Ruostekeinu

[Jenny]

//Jos ainakin neifi tänne eksyis :)//


Alexander Max King

10. elokuuta 2009
klo. 18.23
Skotlanti, Dundee

Skotlannin kesä ei ollut kovin lämmin, ja vaikka laskeva aurinko paistoikin puitten takaa oranssina, se ei paljoa lämmittänyt.
Ei sillä että minua olisi häirinnyt se että Skotlannissa lämpöasteet eivät nousseet yli kahdenkymmenen. Olinhan kuitenkin asunut täällä ikäni ja sen myötä tottunut ilmastoon. Enemmän minua tympäisi se, että Dundeen rauhallisemmassa osassa ei koskaan tapahtunut mitään mielenkiintoista. Eikä täti päästänyt minua kulkemaan kovin kauas, koska täällä asui muitakin velhoja. Hän sanoi että muille velhoille ei kannattaisi näyttäytyä. Kyllä minä hyvin tiesin että täti puhui isän vihamiehistä, joita oli suuri osa kertynyt jo tylypahkassa.
Minä todella odotin pääsyä tylypahkaan, ja olin myös aivan varma että pääsisin sinne, koska olihan äiti ja isäkin, ja täti myös käyneet koulua tylypahkassa. Tosin kyllä minua harmitti se että täytyisi jättää Fuuka ja Lumikki yksin tädin hoivaan.
Mutta minulla oli jo oma sauvakin. Sauvani oli ihana. Se oli kokonaan musta, ja minulla oli sille myös kotelo joka oli koristeltu hopeakoristeilla. Minun isoisäni, sauvani.
Täti sanoi että sauva oli kulkenut isän suvussa vuosisatoja, ja että oli erikoista että sauva kävi minulle. Täti sanoi että se ei käynyt kovin monelle henkilölle meidän suvussamme. Minä mietin miksi se ei käynyt isälle, koska isä oli niin taitava ja hieno velho, että sauva todellakin olisi hänen arvoinen.

Potkaisin maasta hieman vauhtia saadakseni ikivanhan keinun liikkumaan. Keinusta pääsi kammottava narina ja ruostetta ropisi maahan. Tämä leikkikenttä oli valmistettu jo hieman ennen minun syntymääni, joten se oli vanha eikä sitä käyttänyt enää lähes kukaan, se ei ollut edes syrjäisellä paikalla ja silti se oli rapistunut.
Pienempänä olin ehdottanut tädille että hän kunnostaisi puistoa loitsulla, mutta täti oli sanonut että niin ei saisi tehdä koska jästit menisivät muuten sekaisin. Nyt minäkin ymmärsin minkä takia sellaista ei tehdä, minä olin kasvanut ja sen myötä oppinut enemmän velhoista ja taikuudesta.
Minua tympäisi. Isä käski minun painua ulos koska olin valitellut tylsyyttäni. Ja minä menin ulos. Isä oli vielä sanonut minulle että täytyy pysyä erossa jästeistä, mutta helppopa niistä on pysyä erossa kun asuimme jästien alueella. Joskus isä oli harvinaisen tyhmä.
Enkä minä sitä paitsi ymmärtänyt mitä pahaa jästien kanssa olemisessa oli, sillä eiväthän ne tienneet että minä olin velho, eivätkä ne voineet tehdä meille mitään.
Minua tympäisi.

[Neifion]

Sadie Farraday

Olin kyllästynyt leikkimään kotia Jenniferin ja Olivian kanssa ja päättänyt lähteä pois. Äiti ja jotkut muut Dundeen joukkuelaiset olivat vallanneet meidän huispauskenttämme, joten en päässyt edes harjoittelemaan. Kenelläkään ei ollut aikaa minulle, joten kävelin melko päämäärättömästi ympäriinsä. Olin onneksi muistanut jättää kaavun kotiin, sillä jästit yleensä ihmettelivät niitä kovasti. Minulla oli vain valkoinen teepaita, vaaleansiniset farkut ja valkoiset sandaalit. Kävelin huomaamattani kohti vanhaa leikkipuistoa. Uusi sauva oli taskussani. Isä käski pitää sitä varmuuden vuoksi mukana. Ei voinut tietää mitä sattuisi. Vaikka, en minä osannutkaan oikeastaan taikoa. Äiti sanoi että koulussa opetettaisiin sitten.
Odotin innolla koulun alkua. Pääsisin oppimaan paljon taikoja ja uusia asioita.
Ja lentämään.

