It's such a jollification as a matter of fact, so 'tres charmant', my dear

[jimmy]

/ Tii ja hänen prinsessansa Sidley saapukoon! Otsikko Queenin Seaside Rendezvousista. /

Brook Williams

Elämä oli aika aurinkoista, kun kutsuja ties mihin juhliin kolahti postiluukusta sisään päivittäin. En ollut mikään suurempi julkkis, onnekseni, mutta olin onnistunut tekemään hyvin paljon erilaisia yhteyksiä vähän kuuluisampiin henkilöihin, ja sen lisäksi olin vielä antanut heille itsestäni joko tarpeeksi mielenkiintoisen, mukavan tai muuten vain viihdyttävän kuvan itsestäni, jotta he jaksoivatkin katsella kasvojani eri pippaloissa jatkuvasti.

Tietenkään niitä juhlia ei kovin paljoa ollut viikonloppujen ulkopuolella, mutta arkipäiviksi olinkin saanut jopa suhteellisen vaikituisen työpaikan yhdestä teatterista tuuraajana. Ei se mitään herkkua ollut, ei tosiaan, mutta oli mukavan kaukana perinteisestä työnteosta, ja lisäksi sain varmasti laajemmalla skaalalla erilaisia rooleja esitettäväksi kuin juuri kukaan muu pelkästäänkin siksi, että olin valmis pukeutumaan kirjaimellisesti mihin tahansa. Siinä missä joillain muilla oli rajoituksia esimerkiksi sukupuolen tai paljastavuuden kanssa, minulle kelpasi mikä vain.

Viime viikolla olin esittänytkin yhdessä esityksessä naista, suhteellisen suurta osaa vielä kaiken lisäksi, jotain pääosan tytärtä tai muuta sellaista, ja vaikka saatoinkin vetää sen hiukan yli muuttamalla ääneni hieman liian korkeaksi, minä sain ainakin yleisön reagoimaan. Lähes kaikki olevat innostuneet, ja olen aika varma, että kun me pienemmän osan näyttelijät tulimme kumartamaan esityksen lopuksi lavalle, olin syy siihen, miksi meille annetut suosionosoitukset lähentelivät pääosaesittäjien luokkaa.

Ihmiset niin nauttivat siitä, kun ihmiset pukeutuivat syystä - huom, syystä; jos vapaa-ajalla pukeutuisi ns. väärän sukupuolen vaatetukseen, sitä ei otettaisi lähellekään yhtä hyvin vastaan - vastakkaisen sukupuolen edustajiksi. Erityisesti miehet mekoissa tuntui innostavan tietynlaista katsojakantaa, vaikken ollutkaan ihan varma siitä, mikä kanta se oli. Mutta jos halusi saada suosiota, piti tehdä selväksi, että teki sen komedisissa olosuhteissa. Vaikka näytelmä olisikin vapaa-ajalla, pienellä liioittelulla sai sen kevenemään vaikka kuinka paljon pelkästään pikkuisilla äänenmuutoksilla tai eleillä. Ja sen piti mennä juuri niin; vakavia miehiä vakavissa naisrooleissa ei tosiaankaan olisi otettu yhtä hyvin vastaan.

Joka tapauksessa, minulla oli jälleen viikonloppuna tekemistä. Lauantaina oli ollut yksi ensi-ilta, johon en ollut joutunut tuuraajaksi, mutta olin silti mennyt katsomaan sitä ihan vain nähdäkseni, miltä se täysin valmisteltuna näytti ja miten yleisö otti sen vastaan. Vaikka en ollutkaan yleensä mikään teatterin suurin ystävä, minulle oli tullut tavaksi käydä nykyään useammin katselemassa omien porukoideni esityksiä. Ja sitäpaitsi aina välillä he tahtoivat minun mielipidettäni pukuvalinnoissa ja muissa, ihan vain saadakseen ulkopuolisen mielipiteen. Ja aina välillä takahuoneissa tunnelma muuttui helvetin hektiseksi, jolloin minä syöksyin kuin joku Supermies apuun. Se tuntui hyvältä, ja sillä tavoin minä sain muut pitämään minusta. Ja kun osallistuin enemmän tai vähemmän esityksen onnistumiseen, minuakin heitettiin jatkokutsulla otsaan. Mitä ei kyllä eilen tapahtunut, sääli.

