Nimi: Luigi Dylan
Syntymäaika: 24.1.1989
Ikä: 21 vuotta
Sukupuoli: Poika
Asuinpaikka: Aberystwyth
Perhe ja menneisyys: Veljesten välillä oli jotain… erikoista.
Tammikuun 24 päivänä vuonna 1989 syntyi poikalapsi Aberystwythissä, Waelsissa. Tämä lapsi oli Bill ja Alice Dylanin toinen lapsi. Parin esikoinen, Mario, oli uutta tulokasta pari vuotta vanhempi ja hän oli innoissaan uudesta leikkikaverista. Alice oli taipuvainen romanttiseen ajatteluun, joten hän mielellään pakeni arjen harmautta romantiikkaa leiskuviin rakkausromaanien pariin. Raskausaikanaan oli Alice jälleen kerran lukenut rakkausromaanin. Siinä päähenkilö Luigi oli italialainen adonis, joka hurmasi naisen kuin naisen katseellaan. Tämän vuoksi perheen uusin tulokas sai nimekseen Luigi. Tietenkin äiti toivoi pojastaan samanlaista hurmuria. Samaa hän oli toivonut Mariosta antaessaan tälle nimen. Adonis Luigin seikkailut olivat olleet jatkoa adonis Marion seikkailuille.
He elivät onnellista perhe elämää. Kaksi ihanaa poikaa, äiti, joka huolehti lapsistaan ja isä, joka ra… tai ei nyt ihan heidän elämänsä sellaista ollut. Billin elämään kuului vahvasti alkoholi ja vain harvoin hän oli täysin selvä. Muutama työpaikka siinä hänellä meni, mutta työttömänähän oli enemmän aikaa sitten ryyppäämiseen. Bill hakkasi vaimoaan ja joskus hän sulki lapsensa pariksi päivää huoneeseen. Alice kesti miestään mitä nyt kesti ja lisää kestävyyttä hän haki huumeista. Mario ja Luigi saivat tulla toimeen miten nyt taisivat. Ei heillä aina ollut rahaa edes ruokaan, tai miten sitä olisi voinutkaan olla, kun isä joi pennosensa ja äitiä kiehtoi huumeet. Kukaan ei ollut kiinnostunut Dylanin perheestä, he saivat elää omaa elämäänsä ja tulla toimeen miten tulivat. Lopulta Alice sai tarpeekseen siitä paskasta elämästä mikä hänellä oli. Mies oli surkea juoppo, eikä pojista näyttänyt kasvavan niitä sulavakielisiä adoniksia, vaan paremminkin juroja pikku paskiaisia. Niinpä Luigin ollessa viiden vanha lähti Alice Lontooseen kokeilemaan onneaan ja etsimään parempaa elämää. Paria viikkoa myöhemmin löydettiin Edinburgin lähistöltä Alice raiskattuna ja kuolleena. Mitään havaintoa ei ole siitä, miten nainen oli sinne päätynyt.
Elämä pelkästään isän kanssa ei ollut kovin helppoa, vaikka ei se paljoa eronnut siitä, jos Alice olisi ollut paikalla. Alice sentään oli joskus yrittänyt rakastaa poikiaan ja pitää näistä huolta. Mario ja Luigi tukeutuivat paljon toisiinsa selviytyäkseen elämästä. He eivät luottaneet toisiin ihmisiin, sillä heidän kokemukset toisista ihmisistä olivat lähinnä vain vanhempien rellestely kavereita. Tästä syystä Marion ja Luigin sosiaaliset taidot eivät kehittyneet kunnolla ja välillä heillä oli vaikeuksia tulla toimeen toisten ihmisten kanssa. Koska veljekset olivat hyvin läheisiä, oli Luigille suuri järkytys, kun Mario sai kutsun Tylypahkan noitien ja velhojen kouluun. Silloin veljeksille selvisi myös, että äidin muutama pikku jippo olikin oikeasti ollut taikaa ja että Alice oli ollut noita. Mario lähti kumminkin Tylypahkaan ja Luigi jäi yksin. Hän lähestulkoon eristäytyi muusta maailmasta. Päivisin Luigi värjötti yksin huoneessaan ja öisin hän vaelteli pitkin Aberyswythin katuja. Lopulta Luigi löysi jotain mielenkiintoista, viemärit. Pitkin viemäristöä saattoi Luigi kulkea, ettei kukaan toinen ihminen nähnyt häntä, rotat seuranaan.
