan ainoa ilo. Hetken ajan katsoin naisen suuntaan, sitten viinilasin. Kohotin lasin ja maistelin sen sisältöä ymmärtääkseni paremmin, mikä siinä oli erikoista. Ja minä en ymmärtänyt. Sen kitkerä maku kummitteli yhä kielelläni, kun laskin lasin ja tein niin kuin Lene oli käskenyt. Mutta minun vain oli vaikeampi kuvitella, että haikailisin viinin perään.

Minä istuin nyt lattialla ja tein parhaani mukaan niin kuin Lene käski. Milloin katsoin ylöspäin ja milloin vaihdoin hieman asentoa. Hymyilläkin yritin, kun niin käskettiin, vaikka minusta ainakin tuntui, että lopputulos oli hieman väkinäinen. Eihän kukkokaan käskien kieku. Kun tuli pyyntöä, että miettisin eri paikkoja, niin ehdin käydä mielessäni muutamassa paikassa, ennen kuin mieleni eksyi totaalisesti kuvittelemaan sitä, minne kaipasin. Kotia, Suomen lumisiin metsiin ja pakkasiin. Hiljaisuuteen, rauhaan ja luontoon. Minä saatoin melkein haistaa pakkasen; sen viileän pistävyyden, joka kutitteli keuhkoissa saaden lopulta yskimään. Mutta minä en ollut kotona, vaan ränsistyneessä manchesterilaisessa talossa.

Ilmeisesti Lene halusi myös muunlaisia kuvia, sillä hän käski minun siirtyä ja alkoi värkätä jotain. Minä katselin odotellessani ympärilleni. Kiertelen ja katselin valokuvia, joita siellä oli. Poimin muutaman lattialtakin ja nostin ne takaisin hyllylle. Menisivät vielä piloille lattialla. Olin alkamassa katsomaan jo toisia kuvia, kun kuulin raahaamisen ääniä takanani. Katsoin taaksepäin ja näin Lenen siirtämässä sohvaa. Olisin minä toki voinut auttaa häntä, jos hän vain olisi pyytänyt. Mutta ilmeisesti hän oli saanut siirrettyä jo sohvan haluamalleen paikalle. Ja hän kääntyi katsomaan minua ja kyseli, että saisiko hän hieman meikata minua. Ja oliko minulla farkkuja mukana. Loppu hävisi jonnekin mutinaan ja toivoin, että hän oli unohtanut sen meikkaamisen jo. Minä en oikein osannut innostua siitä. Se vain jotenkin tuntui niin… naisten jutulta. Ja ei minulla tietenkään ollut farkkuja mukana. Käytin niitä hyvin harvoin, vain silloin kun oli todella pakko. Ne olivat niin epämiellyttävät päällä.

Kieltäydyin viinistä, katselin vain, kun Lene näytti miettivän jotain. Välillä hän katsoi minua ja jatkoi miettimistään. Hän näytti hieman turhautuneelta, enkä minä tiennyt miksi. Minä en nähnyt missään ongelmaa, olisin minä muutoin yrittänyt auttaa. Seisoin vain tyhjänpanttina ja tunsin oloni hieman tyhmäksi. Oli hyvin osaamaton olo ja tuntui, että olin tehnyt jotain väärin. Miten minun olisi pitänyt olla? Lene nousi, haki jotain laatikosta ja meni ikkunan luo aukaisten sen. Sytytti tupakan. Minä olisin halunnut kieltää sen, mutta ei minulla ollut siihen valtaa. Ei täällä, toisen kotona. Eikä Lene ollut pahainen oppilas, joka koulun nurkilla salaa poltti. Jos olisi ollut, niin silloin minulla olisi ollut mahdollista kieltää häntä, mutta ei nyt.