Toisaalta taas se oli hyvä, koska krapula (mikä oli lähes väistämätön seuraus minulle joka ikisestä juhlasta, jossa enemmän tai vähemmän tarjoiltiin alkoholia, kiitos liiallisen juomieni kittaamisen ja huonon viinapääni) ei kiusannut minua tänään, jolloin tiedossa oli vähän fiinimmät juhlat. Kovin paljoa minä en sellaisissa viettänyt aikaani, sillä nautin reilusti enemmän vähän yksinkertaisemmista, kepeämmistä ja rennommista juhlista, mutta aina välillä minun oli pakko päästä työntämään nenäni niihinkin. Joko nähdäkseni sen, olinko jo sulautunut sellaiseen porukkaan, oliko minusta tullut tarpeeksi kypsä, rauhallinen tai yläluokkainen tai jotain päästäkseni heidän piireihinsä (ei sillä, että olisin sellaisiin liiemmin kaipaillutkaan), tai siksi, että halusin vain yksinkertaisesti shokeerata lyhytkatseisia ja omahyväisiä snobeja.

Järkyttäminen oli nimittäin todella hauskaa ja kaiken lisäksi erittäin helppoa. Niin pieni asia kuin naistenvaatteiden päälle pukeminen (siis muissa kuin roolien sitä vaatimissa tapauksissa) sai aika monet shokkiin. Siinä, missä joskus minua inhotti ja melkein pelottikin muiden suhtautuminen minun normaalista poikkeavaan identiteettiini nykyään minä vain nauroin. Minua nauratti, kn ihmiset katsoivat minua nenänvartta pitkin tai sanoivat minulle typeriä kommentteja luullen itse olevan jotenkin kovinkin paljon yläpuolellani, kun he eivät tajunneet että pukeutumisella ei ollut yhtään mitään merkitystä eikä se, kenen hepeneet pistin ylleni saanut minua yhtään sen alempiarvoiseksi kuin hekään olivat.

Ja odotin todella, todella innolla sitä hetkeä, kun muutkin sen tajuaisivat. Joskus he tajusivat sen jopa minun kauttani, sillä päästyään ulkonäköni aiheuttaneesta shokista ja totuttuaan puheääneeni (joillain nimittäin oli syystä tai toisesta ongelmia senkin kanssa, mikä nyt varsinkin oli todella typerää, eihän minulla ollut pienintäkään mahdollisuutta - eikä varsinkaan halua - vaikuttaa siihen, miltä kuulostin) he tajusivat, että minä olin suhteellisen hauskaa seuraa vapaa-aikana ja varsinkin parin drinkin jälkeen. Tietenkään lähellekään kaikki eivät olleet sellaisia, monet karttoivat seuraani loppuun asti, eikä sekään minua haitannut. En ollut kiinnostunut sellaisten ihmisten seurasta, jotka eivät olleet halukkaita ymmärtämään mitään muuta kuin omaa ajatusmaailmaansa.

No, ne tämän illan juhlat eivät ehkä olleet täynnä kaikenlaisia konservatiivirunkkareita, kun ajatteli, että olin saanut kutsun yhdeltä umpihomotutultani. Se oli sellainen henkilö, jonka suuntautuminen näkyi varmaan kilometrien päähän. Hyvin hauska persoona, vaikkei mitään uutta hänessä päällepäin ollutkaan, ei ainakaan kenellekään joka oli sivistänyt itseään nykyajan tv-sarjojen parissa. Saattaa olla epäreilua verrata jotakuta kaveriaan television persoonattomiin stereotypiahomoihin, mutta minkäs minä sille mahdoin, että se oli tosiaan lähimpänä todellisuutta.

Pointti oli siis se, että jos hänenlaisensa henkilö oli päässyt lähettämään kutsuja muille, oli sanomattakin selvää, että hän vetäisi puoleensa juuri sellaisia - siis ulkopuolisten silmien kautta puhuen - henkilöitä kuin minä. Ja siitä taas seurasi se, että muu porukka olisi luultavasti suhteellisen paljon vapaamielisempää kuin mitä yleensä tällaisissa skumppabileissä oli. Mikä kyllä sopi minulle.

Vaikkei se tarkoittanutkaan sitä, etten aikonut käyttää hyväkseni mieltymystäni naisten vaatteisiin, ei todellakaan. Sinä päivänä minä en aikonut pukeutua niin sanotusti "asiallisesti", vaikka kutsuun olikin kirjattu melko tarkkojakin pukeutumissäännöksiä. Minä unohdin heti sen puolen. Vähän vilkaisin kyllä sitä, mitä naisten asutuksesta sanottiin, eikä siinä ollut lähellekään niin tarkkaa kuin mitä miesten puolella tuntui olevan. Olin aika varma siitä, että juuri se tuttuni oli suunnitellut koko kutsutkin, hän oli varmasti siinä toivossa, ettei juhliin saapuisi liian paljoa naisia. Sillä kaverilla oli aina haku päällä (niinhän me olimme tavanneetkin, jos totta puhutaan). Enkä toki minäkään pannut pahakseni, hyvännäköistä porukkaa oli aina nautinto seurata, eikä se minua haitannut, vaikka pidemmällekin pääsisi. Sellaisesta oli aina vaikka minkälaista hyötyä. Eikä pienimpänä hyötynä lisää kutsuja eri juhliin.

