Mi-cha Sung
6.3.1998
Rohkelikko
Tuominen sauva neljä tuumaa pitkä, leijonan harjasta, akromantellan myrkkyuutetta ja lootuskukan lehti
Lontoo
kuvissa Moon Geun-Yeong Historia:Mi-cha syntyi Daelle kahdeksantoista kieppeillä, täydestä vahingosta. Etelä-Korean maaseudulla kasvanut Dae kertoo Mi-chan isän olevan kuvioista jo kauan poistunut jästimies. Dae muutti pois Koreasta Bettyn suojiin pian synnytyksen jälkeen, sillä Daen vanhemmat eivät hyväksyneet aviotonta lasta. Kellään ei ollut aavistustakaan, että raskauden aikana Dan oli tavannut elämänsä rakkauden, jälleen kerran vanhempiensa epäonneksi, naisen. Dae sai oleskeluluvan Iso-Britanniaan, ja myöhemmin kansalaisuuden rekisteröityään parisuhteensa Bettyyn.
Mi-Chan lapsuuden kaikki muistikuvat ovat Lontoon lähiöstä, velhojen asuttamalta alueelta. Hän osaa englannin kielen, mutta pitää koreaa silti äidinkielenään. Mi-Cha kävi jästien alakoulun koska hänen vanhempiensa mielestä se olisi hyväksi hänelle. Alle kouluikäisenä Mi-Cha leikki lähinnä Bettyn sisaruksien lasten kanssa, mutta aloittaessaan jästikoulun hän ystävystyi koulunsa jästipoikien kanssa. Koulussa Mi-Cha ajatui leikkimään mielummin poikien kuin tyttöjen kanssa, hän oli muutenkin etenkin lapsena erittäin rasavilli kakara joten tytöt eivät oikeastaan edes halunneet painia hänen kanssaan pihalla, toisin kuin pojat. Lapsuuden lempileikeiksi Mi-Cha muistaa lähinnä poliisileikit ja vesipyssysodat. Nähdessään poikien leikkivän myös rullalaudoilla, Mi-Cha päätti oppia rullalaudan käyttöä, ja on nykyäänkin erittäin haka siinä. Mi-Chasta tuli yhtäkkiä paikallisen koulun parhaimpia rullalautailijoita, joka sai aikaan sen että poikien arvostus häntä kohtaan kasvoi. Ihastumisia Mi-Cha ei kokenut kuin muutaman tuona aikana, mutta ennen Tylypahkaan tuloa ei hän ollut aiemmin seurustellut. Vasta vanhempi ympäristö ja Mi-Chan päälle pukkaava murrosikä muuttivat tilannetta ratkaisevasti. Nykyisellään Mi-Cha on hyvin vähän yhteydessä vanhoihin ystäviinsä, sillä on alkanut vuoden aikana tiedostaa miten lapsellista kaikki heidän kanssaan olikaan.
Ulkonäkö:Mi-cha on poikatyttö. Hänestä hameet ovat epämukavia, samoin kuin ihonmyötäiset tiukat vaatteet. Hän suosii löysähköjä tummia farkkuja, ja erilaisia huppareita. Mustat olkapäille ylettyvät hiuksensa hän laittaa yleensä kiinni tai vaihtoehtoisesti antaa niiden lojua juuri sellaisena kuin ne ovat. Mi-Challa on taipumus kaiken poikamaisuutensa keskellä meikata. Vielä vuosi sitten hän tykkäsi meikata erittäin vahvasti silmänsä, mutta nykyään hänestä on mukavampaa olla laittamatta mitään. Hänen kyntensä ovat mustalla lakatut, ja niistä voi selkeästi nähdä, että Mi-cha pureskelee kynsiään stressistä. Mi-chan huulet ovat paksuhkot ja nenä sopusuhtainen mutta hieman pystyssä. Pituus 150 cm ja paino 40 kg.
Luonne:Mi-Cha kätkee kovan ulkokuorensa alle pienen ja epävarman tytön. Ulkopuolisen silmissä Mi-cha näyttää kovalta ja vahvalta, hän puolustaa itseään tarvittaessa vaikka sitten nyrkein. Jos Mi-challe tullaan aukomaan päätä, hän antaa samalla mitalla takaisin, vielä mahtavien kirosanojen kera. Kerran koulussa poika haukkui Mi-chaa lesboäitin vahingoksi, ja Mi-cha sylkäisi hänen päälleen. Hän tietää kaiken perhetaustastaan, se onkin hänen heikko kohtansa. Salaa hän toivoo löytävänsä oikean isänsä, vaikka rakastaa molempia äitejään.