”Oikeassa olet, en minä polta. Minä en terveyttäni halua pilata.” Ajattelematta olin mennyt muutaman askeleen poispäin. Tunsin seinän takanani ja nojasin siihen. Odotin yhä ja en vieläkään tiennyt mitä tehdä. Ja sitten tapahtui jotain. Yksi vaivainen kysymys ja silti minä kiitin onneani, että nojasin seinään. Minusta tuntui, että tämä alkoi mennä jo liian pitkälle. Katsoin naista hievahtamattakaan, vaikka hän ei katsonut minuun päin. Yritin laskeskella, mitä hän oikein aikoi. Mitä hänellä oli mielessä. Minä katsoin yhä. En liikkunut. En puhunut. Näin, kuinka tupakka tumpattiin ja näpäytettiin ikkunalaudalta ulos. Pian näin Lenen silmät. Hän katsoi minua. Tuijotti silmiin. Ja minä katsoin takaisin.

”Mitä sinä aiot?” Kysyin lopulta. ”Ei tästä ollut puhetta, silloin kun suostuin tulemaan tänne. Eikä kyllä ollut myöskään mitään puhetta jostain kilpailusta, mutta sen voin katsoa läpi sormieni. Mutta tämä alkaa mennä jo liian pitkälle.” Minä kuuntelin, ainakin osittain, kun Lene puhui jotain. Minä olin ainakin valmis jo lähtemään, mutta jotenkin hän sai minut vielä jäämän. ”Ei helvetti, ei olisi pitänyt tulla lainkaan tänne.” Sanoin itselleni. Suomeksi. Tällä kertaa en lainkaan välittänyt siitä, että toinen ei ymmärtänyt minua.

Olihan se nyt itsestään selvää, etten minä voinut suostua siihen. Sehän olisi ollut sopimatonta. Näin hieman pettyneen ilmeen Lenen kasvoilla, kun hän sanoi hakevansa jotain alakerrasta. Jäin yksin huoneeseen. Hiljalleen jalkani veivät minut avoimen ikkunan luo ja vedin verhoja syrjään nähdäkseni ulos. Siellä oli suhteellisen hiljaista, vain kaksi kissaa käveli pihalla. Ei vaatteita oleminen ollut minulle mikään ongelma vaan olin ennemminkin yllättänyt siitä suorasukaisuudesta ja asian esille tulemisesta. Enkä minä kroppaani häpeilyt lainkaan. Otin siis hetken mielijohteesta sittenkin loput vaatteet pois ja asettelin ne sohvan selkämykselle. Ja siinä Leneä odotellessa jatkoin ulos katselemista.

Vastakkaisesta talosta astui ulos vanhahko mummeli pienen valkoisen koiran kanssa. Hänen katseensa suorastaan lennähti sitä ikkunaa kohden, mistä minä kurkiin ulos. Minä melkeinpä näin sen, kun hänen suunsa mutristui ja silmiin tuli tuima katse. Määrätietoisin askelin tuo mummo lähti tulemaan Lenen taloa kohden retuuttaen koiraa perässään. Se lähestyy, Maailman lapset voivat valittaa ja pelätä, mutta filosofit eivät koskaan. Saatoin vain toivoa, että Lene oli filosofi, sillä tuo mummeli näytti siltä, kuin hänellä olisi jotain hyvin painavaa sanottavaa. Mummeli astui Lenen pihalle ja koira tuli hänen perässään. Kissa hyökkäsi koirankimppuun heti kun tämä oli ollut pihapiirin sisälle. Katsoin hetken, kun kissa höykytti koiraa ja se mummo yritti epätoivoisesi tehdä jotain. Minusta tuntui, että minun täytyisi tehdä asialle jotain, joten käännyin päästäkseni huoneesta pois ja lopulta ulos. Näin kuitenkin Lenen saapuneen takaisin huoneeseen. ”Sinun kissasi hyökkäsi naapurisi koiran kimppuun.”

[Neifion]

Lene Farraday

"Sen näkeekin sinusta", sanoin miehelle ja vilkaisin tätä samalla kun vedin henkoset tupakastani.
"Huomaa kropasta, ihon väristä, lihaksista ja kasvoista. Varsinkin käsistä. Monet asiat näkee kropasta, kuten mielialan tai asenteen. Se on mielenkiintoista. Vaikka se professori joka meitä opetti olikin täysi idiootti muuten", sanoin.
Lopulta sanoin äänee ajatukseni. Tumppasin tupakan, käännyin katsomaan miestä sulkiessani verhot.