Huomasin että leikkipuistossa oli jo joku. Poika. En muistanut olinko nähnyt tätä aikaisemmin. Luultavasti, sillä olin tavannut melkein kaikki kodin läheltä. Kävelin kohti poikaa ja istuin tämän vieressä olevaan keinuun sanomatta sanakaan.
"Kuka sinä olet?" kysyin uteliaana, katsoen poikaa. Varmistin sauvan olevan piilossa. Se oli mahonkia. Mutta äidin mielestä Jerryllä oli hienoin. Äidin mielestä kaikki mitä Jerryllä oli, oli hienoa. Mutta tavallaan se ei edes haitannut minua.
Katselin ympärilleni. Puiden lehtiä. Ne alkoivat jo muuttua syksyn värisiksi. Keltaisiksi, oransseiksi...
Voi kun koulu jo alkaisi!

Varpaissani oli hiekkaa.
"Minä olen Sadie."

[Jenny]

Alexander Max King

Pääni lepäsi keinun narua vasten tyytyessäni katselemaan ohitse kulkevia ihmisiä ja autoja. En oikeastaan edes pistänyt sen kummemmin merkille kun siron oloinen tyttö, epäilemättä jästi, saapui leikkipuistoon. Panin tytön merkille vasta kun huomasin tämän istahtaneen viereiseen keinuun. Tyttö kysyi nimeäni saaden minut katselemaan tyttöä tarkemmin. Nopealta arviolta tyttö olisi varmaan samaa ikäluokkaa kuin minäkin.

Tyttö esitteli itsensä Sadieksi, nimi oli etäisesti tutun kuuloinen, mutta ei sanonut minulle mitään. ”A.. Max. Olen Max King” sanoin, olin hyvin tottunut kertomaan vain etunimeni, sillä isä vaati että en käytä toista nimeäni hänen vieraidensa seurassa. ”Oletko käynyt tässä puistossa ennenkin?” kysäisin reippaampaan äänensävyyn, vähät minä välitin isän mielipiteestä juuri nyt, ei hän nähnyt minun juttelevan jästin kanssa ja ei saisi selville mitenkään. Ja ei täti kertoisi.
Tyttö vaikutti näin aluksi ihan mukavalta ja uskoin tulevani hyvin toimeen tämän kanssa. Jollain tavalla tämä poikkesi normaalista jästistä, en tosin jaksanut miettiä sitä sen tarkemmin.
Jästit olivat minusta mielenkiintoisia, ja tahtoisin oppia niistä lisää. Ehkä voisin koettaa ystävystyä Sadien kanssa.

[Neifion]

Sadie Farraday.

"Hei Max", sanoin ja hymyilin pojalle, kun tämä kertoi nimensä. Pojan kysyessä olinko käynyt puistossa ennenkin, minä naurahdin.
"Aina välillä kun minun käsketään mennä pois jaloista", kerroin ja katselin melko huonokuntoista puistoa. Jos joku näkisi minut jästin kanssa, se ei olisi hyvä asia. Isä ei pitäisi siitä, vaikka äiti vähät välitti. Äiti kävi töissä ja huispausharjoituksissa. Joskus hän vei meidät katsomaan pelejä. Se oli hauskaa. Joskus minusta vielä tulisi todella hyvä huispaaja.
"Käytkö sinä täällä usein? En ole nähnyt sinua. Olisin minä voinut leikkiä Jenniferin ja Oliviankin kanssa, mutta he tahtoivat leikkiä vain kotia ja se oli tylsää", selitin ilmestymiseni juuri tähän puistoon.
"Ja tässä lähellä ei ole mitään muuta paikkaa, missä ei olisi kovin paljon... ihmisiä", sain sanottua. Meinasin sanoa jästejä, mutta eihän jästipoika tiennyt mitä sillä tarkoitin, joten ei niin saanut sanoa. Taikuutta ei saisi paljastaa, muuten taikaministeriö saisi kovasti töitä.
"Asutko sinä tässä lähellä?" Potkaisin keinuun vähäsen vauhtia.
"Mitä koulua käyt?" kysyin vielä. Lähellä oli monta jästikoulua, koska monet jästilapsiperheet asuivat tässä osassa kaupunkia. minä tiesin melkein kaikkien koulujen nimet. Mutta minä olin saanut kotiopetusta. Niin minä aina sanoin.
Ja olihan se tottakin.