Yksitoista vuotta täytettyään sai Luigikin kutsun Tylypahkaan. Luigi lähti sinne vain sen takia, ettei hänen enää tarvitsisi olla niin paljoa erossa Mariosta. Bill ei olisi lainkaan välittänyt, vaikka Luigi ei olisi sinne mennytkään. Häntä ei kiinnostanut lainkaan poikiensa touhut, eikä Bill edes muistanut mitä koulua Mario oikein kävikään. Syyskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2000 matkusti Luigi ensikerran Tylypahkaan ja hänet lajiteltiin luihuisiin. Ei Luigi oikein ystävystynyt tupatovereittensa kanssa, mutta tuli näiden kanssa kumminkin ihan hyvin toimeen ja olipa hän joskus jopa joukossa mukana.
Neljäntenä opiskeluvuonaan Luigi huomasi olevansa kiinnostunut veljestään sellaisella tavalla, jota pidetään epäsuotavana. Ei hän lainkaan salannut tätä seikkaa, vaan pian koko koulu tiesi, että nuorempi Dylanin veljeksistä oli kieroon kasvanut. Muutaman päivän päästä supistiin, että kumpikin Dylanin veljeksistä oli kieroon kasvanut. Ei Mariosta ja Luigista ollut pidetty paljoa ennen tätä tapausta ja nyt heitä karsastettiin enemmän. He alkoivat jälleen tukeutua toisiinsa yhä enenemässä määrin, kuten lapsuusaikoinaan. Luigi näytti veljelleen sen maailman, johon hän oli tutustunut niinä parina vuona, kun he olivat olleet erossa. Luigi näytti veljelleen putkien maailman ja Tylypahkan putkisto tuli näille kahdelle tutuksi. Vaikka kumpikaan ei ollut loistava koulussa, he opettelivat animaageiksi. Ei sen opettelu hetkessä käynyt, mutta lopulta he onnistuivat ja uusien hahmojensa avulla he pääsivät sellaisiin paikkoihin, joihin he eivät muutoin olisi päässeet. Mario puolestaan esitteli veljelleen kuolonsyöjät ja Marion esimerkkiä seuraten, Luigi liittyi mukaan tähän porukkaan. Ei Luigin käytöstä voi kovin järkevästi väittää, sillä hän osallistui kuolonsyöjien toimiin vain silloin, kun itseään sattui huvittamaan. Silloinkin hän lähinnä tyytyi katsomaan sivusta, kun muut tekivät työt. Luigi siis tanssi veitsen terällä ja voikin ihmetellä, miksei Luigia ole vielä tapettu täysin hyödyttömänä. Ilmeisesti hänelle on vielä jokin tarkoitus.