"Minä en tiedä mitä minä tahdon ennen kuin näen millainen malli minulla on ja koska sinä et ole minun asiakkaani etkä sinä tahdo kuvia, minä joudun miettimään mitä minä tahdon", sanoin yksinkertaisesti miehelle.
Mutta mies puhui sitä vierasta kieltä ja selvästi näytti olevan ei, minä tyydyin siihen. En minä voinut ketään pakottaa.
"Haen alakerrasta pari tavaraa", sanoin ja lähdin huoneesta. Kävelin portaat alas, päästin sen yhden kissan ulos ja otin jääkaapista viinipullon ja avasin sen. Istuin lopulta olohuoneen sohvalle, join suoraan pullosta ja mietin.
Se oluttölkki. Se pitäisi ainakin saada jossei muuta. Tuo mies oli hankala. Minä en ymmärtänyt mitä pahaa housujen riisumisessa oli. Oliko sillä pieni muna kun se ei voinut olla kalsareillaan?
Nousin ylös, löysin sohvan alta kaksi oluttölkkiä, otin pullon mukaani ja huomasin tiskipöydällä viskipullon. Otin sen kainalooni.
Pitäisi päästää luovuus valloilleen. Jotenkin. Viski ainakin auttaisi vähäsen.

Kävelin portaat ylös ja astuin huoneeseen. Pysähdyin tuijottamaan miestä. Seisoin ovella ja tuijotin tämän paljaita pakaroita enkä voinut uskoa silmiäni. En saanut sanaa suustani. Mitä ihmettä? Minä olin nähnyt alastomia miehiä ennenkin (en edes ollut nainnut niiden kanssa). Miksi minä reagoin tällä tavalla johonkin tylsään ennustuksen opettajaan, joka käyttäytyi kummallisesti.
Ensin sanoo ei ja sitten kuitenkin tekee mitä pyydetään. Minä en ymmärtänyt miksi niin täytyi tehdä. Oli helpompaa sanoa suoraan.
Ei sillä että olisin pettynyt, kun näin jotain muutakin miehistä, mutta...

Mies kääntyi ja huomasi samassa minut. Minä tuijotin tätä hetken, laskin viinipullon lattialla, avasin viskipullon, otin kulauksen ja kävelin ikkunalle.
Siellä se naapurin mummo tosiaan taas oli.
"Ja mitäs rouvalla on asiaa minun pihalleni, minä olen sanonut monta kertaa että..."
"Pidätte meteliä pitkälle yöhön ja kissanne... saatte maksaa lääkärikulut..."
"Eiköhän rouva tiedä ettei Cattie, Kittie... Mikä sen kissan nimi nyt onkaan, pidä hurtastanne. Minun taloni, minä teen mitä minua huvittaa", sanoin yksinkertaisesti, hymyilin ja nojasin ikkunalautaan. Oli keksittävä jotakin hyvin nasevaa.

"Mutta eihän sille mitään mahda jos joutuu elämään puutteessa, vaikka ei tuolla naamalla miestä hankitakaan. Suo anteeksi, minä menen nyt nauttimaan jumalallista seksiä", totesin vielä, suljin ikkunan, käännyin Ramiin päin ja pyöräytin silmiäni.
"Helvetin akka, pakko valittaa joka asiasta", totesin, katsoin miestä pitkään, mutten tohtinut sanoa, että pelkät päällyshousut olisivat riittäneet. Otin viinipullon ja join jälleen pullon suusta ja katselin aikaansaannostani. Hymyilin.
"Voisi juhlia vielä tänäänkin aivan... huvin vuoksi", mutisin itsekseni melko kostonhaluisena, vilkaisin Ramia, hymyilin ja mietin hetken aikaa.