Minua pelotti että isä olisi kävelyllä ja tämä näkisi minut jästipojan kanssa. Isän mielestä jästien ja Gray:n kanssa ei saanut puhua. Enkä minä ymmärtänyt miksi. Isä ei koskaan selittänyt. Eikä äitikään. Enkä minä viitsinyt siis kysellä. Thora oli kertonut sen johtuvan jostakin tyhmästä riidasta. Thora kertoi aina kaiken kun minä kysyin, eikä käskenyt mennä pois, ellei ollut kova kiire tai paljon läksyjä. Minä en ymmärtänyt miksi kesälomaksikin tuli läksyjä.

[Jenny]

Alexander Max King

”Tuo kuulostaa tosi tutulta” naurahdin Sadien vastatessa kysymykseeni. ”Kyllä minä täällä käyn, aika useinkin. Ja yleensä sen takia koska minuakin käsketään lähteä häiritsemästä” vastasin hymyillen. Tädilläkin oli viime aikoina ollut aika paljon menoa, niin hän ei voinut olla minun kanssani. Täti ei käynyt töissä, kuten ei äitikään. Isä sai hyvää palkkaa ministeriöstä joten heidän ei tarvinnut, ja meidän suvullemme oli kertynyt muutenkin rahaa aimo summa vuosien varrella. Sukumme oli hyvin vanha, mutta tapana oli synnyttää vain yksi lapsi, joten se ei ollut kovin laajalle levinnyt. Isäni ja täti tosin olivat poikkeus. He olivatkin kaksoset. Ja vaikka sukumme olikin vanha ja varakas, ei se ollut kuuluisa. Meidän sukumme ei ciihtynyt julkisuudessa.

Ensimmäinen kysymys jäi minulta kokonaan kuulematta kun Sadie jo kysyi mitä koulua minä kävin. Tuli pienehkö paniikki, tietenkin yritin olla näyttämättä sitä. Isä ei koskaan kertonut mitä tällaisessa tilanteessa olisi pitänyt sanoa, hän luotti siihen että en keskustellut jästien kanssa. Enkä minä todellakaan tiennyt yhdenkään jästikoulun nimeä.
”Tuota.. tätini on yksityisopettaja. Hän on opettanut minua kotona. Siirryn pian erääseen sisäoppilaitokseen, isä ei tahdo että käyn kovin.. öh, normaalin koulutuksen” selostin kiireesti, ja kyllähän tuo aika totta oli. Tosin, tätini ei ollut yksityisopettaja, mutta kyllä hän oli opettanut minulle kaiken sen mitä tavan kouluissakin, lukuun ottamatta uskontoa ja historiaa. Ja totta oli sekin että siirtyisin sisäoppilaitokseen, minähän olin menossa tylypahkaan.
”Entä sinä?” kysyin toivoen että Sadie ei kyselisi enempää koulusta johon olisin menossa, sillä minä en todellakaan ollut hyvä valehtelemaan näin yhtäkkiä.

”Sanoitko että sinulla on sisaruksia?” kysyin ohimennen, ”Meinaan vaan, että olisi ihan mielenkiintoista tietää millaista on elää sisaruksien kanssa.”
”Minulla nimittäin ei ole yhtään siskoa tai veljeä. Olen ainut lapsi, se on aika tylsää, välillä.”