Mi-cha ei tiedä kuka on, ja elää siksi maailmassa kovan ihmisen roolissa, sillä hänestä se on ainoa tapa selvitä. Hän on taipuvainen sääntöjen rikkomiseen ja kapinointiin. Joskus Mi-cha on myös koulukiusannut oman epävarmuutensa peittämiseksi.
Hänestä Huispaus on kiva laji, mutta rullalaudat voittavat luudat 100-0. Rullalauta ja akustinen kitara ovatkin hänen tärkeimmät tavaransa. Kitaransa hän on saanut isältään muistoksi itsestään, vaikka kitara on jo vanha ja täynnä korealaisia bänditarroja. Mi-Cha on soittanut kitaraa polvenkorkuisesta lähtien, ja tekee omia sävellyksiään sekä sanoituksiaan.
Detaljeja:lempiartisteja monia, mm. Alice Cooper
puoliverinen
lempivärejä munmuassa punainen ja tummanruskea
ei osaa ilmiintyä eikä luoda suojeliusta
Suhteet:Perhe:
Berhmes Betty: Mi-Chan äitipuoli on hänelle erittäin tärkeä vaikkei heillä biologista suhdetta olekaan. Mi-Cha on silti koko elämänsä elänut hänen kanssaan ja ajattelee häntä äitinään. Betty tapaa hössöttää paljon, mitä Mi-Cha pitää lähinnä huvittavana, joskus silti hänen perfektionisminsa saattaa ärsyttää. Bettyn kanssa Mi-Cha juttelee mielemmin arkaluontoisista asioista.
Sung Dae: Mi-Chan biologinen äiti. Hänen ja Mi-Chan suhteet ovat aina olleet läheiset, eikä häntä ole koskaan häirinnyt tieto siitä että Dae sai Mi-Chan vahingossa. Mi-Chaa ja Daeta yhdistää tärkeä side sillä he kaksi osaavat koreaa perheessä natiivina kielenään.
Ystävät sun muut:
King Alexander - Mi-Chan hyvä kaveri jonka hän on saanut tupansa kautta.
Solarmaine Puno - Punon tavattuaan Mi-Cha koki suurta arvostusta jo ensisilmäyksellä, poika on kerrassaan ihana ja he jakavat yhteisiä kiinnostuksenkohteita, niinkuin vaikka musiikki. Hän ja Puno seurustelevat, ja Mi-Cha välittää hänestä hyvin paljon.
PelitI will not judge you by the way you play your instrument - Peli päättynyt,
08.09.2009 Mi-Cha
törmää Punoon koulun sisäpihalla, mistä erinäisten sattumien kautta he päätyvät uimaan koulun järvessä, kunnes näkki puree Mi-Chaa..
Jälkipyykin Sinfonia - Peli päättynyt,
21.09.2009 Mi-Cha ja Puno tapaavat uudestaan, milloin tiedossa on huonosti päättyneen ensitapaamisen puintia, sekä laulunsoittoa kunnes kaikki päättyy rakkaudentunnustukseen..
Än yy tee nyt! - Peli käynnissä,
11.10.2009 Mi-Cha päättää lähteä mukaan voldemortin vastaiseen liikkeeseen.
I don't believe that anybody feels the way i do about you know - Peli päättynyt,
20.10.2009 Mi-Cha tahtoo juhlistaa Punon kanssa kuukauden kulumista heidän seurustelustaan viemällä hänet metsään eväsretkelle, matkaan sisältyy hippaa puussa ja yksinäinen susiparka, jonka Puno ajaa pois. Tällöin Mi-Cha saa suostuteltua Punon tulemaan hänen kotiinsa jouluksi.
Look up to the stars and you're gone - Tähtitietoa 1.luokalle - Peli päättynyt,
10.12.2009 Mi-Chan ja muiden luokkalaisten on määrä palauttaa esseensä, tämän lisäksi edessä on pistokoe.
Ulkona myrskyää - Peli käynnissä,
11.12.2009 Mi-Cha tapaa uuden tuttavuuden käytävällä.
Aika Vapaata Juhlaa - Peli käynnissä,
Mi-Cha viettää joululomansa kotona Punon kanssa..
Tää on sotaa, beibe sä kerjäsit tätä! - Peli käynnissä,
10.1.2010 Maxie ja Mi-Cha päättävät antaa haisevaa kyytiä ärsyttäville vuosikurssilaisille.
Pelit yhteensä: 4 käynnissä + 4 päättynyttä = 8
Not Safe Awards 2009 :
2# Mielipuolisin nainen
2# Kivoin nimi
2# Vuoden Rohkelikkonainen
3# Mielenkiintoisin nainen
En tiennyt että Mi on noin pidetty, ehkä kaikki äänet oli shirkiltä XDD