Kaivelin yhtä laatikkoa, josta löysin kajaalin, en kysynyt mitään, vaan laitoin miehen istumaan ja polvistuin tämän vasemman käsivarren puolelle ja piirsin mustalla kynällä tämän käteen spiraalia.
"Tämä lähtee pois vedellä ja saippualla", sanoin ja pidin kiinni tämän lihaksikkaasti käsivarresta. Yritin olla ammattilainen enkä välittää siitä millaisia ajatuksia nuo lihakset, kenties tuo mies, herätti minussa. En sanonut sanaakaan hetkeen, vaan keskityin piirtämään. Vilkaisin miehen hiuksia samalla kun piirsin ja väritin kuvaani. Nousin ylös kuvan ollessa valmis, otin meikkilaukkuni, työnsin kajaalin sinne ja vedin esiin muotovaahdon ja kamman. En edelleenkään kysynyt tältä mitään, vaan levitin käsiini vaahtoa ja otin kamman ja vedin miehen hiuksia enemmän ylös.
Ramille sopi parta.
Katselin tätä hetken ja hymähdin tyytyväisenä.
"Älä ota tatuointia, pilaa uskottavuuden", sanoin, otin kameran, etsin oikean valaistuksen ja vaihtelin lamppujen paikkaa ja valojen määrää, asetin miehen mahalleen sohvalle, otin mustakantisen kirjan, työnsin sen tämän käsiin juuri tietyllä tavalla ja kyykistyin ottamaan tästä muutamia kuvia lähietäisyydeltä. Vaihdoin paikkaa ja kamera naksui. Vaihdoin velhokameraan ja otin lisää kuvia, tosin paljon tarkemmin. Katselin miestä pitkän aikaa.
Kuulin kuinka oveen koputettiin, mutten ollut kuulevinani. Koputus loppui ja oven takana ollut lähti. Minä en kiinnittänyt asiaan huomiota.

Otin viinipullon ja join siitä. Aloin olla humalassa. Lyhyt mekko kahisi kun kyykistyin. Oli inhottavaa vetää sitä aina ylös, jotta alushousut eivät olisi pilkahdelleet sen alta niin selkeästi. Käskin miehen istua ja otin tästä muutamia kasvokuvia, mutta lopulta kuvien alue laajeni. Itseasiassa en huomannut sitä ensin lainkaan ja kun huomasin sen, minä olin vaivaantunut. Yritin piilottaa sen. Huoneessa oli hiljaista. Join lisää ja otin yhden tupakan, laitoin ikkunan jälleen auki ja poltin samalla kun työskentelin kameran kanssa ja etsin uusia kuvakulmia. Katselin digikameran näyttöä tyytyväisen oloisena ja käännyin selkäpäin Ramiin ja otin muutaman kuvan lattialta ja vertasin niiden valaistuksia. Kyykin siinä melko pitkään ennen kuin nousin, katsoin miestä ja hymyilin salaperäisesti.
"Ei sinun olisi tarvinnut kalsareita ottaa pois, mutta kävi se näinkin, itseasiassa paremmin", sanoin tupakka huulillani, karistin lattialla, join vielä vähän lisää ja katselin kuvia. Minun pitäisi kehittää velhokameran kuvat itse, jotta voisin vaikuttaa valoitukseen. Joissain kuvissa ei saanut mennä aivan loppuun asti.

Katsoin mitä aikaisempia kuvia kamerassani oli, en nähnyt mitään kovinkaan hävettävää. Muutamia alastonkuvia muutamista malleista ja loput olivatkin sitten omia kuviani, jossa olin erilaisissa asuissa. Pitäisi pyytää Miriamia tulostamaan nekin. Hyvää näyttelytavaraa, pari alastonkuvaa minusta. Ne ainakin olivat hyviä valaistuksen ja asentojen suhteen. Samoin asetelma oli hyvä.
Etsin Ramin kuvat, työnsin kameran tälle, näytin mistä tämä saattoi katsoa seuraavan kuvan.
"Parhaimmat ovat velhokamerassa, mutta ne pitää tietysti kehittää ensin että niitä voi katsoa", sanoin ja annoin miehen rauhassa katsoa. Tumppasin tupakan yhteen mustaan seinään ja kun se oli varmasti sammunut, heitin sen lattialle, kävelin kylpyhuoneeseen mitään sanomatta, kävin pissalla ja katsoin tutkivasti rikki mennyttä suihkukaappia. Pesin kasvoni ja näytin selvästi paremman näköiseltä, etsin hammasharjan, jotta viinanhaju katoaisi edes vähäsen.
Nyt piti olla hyvin ovela.