Minä aloitin siis juhliin valmistautumisen avaamalla vaatekaappini. Ne olivat käyneet aivan liian pieniksi, mikä sai minut miettimään, miten olin oikein pärjännyt niiden kanssa kaikki ne vuodet. Tosin olin ollut paljon huolimattomampi siisteyden kanssa ennen, kuin olin ollut Walesista, joten suuri osa kaappien sisällöstä vaelsi lattioilla ja muiden huonekalujen päällä. Useimmiten sängyn, minä kun olin viettänyt pitkän aikaa nukkuen ennemmin lattioilla kuin sillä, kun olin ollut liian typerä huomatakseni, milloin minä olin nukahtamassa. Vaikka siinä vaiheessa olin harrastanut juomistakin jopa enemmän, kuin nyt, ja jokaista nukahtamistani pidin sammumisena miettimättä yhtään sitä, kuinka paljon todellisuudessa olin kurkkuuni alkoholia kitannut.

Neljästä vaatekaapistani yksi oli omistettu pelkästään mekoille, ja koska ainoa pukeutumismahdollisuus sinä päivänä löytyi sieltä, jätinkin kaikki muut alkuun täysin huomiotta. Oli vaikeaa valita niiden väliltä pelkästäänkin siksi, että niitä oli suhteellisen paljon, mutta sekin, että kaikki tuntuivat jotenkin kuluneilta ja moneen kertaan käytetyiltä, että minun teki mieleni mennä ostoksille. Ei ollut kuitenkaan aikaa sellaiselle, joten minun oli vain yksinkertaisesti otettava se ainoa, joka miellytti silmääni millään tavalla. Musta, ohut mekko, jossa oli naruolkaimet, suhteellisen ihoa myötäilevä yläosa - silkkiä - ja alaosa muutama kerros hyvin ohutta tylliä. Pituudeltaan se oli hiukan polvien yläpuolelle, mikä toi melko paljon vapautta ja helpotusta liikkumiseen. Tietysti ulos mennessä jäätyisin - minulla ei ollut mitään aikomusta peittää sääriäni, sillä ne olivat niin hyvässä kunnossa, että esittelin niitä muille ihmisille oikein mielelläni -, mutta jos vain saisin taksin nopeasti minua kuljettamaan, se olisi sen arvoista.

Mustat korkokengät kruunasivat asukokonaisuuteni, ja minua hymyilytti ajatuskin muiden ilmeistä. Meikkasin silmäni ensin tummilla rajauksilla, sitten lisäsin luomiini reilusti tummaa luomiväriä ihan ripsien tyveen, ja haihdutin sen vaaleammaksi monilla muilla sävyillä ulospäin. Ripseni olivat valmiiksi niin tuuheat ja tummat, etten tarvinnut ripsiväriä niiden kanssa. Huuleni jätin rauhaan, ihoni virheet olin jo aiemmin peittänyt tasaisiksi meikkivoiteella, ettei minun tarvinnut sille asialle tehdä mitään.

Hiuksenikin olivat sellaisenaan oikein hyvin, niitä en nykyään jaksanut väsätä ollenkaan; ne oli niin hyvin leikatut, että kunhan ne oli pesty shampoolla, ne näyttivät oikein hyviltä. Katsoessani itseäni eteisen kokovartalopeilistä en voinut kuin hymyillä sitä ilkikurista, jotenkin kieroutunutta hymyä, joka kasvoilleni piirtyi aina tällaisissa tilanteissa - minua saattoi hyvinkin helposti luulla naiseksi. Minä niin odotin sitä hetkeä, kun väärin arvioineet huomasivat todellisuuden, jos huomaisivat - minun ääneni saattoi olla harhaanjohtava ja nimenikin olin kuullut edustavan kumpaakin sukupuolta.