[Neifion]

Sadie Farraday

Minä naurahdin pojan kertoessa samantapaisen tarinan puistoon tulosta kuin omakin tarinani oli. Minä hymyilin. Oli hienoa, että jollakin muulla oli sama ongelma. Kuuntelin pojan kertomusta koulusta. Minä hämmästyin.
"Minä olen kotiopetuksessa, tosin äitini opettaa minua", kerroin hieman ylpeänä ja samalla hämmästyneenä tästä yhteensattumasta. Kuinka hassua. Kävivätkö jästitkin kotona koulua? Minä luulin että ne kävivät pienestä asti isoissa kouluissa.

Kun poika kysyi sisaruksista, minä hymyilin.
"Minulla on viisi sisarusta ja kuusi sisaruspuolta", kerroin yksinkertaisesti.
"Kolme on äidin ja vanhan miehen lapsia ja toiset kolme isän ja vanhan vaimon lapsia", kerroin. Oli niin vaikea selittää ettemme tavallaan kuuluneet samaan perheeseen kaikki.
En voinut lainkaan käsittää miten jollakulla ei ollut sisaruksia. Minä en osaisi elää ilman heitä. Ja isää ja äitiä, vaikka kumpikaan ei erityisemmin pitänyt minusta. Eikä Jaredista.
Ja siitä olin ehkä hitusen vahingoniloinen.

"Onko sinulla lemmikkiä?" kysyin. Sitten tajusin etten voisi sanoa omistavani yhden neljännesosan pöllöstä jonka jaoin kolmosten kanssa.
"Minulla on... undulaatti. Jaan sen kolmosten kanssa", kerroin ja toivoin ettei poika kyseli sen enempää.

[Jenny]

Alexander Max King

Hämmästyin itse aika paljon saadessani kuulla etten ole ainut joka kävi kotiopetusta, aikamoinen yhteensattuma.
Vielä enemmän minä taisin hämmästyä siitä kuinka monta sisarusta Sadiella olikaan. ”Sinulla on aika paljon sisaruksia..” sanoin laskien päässäni yhteen viisi plus kuusi, ja se oli jo iso luku.

”Kyllä, minulla on kaksi saksanpaimenkoiraa. niiden nimet on Fuuka ja Lumikki, ne ovat sisaruksia.” vastasin Sadien esittämään kysymykseen, olin hyvin ylpeä koiristani. Ne olivat hyvin fiksuja ja muutenkin rakastin niitä kovasti, ne olivat ihania.
”Undulaatti? Ai, ovatko ne niitä papukaijan näköisiä ja värikkäitä lintuja?” kysyin, en ollut vieraillut kovin paljoa jästien eläinkaupoissa, ainoastaan kerran, kun piti käydä ostamassa Fuukalle ja Lumikille ruokaa, silloin keittiöapulainen ei ollut muistanut laittaa koirilleni valmistettua ruokaa säilöön. Saksanpaimenkoirille ei voinut antaa aivan tavallista koiranruokaa jos tahtoi että niille ei tule luustovikoja, ja sitä minä en todellakaan koirilleni tahtonut.
”Minäkin tahtoisin jonkun linnun” sanoin ja istuksin hiljaa kiikkuvassa keinussa. ”Pöllö voisi olla kiva” pohdiskelin sen kummempia ajattelematta, minkälaisia lemmikkejä jästeillä normaalisti oli.

[Neifion]

Sadie Farraday

Viimeisten sanojen kohdalla tuijotin poikaa aivan hämmästyneenä.
"Pöllön?" kysyin enkä enää muistanut mitä minun oli pitänyt pojalle ensin sanoa. Minä tunsin paljon taikaväestöön kuuluvia lapsia, mutta en enää tällä alueella. Meidän talon lähellä asui monta velhoperhettä, mutta ei kai enää tällä puolen kaupunkia? Eihän?
Minua häiritsi suuresti pojan toteamus. Koiria oli jästeillä. Mutta että muka pöllö? Äiti sanoi ettei jästeillä ollut pöllöjä. Niin sanoi Verakin. Ja Meggie.
Joten luultavasti jästeillä ei ollut pöllöjä. Mutta, miksi tuo sitten tahtoi pöllön? En voinut kysyä mitenkään että sattuiko tämä olemaan taikaväestöä. Näyttäisin typerältä.
"Minäkin menen syksyllä sisäoppilaitokseen", kerroin.
"Se on jännittävää."