Kävelin ovelle ja katsoin kameraa katsovaa Ramia. Tämä ei huomannut minua. Mutristin huuliani, revin paitani pois ja odotin. Mitään ei tapahtunut. Seuraavaksi riisuin hameeni ja tuijotin miestä edelleen. Tämä ei voinut olla totta, peruskuvio ei voinut pettää tuon miehen kanssa mitenkään.
Riisuin alusvaatteeni sekä sukat ja nojasin ovea vasten. Katsoin miestä hetken aikaa. Nyt minun olisi pakko pyytää. Tämä alkoi olla sietämätöntä.

"Viitsisitkö nostaa yhden laatikon makuuhuoneen kaapista, shampoo on loppu."
Jos tuo ei ymmärtäisi sitä vihjeeksi, tästä tulisi hyvin vaikeaa. Saisin asetella kaikki shampoot ja saippuat laatikosta kylhuoneeseen tuon vuoksi. Mutta suihku, ilmainen suihkunkorjaus. Ja olin varma, että Rami osasi tehdä sen. Tämä näytti sellaiselta mieheltä.

"Jos siitä ei ole liikaa vaivaa?"

[Tuutu]

Rami Randall


En minä tiennyt, kuinka kauan Lene oli seissyt siinä takanani, mutta huomasin hänet, kun käännyin. Sitä tosin en huomannut, kun hän tuijotti minua, sillä minulla oli kiire selittää sitä, että hänen kissansa oli hyökännyt naapurin koiran kimppuun. Minusta sille asialle olisi pitänyt tehdä jotain. Lene kuitenkin vain laski viinipullonsa lattialle ja joi viskiä. En minä kyllä mitään muuta tiennyt, että mitä siinä tilanteessa voisi tehdä, kuin rynnätä ulos pelastamaan koira tai se mummo. Tai nyt pelastamaan edes joku. Sen sijaan minä vain odotin, että mitä nainen tekisi tässä tilanteessa. Kyllähän se oli tiettävää, että Lene tunsi tuon mummelin paremmin kuin minä ja tiesi mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä, sillä jostain minulla oli tunne, ettei tämä ollut ensimmäinen kerta, kun näin kävi.

Joten minä vain tyydyin katselemaan, kun Lene meni ikkunalleen huutamaan sille mummolle. Minusta hieman kohteliaampi puhuttelutapa olisi ollut mukavampi, sillä puhuihan Lene nyt selkeästi itseään paljon vanhemmalle henkilölle. Missä oli vanhusten kunnioittaminen? Kuuntelin sitä solvausten sarjaa ja mummo ilmeisesti osasi solvata takaisin. Mietin jo, että pitäisikö minun sittenkin lähteä; saisi Lene rauhassa selvitellä välejään naapurinsa kanssa. Kaikista eniten halusin sulkea korvani kuitenkin Lenen viimeisille sanoille sille pihalle olevalle mummolle. Minä en halunnut, että minun ajatukseni nyt eksyisivät siihen, kun olin alastomana tuntemattoman naisen luona. Yritin keskittyä. Piti keskittyä. Keskity. Aivan niin. Nyt oli hyvä.