Mutta kaikki loppuu aikanaan ja niin loppui myös Luigin opiskelu Tylypahkassa. Tietoa ei ole siitä pääsikö Luigi Tylypahkan kunnialla läpi, vai lähtikö hän vain sieltä pois, koska muutkin hänen vuosikurssiltaan lähtivät. Luigi oli kumminkin koditon, sillä isänsä luokse hän ei mielellään palanut ja oma kodista olisi vain haittaa, sillä siitä pitäisi maksaa ja pitää huolta. Mariota Luigi tapasi useasti. Luigi sai hankittuaan itselleen töitä putkimiehenä ja hän osoittautui työssään mainioksi, tosin hän käytti taikuutta apunaan, mutta siitä hän ei kertonut kenellekään. Koska Luigilla ei ollut kotia, niin hän asui milloin missäkin, siltojen alla, viemäreissä, jonkun hyvätahtoisen kotona. Talven kylmät pakkaset kumminkin yllättivät Luigin, ja hän haki lämpimää majapaikkaa. Hänen kulkunsa suuntautui kohti Tylypahkaa ja sen putkistoja. Siellä hän ehti oleskellakin vähän päälle viikon, ennen kuin hänet saatiin havaittiin ja saatiin kiinni. Lohdutukseksi Luigille sanottiin, että juuri hänet kutsuttaisiin sitten, kun koulun putket tarvitsisivat rassausta. Niinpä Luigi joutui taipumaan ja menemään isänsä luo asumaan kylmimpien talvikuukausien ajaksi. Vaikka elämä heittelisi vaikka miten Luigia, niin silti yksi henkilö on hänelle tärkeä. Luigi ei vaihtaisi veljeään koskaan kehenkään toiseen.
Luonne & käyttäytyminen: Hänen tiensä kulkee heikkojen jäiden yli.
Luigi on hyvin tietoinen itsestään ja siitä, millainen hän on. Hän ei kumminkaan peitä huonoja ominaisuuksiaan, vaan tuo paremminkin niitä esille. Hän ilkeä ja muita kohtaan tympeä, hän tuntuu aina yrittävän horjuttaa toisten ihmisten itsetuntoa. Hän ei välitä toisten ihmisten tunteista. Osaa Luigi myös käyttäytyä suhkoot hyvin joskus, lähinnä vain silloin, kun täytyy työn puolesta tulla asiakkaiden kanssa toimeen. Ei se aina ole onnistunut ja muutaman kerran Luigi on jäänyt ilman palkkaa. Muiden arvovallan alle ei Luigi tahdo taipuva, vaan hän pyrkii olemaan itse se määräävä osapuoli. Luigi tahtoo hallita tilanteita, sillä jos asiat eivät mene niin kuin hän haluaa, hän tuntee olonsa levottomaksi, eikä hän pidä siitä tunteesta.
Luigin elämään kuuluu alkoholi kiinteästi, sillä hän juo aina silloin, kun siihen on mahdollisuus. Tupakkaa hän polttaa silloin, kun saa sitä käsiinsä. Ei pummaaminen tuota Luigille minkäänlaisia tunnontuskia ja hän saattaa käydä kysymässä joltain tuntemattomaltakin, polttipa tämä sillä hetkellä eli ei. Ruokaa Luigi syö harvoin, sillä hänellä ei siihen juuri liikene paljoa rahaa. Luigin mielestä ruoka on yliarvostettua eikä kovin välttämätöntä. Huumeiden maailmaan Luigi ei ole vielä ajautunut. Seksuaalisesti Luigi on kiinnostunut lähinnä miehistä ja kumppaniaan hän vaihtaa tiheään. Kyllä Luigi naistenkin kanssa on, mutta lähinnä vain silloin, kun miestä ei saa.
Ulkonäkö: Kukaan ei ole kertonut hänelle koskaan peseytymisen tärkeydestä.
Luigi on pitkä, hontelo poika. Hän näyttää siltä, kuin olisi juuri venähtänyt kymmenen senttiä pitemmäksi, eikä lihaksia ole vielä kehittynyt. Niin siinä kävikin muutama vuosi sitten, mutta Luigi yhä näyttää samalta. Pituutta herralta löytyy tällä hetkellä noin 167 senttimetriä. Elonpainoa ei ole Luigille paljoa kertynyt, sillä rahaa ruokaan ei ole liiemmin riittänyt. Tylypahkan jälkeen on Luigilta muutama kilo lähtenyt, koulussa kun oli saanut sapuskaa.
