Kuvissa: Dylan Patton
Nimi Ker Dartaqnan Urran
Syntymäaika 19.12.1994
Ikä 15
Horoskooppi Jousimies
Sukupuoli Poika
Seksuaalinen suuntaumus Bi
Sauva Hopeakuusta, sisällä pala veelan kynttä ja ametistin kiteitä.
Suojelius Susi
Ilmiintymistaito Ei vielä
Tupa Rohkelikko
Luokka 5
Asuinpaikka Skotlanti
Perhe Vanhemmat kuolleet, asuu
Storyn, tämän siskon
Adan ja hänen lapsensa kanssa.
Puhdasverisyys Puhdasverinen, Ihmissusi
MenneisyysKer asui lyhyeksi jääneen lapsuutensa vanhempiensa hellässä hoivassa. Kerillä ei ollut sisaruksia taikka serkkuja, hänen suvussaan oli tapana hankkia ainoastaan yksi lapsi perheeseen, mikä takasi samalla sen, että suku pysyi hyvin varakkaana ja myös sen, että suku ei herättänyt julkisuutta.
Ker ei omaa minkäänlaista muistikuvaa äidistään, joten tämä ei ole kokenut koskaan minkäänlaista äidinrakkautta.
Äiti oli jättänyt poikansa kummisedän hoivaan pariksi päivää, sillä hän itse meni tuoreen aviopuolisonsa kanssa käymään vanhempiensa luona. Takaisin palatessaan hän oli löytänyt pedistä loukkaantuneen lapsensa, ja nurkassa hihittelevän kummisedän.
Ker oli muutettu ihmissudeksi, eikä tämän kummisetä katunut tekoaan millään lailla.
Kuten arvata saattaa, äiti oli seonnut tiedosta ja kostanut omalle veljelleen, Kerin kummisedälle poikansa puolesta. Ker menetti äitinsä ja kummisetänsä.
Lopun lapsuutensa Ker kasvoi isänsä ja isovanhempiensa hoivassa.
Äidin kuoleman jälkeen hänen isänsä kallistui viinoihin päin ja muuttui väkivaltaiseksi.
Ker ei koskaan omistanut hyviä välejä isäänsä.
Onnellisempi aikakausi hänen elämässään alkoi seitsemännen syntymäpäivän jälkeen.
Hänen isänsä meni uusiin naimisiin Story Scarlettin kanssa.
Ker tutustui innolla uuteen äitipuoleensa ja vietti aikaansa paljon mieluisammin tämän seurassa, kuin isänsä joka kohteli heitä kumpaakin väkivaltaisesti.
Suurimman virheen eläessään Ker tuntee tehneensä vuosi isän uuden avioliiton jälkeen.
Ker oli päässyt vapaaksi täydenkuunyönä ja oli tietämättään vahingoittanut äitipuoltaan muuttaen tämänkin ihmissudeksi.
Ker tuntee tästä tapahtumasta suurta syyllisyyttä ja itseinhoa.
Pian Story hankkiutui miehestään eroon.
Ker ei surrut lainkaan isänsä kuolemaa, vaan oli pikemminkin iloinen siitä, sillä heille jäi suhteellisen suuri omaisuus, ja hän pääsisi vihdoinkin pois tunkkaisesta talosta asumaan Storyn ja tämän siskon kanssa.
TylypahkassaKer oli ollut aina hyvin tiedoton taikamaailmasta ja jästimaailmasta, joten koulusta saapunut kirje oli hänelle täysi yllätys. Se oli Kerille ensimmäinen kerta kun kukaan kertoi että velhoillekin oli olemassa kouluja, ja että hänen piti opiskella taikuutta jos meinasi käyttää sitä.
Monen muunkin tavalla Ker pystyi tuntemaan Tylypahkan ainoaksi turvapaikakseen lapsuutensa aikana.
Kodikseen hän silti kutsui tunkkaista kartanoa jossa hänen isänsä kohteli häntä kaltoin ja ryyppäsi illat.
Ker todella nauttii Tylypahkassa opiskelusta, sillä vanha rakennus oli täynnä salaisuuksia ja asioita joita oppia.
Vaikka hän ei omistakaan laajaa ystäväpiiriä, hän viihtyi hyvin yksinään kirjastossa ja kolmannesta kerroksesta löytämänsä pianon äärellä.
Ulkonäkö50kg/170cm
Kerillä on vaaleat, alle olkapäiden yltävät hiukset ja tummaa kultaa hohtavat silmät.
Nämä piirteet on peritty hänen edesmenneeltä äidiltään.
Hän ei ole kuitenkaan kovin tyytyväinen ulkomuotoonsa. Hänen kehonsa on täynnä haaleita arpia, uusia ja vanhoja.
Tämä lienee syy siihen miksi Ker ei pidä kehostaan ja välttelee usein pukeutumasta paljastaviin vaatteisiin.
Muuten Ker vaikuttaa hauraalta ja sirolta. Kuitenkin tämän lihaksettomissa käsivarsissa piilee paljon enemmän voimia kuin joku voisi uskoakaan.
Pukeutumiseltaan Ker on normaalia jästisorttia. Hän suosii tummia ja väljiä vaatteita, kaikkea mikä tuntuu hyvältä päällä ja peittää mahdollisimman suuren osan arvista.
Kaapuja Ker ei mieluusti pidä, lukuun ottamatta erityisiä tilaisuuksia ja koulukaapua.
LuonneKer on hyvin rauhallinen persoona.
Hän ei ole välttämättä kovin puhelias ja hän vaipuu helposti omiin ajatuksiinsa välittämättä muista ihmisistä ympärillään.
Täydenkuun lähetessä useimmat näistä luonteenpiirteistä muovautuvat päinvastaisiksi ärtymyksen ja kivun takia.
Hän on tarkkailija.
Ker tarkkailee muiden ihmisten käyttäytymistä ja ulkomuotoa hyvin paljon etsien vihjeitä henkilön luonteesta ja asioista jotka ärsyttävät sekä ihastuttavat.
Hän painaa kaikki asiat tapaamistaan ihmisistä mahdollisimman tarkasti mieleensä jos tiedoista sattuisi olemaan hyötyä tulevaisuudessa.
Toki hänellä itsellään on myös asioita jotka ärsyttävät sekä ihastuttavat häntä.
Ker tuntee olonsa hyvin ahdistuneeksi jos joku katsoo häntä silmiin, taikka jos vieras henkilö koskee häneen muulla tavalla kuin kättelemällä.
Itsevarmuus ja uhkarohkeus ovat piirteitä jotka kiehtovat Keriä, usein näillä piirteillä tekee poikaan lähtemättömän vaikutuksen, sillä nämä ominaisuudet puuttuvat häneltä itseltään suurimmalta osin kokonaan.
Kerin kiinnostuksen kohteisiin kuuluvat suurimmalta osin kirjat ja pianomusiikki.
Ker nauttii hiljaisuudesta ja lukemisesta.
Hän rakastaa pianonsoittoa ja useimmiten se on myös ainut musiikkilaji jota hän kuuntelee.
SuhteetStory Scarlett Äitipuoli, mukava ja luotettava
Ada Scarlett Storyn sisko, ei tunne kovin hyvin
Marie Schimidt Rohkelikko, samalla vuosiluokalla, Ker viihtyy Marien seurassa.
Milanera Monoceros Erikoinen Rohkelikko, vaikuttaa mukavalta, Ker tuntee tämän kovin kuninkaalliseksi ja on hieman hermostunut tämän seurasta.
Pelit Once upon first snow