Minut laitettiin istumaan ja tunsin kynän käsivarrellani. Tunsin, kuinka kynä liikkui muodostaen jonkinlaista kuviota. Muista keskittyä. Minulta lupaa kysymättä Lene kävi tukkani kimppuun. Jotenkin minua vain häiritsi paljon se, että toinen oli niin lähellä minua, samalla kun itse olin alastomana. Ja kun asiaa tarkemmin mietti, niin ei koko tilanteessa ollut lainkaan järkeä. Tunsin vain suurta helpotusta, kun Lene jätti minut viimeinkin rauhaan aseteltuaan minut ensin makaamaan mahalleni sohvalle. Saatoin olla hetken siinä ja vain hengähtää. Katselin käsissäni olevaa kirjaa. Se taisi olla vanha liemienkirja, ainakin liemien reseptejä oli nähtävissä käsin kirjoitettujen kommenttien alta. Tai eivät ne kommentteja tainneet olla vaan jotain juttuja. `Sinä et sittenkään voinut olla avaamatta!`Oli yksi niistä kirjoituksista, joita sain lukea siitä.  Valitettavasti minä en saanut selvää siitä, mitä ei voitu olla avaamatta. Pieni harmi se oli, mutta ei asia loppujen lopuksi minulle kuulunut.

Minut käskettiin istumaan ja taas otettiin kuvia. Mahtoikohan tämä kestää vielä kaunankin? Minulla ei ollut hajuakaan siitä, kuinka kauan olin ollut jo täällä. Minulta oli kadonnut jo ajan taju. Toivoin vain, että pääsisin kotia sen verta aikaisin, jotta ehtisin pakata tälle iltaa. Ettei aamulla tarvitsisi suuren kiireen aikana etsiä epätoivoissaan sitä, mitä tarvitsisi. Vaikka suurin osa tärkeistä tavaroista oli yhä Tylypahkassa, kun ei niitä ollut järkeä loman ajaksi kotiakkaan raahata, kun ei niitä tarvinnut. Katsahdin naista, kun tämä sanoi, ettei alushousuja olisi tarvinnut ottaa pois. Ja nyt tuo sen vasta sanoi. Olisi sanonut sen heti, niin ei tässä olisi ollut mitään ongelmaa. Mutta ei niin ei ja turhaan sitä oli tässä alkaa surkuttelemaan. 

Ilmeisesti tämä oli kuitenkin tässä ja aloin jo etsimään housujani. En minä niitä ehtinyt löytää, ennen kuin käteeni laitettiin kamera ja neuvottiin, että miten kuvain sai vaihdettua. Olisin minä varmaan sen itsekin huomannut, että mistä kuva vaihdettiin, mutta toisaalta tämä kamera oli niin hieno vehje, että olisin yhtä hyvin saattanut saada se sekaisin, jos olisin ryhtynyt sitä omin toimin sörkkimään. Katselin niitä kuvia ja Lene lähti käymään jossain.

Katselin vain niitä ja en juuri ajatellut mitään. No olihan se nyt vähän hassua nähdä itsestään niin monta kuvaa kerralla ja sillain aseteltuna. Mutta minä en silti aivan ymmärtänyt, että mikä pointti tässä oikein oli. Tai siinä, että otettiin jostakusta kuvia ilman että se taltioi mitään tärkeää hetkeä. Nämä kuvat vain olivat. Kuvat minusta loppuivat ja tuli kuvia Lenestä erilaisissa asusteissa. Jatkoin niiden katselemista, koska ei mitään muutakaan tekemistä ollut.

Yksi kuva kyllä kiinnitti mielenkiintoni aika lahjakkaasti. Hetken aikaan katselin kuvassa olevaa Leneä. Muutaman hetken päästä tajusin, ettei naisella ollut siinä kuvassa lainkaan vaatteita. Silloin Lene sanoi jotain ja tunsin itseni pikkupojaksi, joka oli jäänyt kiinni tirkistelystä. Mieleen tuli vain, että todisteet piti tuhota. Näpräsin kameraa saadakseni siinä järkytykseltäni kuvaa vaihtumaan. Nostin katseeni ja näin nyt Lenen seisomassa alastomana oven suussa. En minä halunnut tirkistellä. Käänsin katseeni äkkiä takaisin kameraan. Siellä oli toinen kuva Lenestä. Alastomana yhä. Suljin silmät ja toivoin, että voisin vain kadota sieltä. 