Ja sitten minä olin valmis lähtemään, taksi odotti jo ulkopuolella ja kuskin ilmeen perusteella en ollut vielä ainakaan paljastunut mieheksi, ja hymyilin tyytyväisenä. Hymyilin koko matkan ajan itsekseni, taksikuski ei yrittänyt pitää smalltalkia ehkä, koska ei pitänyt minua tarpeeksi hyvännäköisenä tai koska hän oli naimisissa (tarkistin aina kuskien sormukset ihan vain huvin vuoksi) tai oli muuten vain vähäsanainen. Minua ei paljoa kyllä innostanutkaan taksikuskin matkaan lähteminen, koska olin käyttänyt niin paljon aikaa pelkästään näitä juhlia varten valmistautumiseen.

Kun pääsin sisälle suureen asuntoon, joka sijaitsi paikassa, jota en enää illan jälkeen muistanutkaan, minä etsin heti ensimmäisenä sen tuttuni, Freddie Gilliamin. Hän näytti hyvin iloiselta nähdessään minut, ja kehui ulkonäköäni ylitsepursuavan ystävällisenä, mistä kyllä tuli selväksi, että hän oli pitänyt minusta enemmän pillifarkuissa ja avokauluksisessa paidassa, ja kun hän oli saanut pidettyä viisiminuuttisen monologinsa hän antoi minullekin tilaa vastata. Sanoin jotakin yleispätevää tyyliin "täällä näyttää kauniilta, kiva nähdä taas, ulkona on kylmä, missä on juomat", ja pakollisen small-talkin - jonka hän hoiti suurimmilta osalta - jälkeen minä menin juomien luokse. Siellä oli ilmainen tarjoilu, joka oli sekä erittäin hyvä että erittäin huono asia kannaltani - hyvä, koska muuten se olisi ehkä tullut hyvinkin kalliiksi minulle; huono, koska näin minä joisin varmasti tavallistakin enemmän.

Illan mittaa huomasinkin hakeutuvani yhä uudelleen ja uudelleen baarimikon luokse; niin paljon, itse asiassa, että jälkeenpäinkin muistin hänen nimensä, joka oli John (ja se oli erittäin hyvä saavutus nimenomaan nimen tavallisuuden vuoksi; yleensä en muistaisi tuollaisia), sekä sen, että hän oli naimisissa, että hänellä oli asuntolaina ja ongelmia rahan suhteen ja sen takia toimi tällaisissa paikoissa tarjoilijana, vaikkei pahemmin välittänytkään seurata, kun varakkaat henkilöt joivat itsensä umpikänniin. John oli yllättävän suvaitsevainen heteroksi, sillä hän kyllä huomasi minun olevan mies, ja se oli toinen syy siihen, miksi pidin hänestä (ensimmäinen oli tietenkin se, että hänellä oli juomat).

Juotuani lukemattoman määrän eri juomia hain tarjottimelta shamppanjalasin, nousin pöydälle (vaivalloisesti, koska en tietenkään ollut siinä vaiheessa enää aivan järjissäni), ja kilistin lasin reunaa jostain (en muistanut enää, mistä) poimimallani lusikalla. Olin jossain vaiheessa päättänyt nähtävästi pitäväni puheen, ja siellä pöydän päällä seistessäni minulla ei ollut mitään hajua siitä, mitä aioin sanoa. Kuitenkin alkoholi hoiti sen puolen minun sijastani oikein mallikkaasti ja taisin sen verran tajutakin, joten minulla ei ollut mitään hätää.

"Hyvää päivää ystävät ja... muut friikit", aloitin puheen. Jos olisin huomioinut yleisöni, olisin nähnyt sekä ivallisia että sääliviä katseita ja myös niitä, jotka olivat itse liian kännissä tajutakseen minun puheeni olevan kaikkea muuta kuin järkevä. "On hienoa saapua tänne näin kylmänä päivänä ihmisten luokse, ja siksi mä haluan kiittää teitä kaikkia jotka täällä olette. On myös ollut erittäin mukava halata teitä, jotka olette antautuneet halattaviksi ja kätellä teitä jotka pelkäätte mua liikaa antaakseni minun kiertää luiset käsivarteni ympärillenne, ja vielä helvetin paljon hauskempaa on ollut katsoa sivusta, kun jotkut on kiertäneet mut kauempaa. On varmaan selvää, että mä olen koko salin kaunein nainen, tai vähintäänkin parhaimman näköinen mies mekossa." Siinä välissä otin kulauksen lasistani, enkä huomannut ollenkaan huojuvani hiukan paikoillani. "Siksi mulle pitäisi antaa palkinto. Otan siis lahjoituksia vastaan, kaikenlaisia lahjoituksia, rahaa ja puhelimia ja kengännauhoja, mitä ikinä vaan keksitte antaa. Joten. Pidemmittä puheitta. À votre santé! Cheers!"