Yleisolemus Luigista on aika saastainen. Hänellä on pitkät, ehkä harmahtavan ruskeat hiukset, joita ei ole harjattu tai pesty kunnolla muutamaan vuoteen. Tylypahka aikojen jälkeen ei ole Luigi pahemmin peseytynyt eikä varsinkaan ole saippuaa nähnyt; joskus on huuhdellut vedellä suurimmat liejut pois. Ei Luigi pahemmin kouluaikoinakaan olisi peseytynyt kunnolla, mutta tupatoverit pakottivat hänet aina välillä peseytymään yleisen viihtyvyyden vuoksi. Luigilla on myös paha finniongelma, josta hän ei pahemmin välitä. Siinä sivussahan se menee.
Luigin kasvot ovat kapeat ja leuka terävä. Posket ovat hieman lommolla sekä silmien aluset ovat tummat. Silmät ovat aika pienet ja painautuneet syvälle kasvoihin. Nenä on pitkä ja suora. Ihon väri on harmahtava, ei lainkaan terveen värinen. Luigin ulkonäön takia kukaan ei mielellään palkkaisi häntä. Mutta yksinkertainen totuus on, että hän on hyvä putkimies. Luigi myös tekee nurisematta sellaisia tehtäviä, mitä muut putkimiehet eivät mielellään tee.
Päässään Luigilla on lippis, joka oletettavasti on joskus ollut vihreä. Päällään Luigilla on farkkuhaalarit, likaiset sellaiset. Pitkähihaisesta paidasta voi erottaa juuri ja juuri vihreän häivähdyksen, joten on hyvin mahdollista, että lippis ja paitaa on ostettu yhdessä. Takinreuhkakin Luigilla on ja hän käyttää sitä viileällä säällä. Yleensäottaen Luigin vaatteet ovat likaiset eikä hän usein vaihda niitä tai pese. Varavaatteita on aika niukanlaisesti. Luigin ainoa vaatekappale, josta ei tarvitse arvuutella sen alkuperäistä väriä tai sitä, mikä se on, on keltaiset kumisaappaat. Luigi kokee jonkinlaista pakkomielettä kyseisiä jalkineita kohtaan. Hän pitää niistä hyvää huolta ja pesee ne aina, kun ne likaantuvat. Nämä keltaiset kumpparit ovat ainoat jalkineet, jotka Luigi omistaa.
Taikasauva: Paatsamaa, kymmenen ja kolme seitsemäsosa tuumaa, theresalin hännän jouhi. Luigin mielestä saastunut, koska joku (Renata Abel) kehtaisi koskea sitä ja Luigi uskoo, ettei se toimi tuon takia enää hyvin.
Suojeliuksen muoto: Osaa joskus jotenkuten, ei muotoa
Animaagihahmo: Isorotta, ei ole rekisteröitynyt
Ilmiintymistaito: Osaa ilmiintyä, halkeentuu joskus
Suhteet 2009 Luigi vietti hyvin turhauttavaa maaliskuun iltaa Lontoon viemäreissä, kunnes paikalle sattui tipahtamaan
Brook Williams ja tarjosi muutaman kivan tovin. //
A Journey in the Dark Lontoon pimeiltä kujilta Luigi bongasi
Renata Abelin, jonka tunnisti koulussa olleeksi viulunvinguttajaksi. Renata oli oikein hurmaava neiti, vaikka ilta päättyikin Luigin kannalta hieman ikävästi. Tästä illasta Luigi ei muista kuin sen, että joku kehtasi koskea hänen taikasauvaansa. //
Kehää kiertää melkein jokainen Tylsistyessään Tylyahossa Luigi tapasi
Monat Lynchin, jonka avulla Luigi päätti hieman vähentää tylsyyttä. Kaiken kivan kuitenkin keskeytti paikalle tullut
Chase Cook, joka hakkasi Luigin. //
Get it for free (K-15) //
Tylyahossa tapahtuuSyö sieniä, jotta kasvaisit isommaksi.
Pelaajana toimii Tuutu, jolta ikää löytyy sellaiset vähän päälle yhdeksäntoista vuotta. Pelikokemusta on kertynyt jo huimasti, peräti seitsemän kuukauden ajalta. Ja mikä parasta, kaikki se pelikokemus on täältä.
hyväksytty joo !-Braile