Tilanne oli kuitenkin mikä oli. En minä nyt naista voinut pulaan jättää, joten tein sen, mitä hän pyysi. Ja piti muistaa keskittyä. Menin hänen perässään makuuhuoneeseen. Lene osoitti yhden kaapin ylähyllyä ja näin siellä olevan laatikon. Minusta se oli aika ihmeellinen paikka säilyttää shampoita ja sun muita juttuja, mutta ei naisista voinut koskaan tietää. Kurotutuin ottamaan laatikon alas ja samalla tuli jotain muutakin alas. Lene sanoi, ettei se haitannut. Täytyi kyllä myöntää, ettei huoneen ilme lainkaan muuttunut niistä lattialle tippuneista tavaroista, sillä huoneen lattialla oli muutenkin aika paljon tavaraa. Lähinnä kyllä vaatteita.

Lene käski viedä laatikon vessaan ja minä tein työtä käskettyä. Laskin laatikon maahan ja Lene alkoi penkoa sitä. Ilmeisesti minun oli aika lähteä. Askeltakaan en kuitenkaan ehtinyt ottaa, kun Lene tuli maininneeksi, että suihku oli rikki. Ja voisinko minä mahdollisesti katsoa sitä. Huokaisin ja käännyin suihkun puoleen. Aukaisin vesihanan varmistaakseni sen, että se ei todellakaan toiminut. Ja ei hän se toiminut vaan kolisi epämääräisesti. Tässä talossa saisi kyllä enemmän hämmästyä sitä, jos jokin toimisi. Minä katselin sitä suihkua ja pyysin Leneltä paria työkalua. Kesti hetken, ennen kuin sain työkalut, eikä yksikään ollut mitään niistä, mitä olin pyytänyt. Se voiveitsi minua tosin ihmetytti eniten.

Kyllä minä niillä saaduilla työvälineillä pystyin toimimaan ja tekemään sen, mitä olin aikonutkin. Kyykistyin katsomaan putkia. Valitettavasti suihku oli yhä auki, kun en ollut hoksannut laittaa sitä kiinni sen jälkeen, kun olin katsonut, että toimiiko se. Ja minä kastuin. Suoristauduin ja käännyin katsomaan Lenen suuntaan. Seisoin yhä suihkun alla. ”Se toimii taas.” Minä katselin naista, kun tämä vain hymyili ja keikisteli siinä. Vaikka minä kuinka yritin itselleni tolkuttaa, että pitäisi muistaa osata käyttäytyä ja hillitä itsensä, mutta siinä vaiheessa se oli jo aika mahdotonta. En minä voinut sille enää mitään. Minä suutelin Leneä samalla kun minun käteni eksyivät tutkimaan naisen vartaloa. Minä en välittänyt lainkaan siitä, että oliko se sopimatonta vaiko ei. Ja nainen oli suorastaan kerjännyt sitä kiusaamalla minua koko päivän. Annoin vain mennä, enkä enää oikeastaan ajatellut.

[Neifion]

Lene Farraday

Oli selvää, että Rami ei ymmärtänyt käytöstäni naapurin akkaa kohtaan. Sen näki tämän ilmeistä ja asennosta. Aivan selkeästi. En ollut turhaan käynyt kehonkielen kurssia. Siitä oli hyötyä jopa muussakin kuin valokuvauksessa.
Lopulta sain aseteltua Ramin oikein ja otin kuvia. Niistä tulisi hyvin onnistuneita. Vaihdoin aina välillä velhokameraan, mutta tahdoin myös kuvia jästikamerallani.
Mies oli vetävän näköinen. Sitä ei voinut olla myöntämättä.
Ollessani valmis työnsin kameran Ramin käteen ja neuvoin miten tämä saisi katseltua kuvia.

Kun seisoin ovella, katselin miestä. Huomasin alastomuuteni vievän miehen huomion ja olin tyytyväinen. Miehen ilme oli melko järkyttynyt. Kun tämä näytti vaivaantuneelta katsoessaan kameraan, päättelin tämän katselleen muita kuin omia kuviaan.
Ehkä se oli hyvä. Ehkä taas ei.