Heilautin lasiani ylöspäin sillä tavalla, että sain osan sen sisällöstä läikähtämään päälleni. Sen jälkeen tyhjensin lasin nopeasti yhdellä kulauksella, katsoin ihmisjoukkoa ja jouduin tarraamaan kiinni takana olevasta ikkunaverhosta, jotten tippuisi alas. Ja sitten näin jossain sivummalla hyvinkin tutun hahmon, joka oli yhtäkkiä poissa, ja minulle tuli erittäin suuri tarve seurata sitä ihan vain sanotakseni pari valittua sanaa.

[Braile]

/ No niin, anteeksi kesto sekä tuleva laatu.. huomaa että tää on kipeenä kirjotettu ja vähän kyseenalaiseen kellonaikaankin, mut oli pakko.. /

Sidley Shiver

Uralla edetäkseen piti osallistua ties mihin illanistujaisiin uusia ihmisiä tavatakseen. Alkuun olin osannut olla jopa innoissani kutsuista, jotka postilaatikkooni kolahtelivat, mutta ajan myötä niihin alkoi todellakin kyllästyä. Olihan näillä juhlilla ainakin toisinaan puolensa, mutta aikani eikä sen puoleen kiinnostuksenikaan meinannut sitten millään riittää siihen, että viikossa pitäisi töiden sekä omien menojen lisäksi kiertää ympäri Lontoota, vain siksi että työnantajani oli sitä mieltä, että kutsuun kuin kutsuun oli vastattava myöntävästi. Tämän myötä olinkin saanut nähdä paikkoja kuin paikkoja, joista kaikista ei ollut jäänyt millään tavalla hyväksi luokiteltavia muistoja. Tämän iltaisesta en sitten tiennytkään näin etukäteen juuri mitään. Sen näkisi sitten paikan päällä. En ollut jaksanut selvittää lainkaan, mihin olin tänäänkin menossa. Hyvä kun edes muistin osoitteen.

Kutsussa oli tosin mainittu muutamia pukeutumissäädöksiä, joten saatoin ainakin sen perusteella toivoa, että tämäniltaisten juhlien järjestäjällä olisi edes jonkinlaista tyylitajua. Olin lopen uupunut niihin kämäisissä kerrostaloasunnoissa vietettäviin "juhliin", joiden vieraat koostuivat suurimmilta osin niiden järjestäjien maun mukaisista mallitytöistä, jotka olivat ensimmäisen tunnin jälkeen jo lähestulkoon sammumiskunnossa. Oli kovin vaikea uskoa, että sellaisista voisi olla mitään hyötyä minulle, vaikka juhlien järjestäjä joku enemmän tai vähemmän kuuluisa nimi mallitoimistojen keskuudessa olisikin - nämä järjestäjät kun olivat seuraavana aamuna varsin usein sellaisessa kunnossa, etteivät nämä varmasti nimeäni enää muistaisi.

Tänään oli kuin olikin onnekseni sunnuntai, eli jos juhlat eivät miellyttäisi, voisin käyttää hyvänä tekosyynä huomista työpäivää lähteäkseni hieman aikaisemmin. Luultavasti se tulisikin tapahtumaan, sillä lähes aina kyllästyin idioottien puheisiin vähintäänkin kolmessa tunnissa. Juhlissa tapasi harvemmin ihmisiä, joista jaksoi kiinnostua. Kävelin yhä useammin ja useammin yksin kotiin, sillä olin mieluummin jopa yksin kuin typerysten seurassa. Saatoin kuitenkin mieltää tämän vaiheen pelkäksi kehittymisajanjaksoksi - kunhan jaksaisin käydä näissä surkeissa paikoissa tarpeeksi kauan, pääsisin luultavasti pian jo korkeammalle tasolle kun juhlien laadusta puhuttiin. En vain suostunut uskomaan muita, kun nämä väittivät minulla olevan vain liian nirso maku valittaessani jatkuvasti huonoista juhlista. He ne olivat vain liian tyhmiä erottaakseen hyvän huonosta. Tai sitten he olivat vain niin sokaistuneita siitä julkisuudestaan, minkä avulla näitä kutsuja saivat. En todellakaan tiennyt, mitä minä yhä tein samoissa juhlissa tämäntasoisten ihmisten kanssa.