Tai miten sen nyt otti, huippua!

//lyhyt, ihan liian lyhyt//

[Jenny]

Alexander Max King

Kuullessani Sadien hämmentyneen äänensävyn, tajusin mitä olin sanonut. Omistivatko jästit edes pöllöjä? Enhän minä ollut jästi, mutta minä esitin jästiä, sillä olinhan minä luultavasti jästin seurassa.
”Öh.. joo pöllön. Olen kuullut että joillain on lemmikkeinä pöllöjä” sanoin hiljaa, pystymättä poistamaan vaivautuneisuuttani äänensävystä.

”Menetkö?” henkäisin ihmeissäni, oli nimittäin hyvin erikoista että me kumpikin olimme olleet kotiopetuksessa, ja menisimme sisäoppilaitokseen, sillä se ei ollut kovin yleistä jästeillä, luultavasti.
”Niin on! Minne oppilaitokseen olet menossa?” tiesin kuulostavani hyvin uteliaalta, ehkäpä röyhkeältä, mutta minua oikeasti kiinnosti millaisia sisäoppilaitoksia jästeillä olisi, jos Sadie nyt osaisi niistä minulle kertoa.
Potkaisin taas jaloillani vauhtia saadakseni narisevan keinun liikkeelle. Keinun alla oli iso kuoppa, joku muukin oli keinunut tässä.

[Neifion]

Sadie Farraday

Olin kamalan vaivautunut. Joillakin oli pöllöjä. Taikaväestöllä. Mitä minun pitäisi sanoa.
"Hassua", sain sanottua. Enhän minä voinut paljastaa olevani noita. Ihan oikea noita, jolla oli nytkin taikasauva.
Huomasin olevani pulassa kun Max kysyi minne olin menossa kouluun.
"Se on sellainen pieni paikka Skotlannin nummilla", sanoin yksinkertaisesti. En minä todella tiennyt missä Tylypahka oli, mutta äiti puhui aina että juna meni halki Skotlannin. Tai siltä se aina näytti.
En minä tiennyt, mutta yritin kovasti nyt keksiä jotakin. Tuntui kamalalta ettei voinut kertoa totuutta. Olisi ehkä parempi mennä. Poika vaikutti kivalta.

Potkaisin keinuun vauhtia. Se kitisi. Samassa kuulin huudon. Nimeni. Nielaisin. Tiesin kyllä kuka minua huusi. Käännyin katsomaan. Isä ei näyttänyt kovinkaan tyytyväiseltä.
"Sadie! Kotiin. Meillä on keskusteltavaa!"
"Mutta..."
"Nyt!"
Katsoin Maxia.
"Pitää mennä, toivottavasti nähdään joskus", sanoin ja juoksin isän luokse, vilkutin vielä Maxille.
Tiesin isän puhuvan liian kovaa.
"Älä kaveeraa jästien kanssa!"

Ja sitten käännyimme kulman taakse.

[Jenny]

Alexander Max King

Nyökkäsin, enhän minäkään muistanut missä Tylypahka on. Mutta täti oli puhunut jotain Skotlannista, Sadien sisäoppilaitos olisi varmaankin samalla suunnalla. Tosin siinä olisi se ero että Tylypahka on taikakoulu.

Minäkin otin hieman lisää vauhtia keinuun, se liikkui hiljakseen natisten. Ruoste leijaili irrotessaan keinun varresta.
Kuulin kuinka joku huusi Sadien nimeä. Äänestä päätellen se oli aikuinen, luultavasti Sadien vanhemmat kaipasivat häntä kotiin.
Sadie hyvästeli minut ennen kuin juoksi isänsä luo. ”Nähdään.”
Kuulin karjaisun, pyöräytin päätäni. Olin varmaankin tulossa hupsuksi kun kuulin jästien karjuvan jotain itsestään.

Istuttuani hetken keinussa lähdin kulkemaan kotiin päin. Voisin vaikka pelata Fuukan ja Lumikin kanssa.
Pyyhkäisin ruostetahran olkapäältäni ja hymyilin. Olin ehkä saanut ystävän.