Mies suostui pyyntööni.
"Kantaisitko sen vielä kylpyhuoneeseen, se on melko painava", sanoin ja hymyilin. Johdattelin miehen oranssikeltaiseen kylpyhuoneeseen ja aloin asettelemaan pesuainepulloja ammeen lähettyville. Mies oli lähdössä, joten minä avasin suuni.
"Harmi, että suihku on rikki. Näytät mieheltä joka osaa korjata sen, voisitko mitenkään vilkaista sitä", sanoin harkitusti ja hymyilin miehelle anovasti. Oli ihanaa leikkiä avutonta naista. Tai no, en minä sitä suihkua olisi osannut korjata kuitenkaan, mutta silti.
Henry olisi hävennyt minua juuri nyt. Hänen mielestään nolasin hänet kun pyysin ventovieraita ihmisiä korjailemaan ja tekemään asioita puolestani.
Minussa siinä ei ollut mitään väärää.

Mies pyysi työkaluja ja lupasin hakea ne. Kävelin varastohuoneeseen ja etsin sieltä jotakin. En muistanut enää mitä mies edes oli pyytänyt ja täytyi myöntää etten edes pahemmin tuntenut työkaluja. Toin vain jotakin, mitä käteen sattui osumaan ja työnsin ne miehen käteen.
Valutin vettä kylpyammeeseen samalla kun mies työskenteli suihkun parissa. Jäin katselemaan tätä hymyillen, ehkä vähäsen flirttaillen ja jäin seisomaan suihkun lähelle, katsellen miehen käsivarsia.
Yritin olla ajattelematta sen enempää sitä, että me kumpikin olimme alasti.
Samassa suihku toimi. Kasteli miehen. Katsoin kuinka Rami suoristautui ja hymyilin miehen toteamukselle.
Välillemme laskeutui hetken hiljaisuus. Katsoin miestä, kunnes yhtäkkiä tämä suuteli minua. Tunsin kuinka tämän käsivarret tutkivat vartaloani ja minä vastasin suudelmaan.
Enää ei voinut perääntyä leikistä, joka oli yhtäkkiä saanut aivan uuden sävyn. Suutelin miestä intohimoisesti.
Miehen parta tuntui karhealta omaa ihoani vasten. Astuin suihkuun miehen seuraksi ja tunsin tasaisesti valuvat vesipisarat. Käteni koskivat miehen ihoa. Tunsin lihaksia. Treenasikohan tuo usein?
Kuulin alakerrasta koputuksen, mutta jätin sen jälleen täysin huomioitta.

Avasin silmäni ja katsoin miestä, vetäydyin irti suudelmasta, mutta vain hetkeksi. Katsoakseni tämän silmiä. Painoin huuleni jälleen miehen huulille, enkä pystynyt enää keskittymään muuhun.

Siirryimme makuuhuoneeseen, mies yritti varoa tavaroita lattialla, mutta sanoin ettei niillä ollut väliä. Pakotin miehen sängylle. Lakanat kastuivat, mutten kyllä edes tiennyt missä pyyhkeet olivat, joten ei sillä väliä.

Niin, minähän lupasin etten enää koske malleihin enkä asiakkaisiin. Hitto.

Annoin sormieni kosketella miehen vartaloa ja ilmeeni muuttui ilkikuriseksi.
"Entä jos lopetankin nyt?" kysyin. Istuin miehen päällä ja katselin tätä huvittuneena. Koskettelin tätä ärsyttäen tahallani. Yritin hillitä itseäni, mutta jostakin syystä se tuntui aivan liian vaikealta. Hengitykseni oli kiihtynyt.
"Pikkupoika on herännyt", totesin yhtäkkiä ja katselin miehen jalkoväliä, silmissäni välähti.

Vielä hetken aikaa odottaisin. Toisen piinaaminen oli toisinaan erittäin hauskaa.