Pukeutumisen määritteleminen oli kuitenkin sen verran lupaavaa, etten ollut aivan yhtä kyllästynyt kuin tavallisesti johonkin tälläiseen pakonomaiseen illanviettoon lähtiessäni. Ainakin saatoin uskoa, että kun kerran pukeutumiselle oli edes jonkinlaiset säädökset, en luultavasti joutuisi kärsimään myötähäpeästä muiden kamalia pukuja katsoessani. Lisäksi, jos paikalla kerran olisi ihmisiä, jotka tajuaisivat edes jonkin verran pukeutumisen päälle, oman vaatetuksen tarkassa suunnittelussa olisi tällä kertaa hieman tavallista enemmän järkeä.
Tietty pukeutumisen tarkka miettiminen oli osa minua enkä pukeutunut sen huonommin tai paremmin tilanteesta riippuen - pukeuduin aina niin hyvin kuin mahdollista. Nyt kuitenkin saatoin toivoa, että paikalla olisi edes joku, joka tajuaisi sen päälle, kuinka monen sadan punnan edestä olin vaatteita ylleni pukenut. Mikään ei nimittäin ollut kamalampaa, kuin viettää aikaa joidenkin sellaisten kanssa, jotka luulivat ymmärtävänsä jotakin muodin päälle ja kehuivat vaatetustani, vaikka olivat itse pukeutuneet suurin piirtein tavaratalosta hankittuihin pukuihin.

Kuten varmaan saattoi arvatakin, olin käyttänyt tunteja valmisteluihin ennen lähtöä. Sunnuntai oli hyvä ajankohta myös sen takia, että silloin ei yleensä ollut töitä, ja minulla oli hyvin aikaa kuluttaa päiväni miten nyt ikinä vain halusinkaan. Myös tälläisiin turhuuksiin. Minulle ei tosiaankaan ollut tullut kiire valmistellessani itseäni iltaa varten. Olin tosin herännyt vasta puoli kolmen aikoihin iltapäivällä, edellisyönä kun oli mennyt hieman myöhempään, mutta kun kutsussa oli käsketty saapua paikalle puoli seitsemän aikoihin, ei tässä ollut vielä mikään kiire lähteä. Minulla kun ei ollut mitään aikomustakaan saapua paikalle ajoissa. Juhlat olivat aina nihkeimmillään juuri alussa, ja kun kyseessä oli vieläpä todennäköisesti muutenkin ikävystyttävät juhlat, en halunnut kuvitellakaan millaista niiden alussa olisi.

Käytettyäni siis vähän yli puolisen tuntia pukeutumiseen löysin itseni peilin edestä tarkastelemassa, oliko asukokonaisuus varmasti onnistunut. Olin päätynyt pukemaan ylleni jotakin tyylikkään yksinkertaista. Alimmaisena oli malliltaan normaalia tiukempi ja täsmällisesti minun vartalotyyppiäni myötäilevä, väriltään vaaleanpunainen kauluspaita punaisilla napeilla. Solmioksi sen pariksi olin valinnut mustan, hopeisilla hileillä koristellun mallin. Kauluspaidan päällä oli kokonaan kiinninapitettu perinteisen syvän v-kauluksinen ja hihaton liivi, jonka etuosa oli musta, mutta selkäosa kiiltävä ja hopeinen. Jaloissa minulla oli solmiota vastaavat tummanharmaat, kimaltelevilla hileillä varustetut tiukat pillifarkut sekä mustat kiiltonahkaiset, hieman suippokärkiset ja hopeisella soljella varustetut kengät. Olin tyytyväinen. Hymyilin peilikuvalle ja tein vielä muutaman kierroksen edestakaisin.

Viimeiset hetket peilin edessä käytin hiuksia ojentaen. Kampasin otsahiukset pään päälle pois kasvoilta ja varmistin kampauksen pysyvyyden geelillä. Kello alkoi kuitenkin lähestyä jo liian nopeasti seitsemää, ja päädyin siihen että olisi parasta alkaa painua kohti ilmoitettua juhlapaikkaa, joka ei onneksi sijainnut kaukana täältä. Nappasin nopeasti hyllyn päältä Paco Rabannen sitrushedelmiltä ja piparmintulta tuoksahtavan parfyymin, ja sitä ylleni suihkutettuani riensin jo eteiseen. Taksi oli tilattu etukäteen, ja siihen minun sietäisi edes mennä ajoissa. Vaikka tietenkin, olisihan sitä voinut vaikka kävelläkin, mutta kun ulkona sattui satamaan jonkinlaista epämääräistä räntää tai ehkä jopa lunta, en viettäisi ulkona hetkeäkään vaikka mikä olisi.

Poimin siis vielä valmiiksi pakatun mustan kiiltonahkaisen laukun eteisen pikkupöydän päältä ja kiirehdin sitten porraskäytävään. Ilma oli hyytävä jo siellä ja ulos päätyäni tunsin jäätyväni samalla hetkellä kun olin oven avannut. Ja mikä pahinta, taksikuski oli ainakin neljä minuuttia myöhässä ja jouduin hytisemään kylmässä aivan liian kauan. Taksiin päästessäni siellä ei ollut päällä edes kunnon lämmitys. Jättäisin tämän takia hyvällä omallatunnolla kuskin tipit antamatta. Osoitteen ilmoitettuani painauduin nojaamaan istuimen selkänojaan ja ristin käsivarteni, osoittaen varsin selkeästi etten ollut kiinnostunut vaihtamaan yhtään sen enempää sanoja tuon kuskin kanssa.

Lopultakin piinalliselta tuntuneen ajomatkan jälkeen saavuimme perille, ja olin ensinnäkin yllättynyt siistä kuinka siistiltä tuo paikka oikein näyttikään. Ei sillä, että ne tavallisesti olisivat olleet kovin kamalassa kunnossa, mutta tuo ylitti kaikki edeltävät juhlapaikat kertaheitolla. Ovien edustalla tupakkaa polttelevatkin vieraat näyttivät suhteellisen siedettäviltä. Tunsin oloni yllättäen melko lailla luottavaisemmaksi. Oloni ei kuitenkaan niin piristynyt ollut, että olisin antanut kuskille anteeksi, joten maksoin tälle yksinkertaisesti täsmällisen hinnan minkä tämä oli määrännytkin, ja astuin sitten ulos taksista tuntien kuskin vihan täyttämän katseen selässäni.

Varmistin nopeasti hiusteni pysyneen niin kuin oli tarkoituskin ennen kuin lähdin astelemaan ovia kohti. Sivuutin muutaman ihan kelvollisesti pukeutuneen nuoren miehen ja aloin jo pikkuhiljaa tulla siihen tulokseen, että nämä olisivat varmasti parhaat juhlat vähään aikaan. Tavalla tai toisella.

Sisälle päästyäni yllätyin siitä kuinka täynnä tämä iso talo jo oli. En tiennyt, kuka nämä juhlat oikein oli järjestänyt, mutta eiköhän se illan mittaan selviäisi. Kerrankin minusta tuntui, että tuo henkilö, kuka nyt ikinä olisikaan, olisi ihan tutustumisen arvoinen. Ehkä jopa sellainen, josta saattaisi jotain hyötyä minulle ollut. Tämä paikka kun näytti kuitenkin sen verran siistiltä, että olisi voinut hyvin kuvitella pitäjänkin olevan jollain tasolla merkittävä sekä varmasti myös tyylitajua omistava persoona. Tai sitten tämä oli vain rikas ja palkannut alan paremmin tuntevan suunnittelijan hoitamaan suunnittelytyön. Ei sitä koskaan tiennyt.

Ehdin tuskin käydä kierrostakaan tilan ympäri törmättyäni muutamaan hyvänpäivätuttuun, joiden seuraan olin sitten päätynyt istumaan ja juttelemaan niitä näitä. Shawn, Mikey, Simon ja Josh olivat kaikki onneksi hyvin pukeutuneita, joten minun ei sentään tarvinnut hävetä heidän seurassaan näyttäytymistä. Myöskin miespuolinen tarjoilija käväisi oudon usein luonamme täyttämässä lasimme halvahkolta maistuvalla kuohuviinillä, joskin sitä ei minuun uponnut kuin kolmen lasillisen verran.

Jossain vaiheessa siinä istuessamme myös juhlien järjestäjä pyörähti luonamme esitellen itsensä ja kysellen arkipäiväisesti, viihdyimmekö me ja niin edelleen. Onnekseni ennätin myös kertomaan nimeni tälle, joskin jälkeenpäin mietin, oliko siitä todellisuudessa ollut paljoakaan hyötyä. Tyyppi kun ei todellisuudessa ollut näyttänyt kovinkaan merkittävältä tyypiltä..
Lisäksi tämän nähtyäni olin alkanut vakavasti miettiä tämän perusteita sille, minkä mukaan vieraita oli paikalle kutsuttu. Kun katselin ympärilleni, huomasin tosiaankin suuren osan paikallaolijoista olevan miespuolisia.

Ajatukseni harhailivat kuitenkin muualle Mikeyn aloittaessa keskustelun meidän viiden pukeutumisesta ja saaden mielenkiintoni heräämään. Tämä aloitti kehumalla ensin kaveriensa tyylit maasta taivaisiin, ja odotin tämän milteipä huipentavan kehuvyörynsä minuun. Ja kun sitä ei sitten ilmennytkään, järkytykseni oli selvästi luettavissa kasvoiltani.
"Mitä tosin sinuun tulee, muu näyttää hyvältä, mutta paita on kamala", Mikey totesi pistävän arvostelevalla äänensävyllä, katsoen vaaleanpunaista kauluspaitaani ikävän halveksivasti, "Jos siinä ei olisi Westwoodin merkkiä, en uskoisi sen maksaneen yli sata puntaa."
Olin sanaton. Tuijotin Mikeytä arvioivasti takaisin, yrittäen etsiä jotain virhekohtaa tämän vaatekokonaisuudesta, mutta tämä oli pukeutunut ikävä kyllä niin yksinkertaisen turvallisesti, ettei mitään ollut voinut mennä vikaan.

Onneksi minun ei kuitenkaan tarvinnut sanoa mitään. Shawn, Simon ja Josh kävivät nimittäin saman tien väittelyyn Mikeyn kommenttia vastaan, joskin edes se ei minua lohduttanut. Kukaan ei ollut koskaan ennen sanonut mitään vaatekappalettani kamalaksi niin että olisin ottanut sitä loukkauksena. Vaatteitani oli haukuttu hinttimäisiksi ja ties miksi, mutta aina silloin haukkujat olivat olleet suurin piirtein verryttelyasuissa umpikännissä sammaltavia vastaantulijoita. Tämä oli eri asia. Vaikka muut kolme tästä porukasta olivatkin ehdottomasti sitä mieltä, että Vivienne Westwoodin vaatekappaleet olivat aina loistava valinta ja että Mikey oli vain kateellinen koska hänellä ei itsellään ollut enää varaa ostella kalliita vaatteita menetettyään puoli vuotta kestäneen avioliiton jälkeen puolet omaisuudestaan, olin silti täysin lamaantunut.

"Anteeksi, näin yhden tuttuni, palaan kohta", lausahdin kuivasti väittelyn päälle ja nousin ylös, astellen sitten pian piiloon väenpaljouden keskelle. Halusin löytää jostakin peilin, ja mahdollisimman pian mielelläni. Vaikka olinkin varma siitä, että paitani oli moitteeton ja että Mikey oli sittenkin vain pelkkä idiootti, minun oli ehdottomasti vielä varmistettava asia peilikuvan kautta.

Minä en kuitenkaan ehtinyt peilille asti. Hyvin tutulta kuulostava ääni oli nimittäin pysäyttänyt minut paikoilleni etsimään äänen lähdettä, vaikka en toisaalta tätä ehkä halunnutkaan nähdä. Minä nimittäin tiesin varsin hyvin, kuka äänessä oikein oli. Siitä ei voinut erehtyä. Ja pian katseeni jo paikansikin pöydän päälle puhetta pitämään kavunneen, mustaan mekkoon pukeutuneen hahmon, joka kaukaa näytti mahdollisesti naiselta, mutta minun silmissäni tiesin varsin hyvin asian olevan toisin. Mitä hän teki täällä?

Minun oli vaikea enää uskoakaan, että olin vielä tänne tullessani kuvitellut illasta saattavan tulla vielä ihan hyvä. Minulla olisi kyllä ollut vielä hieman toivoa sen pelastamiseksi, jos vain olisin osannut toimia tarpeeksi nopeasti. Ilmeisesti kuitenkin paidastani kuulemani tyhjänpäiväinen kommentti oli vain saanut pääni niin sekaisin, etten osannut ajatella selkeästi. Minä en nimittäin ollut lähtenyt pois paikan päältä heti äänen kuultuani. Olin jäänyt kuuntelemaan, ja vasta liian myöhään tajusin, että puhetta pitänyt Brook Williams oli varmasti ehtinyt näkemään minut yleisönsä joukossa. Katseemme kohtasivat varmasti suunnilleen puolen sekunnin ajaksi, jolloin minä vihdoin tajusin liikkua. Brookin puhe loppui, ja minä käännähdin salamannopeasti ympäri, etsien jotakin paikkaa mihin mennä.

Saman tien silmiini osui jonkinlaisen varaston ovi, ja sen enempää miettimättä livahdin siitä sisään. Varasto oli onneksi tyhjä. Ei siellä ollutkaan kuin lähinnä ruokaa, eikä sitä näissä juhlissa paljoa tarjolla ollut. Istuuduin tyhjän työtason päälle ja huokaisin syvään. Jollei katonrajassa suoraan yläpuolellani olisi ollut palohälytintä, olisin ehdottomasti kaivanut tupakat esille ja polttanut muutaman hermojani rauhoittaakseni.