Kuvissa esiintyy Cintia Dicker Katya "Kat" Fenella AyrSukupuoli: nainen
Syntymäaika: 1 toukokuuta 1993
Kotikaupunki: Syntynyt Skotlannissa, mutta on asunut jo kaksi vuotta Englannissa kaupungissa nimeltä Bath, huoltajuus siirtyi Gairille eron yhteydessä, joten Katya asuu virallisesti Skotlannissa
Tupa: Puuskupuh
Luokka-aste: 6
Lemmikki: pieni, tuhkanharmaa kolli nimeltä Cinder, silmät ovat samanväriset kuin omistajansa, Cinder kärsii laktoosi-intoleranssista
Perhe: Ainoa lapsi, mutta isän aiemmasta liitosta on velipuoli, jota Katya näkee harvoin. Vanhemmat tutustuivat työtehtävissä, isä on teräväkielinen kirjakriitikko ja äiti herkkä runoilija. Katyalla on hyvät suhteet vanhempiinsa. Äiti on puoliverinen, omaa sukuaan Gat, isän suku on puhdasverinen, muttei kovinkaan vanha velhosuku.
Muuta:
- taikasauva: vaahteraa, 12 tuumaa, sisällä yksisarvisen harjajouhi ja feeniksin kyyneleen kostuttama lehti
- suojelius: Ei vielä hallussa, siiliksi arvattava hahmo
- osaa ilmiintyä
- rakastaa itsensä hemmottelua kuumalla kylvyllä tai laatikollisella suklaata
- ihastunut jästimusiikkiin, pitää erityisesti The Beatlesista
- ei omista luutaa, mutta liikkuu pidempiä matkoja lentävällä polkupyörällä jonka sai vanhemmiltaan
- tekee herkullisia suklaakonvehteja edesmenneen isoäitinsä salaisella reseptillä
- nimettiin Puuskupuhien huutosakin kapteeniksi 2009-2010 lukuvuodeksi
HistoriaEräänä unisena aamuna Susan Gat heräsi vatsassaan omituinen tunne siitä, että tästä päivästä olisi tulossa mitä mainioin. Hän paistoi aamiaisekseen kokkelin ja laittoi teen keittymään. Sitten hän istahti pöydän ääreen haukaten ison palasen paahtoleivästään ja avasi Päivän Profeetan. Hän ohitti aina urheilusivun, sekä polttavimmat uutiset, sillä kulttuurisivut kiehtoivat häntä eniten. Tänä päivänä Profeetan kulttuurisivut kiinnostivat Susania erityisen paljon, sillä hänen ensimmäinen runokokoelmansa oli arvosteltavana. Koko viikon ajan Susan oli miettinyt, kuka päättäisi hänen kirjansa kohtalosta. Susanin sydän takoi niin kovaa tahtia, että nainen uskoi sen hyppäävän kohta ulos rinnasta.
Parin minuutin lukemisen jälkeen nainen jäi tuijottamaan lehteä ilmeettömästi. Paahtoleipä putosi hänen kädestään järkytyksestä. ”--Niinkin herkkää ja taiteellista kuin nuoren neiti Gatin teksti on, ei lukija voi ravistaa itsestään tunnetta, että tulkinnat raapaisevat vain pintaa. Lukiessani runoja, tuntui kuin olisi katsellut teini-ikäisen noidan päiväkirjan sivuja.--” Susanin silmät pyöristyivät vihasta kun teepannu alkoi viheltää. Hän repi lehden pieniksi palasiksi ja heitti teepannun taikasauvan heilautuksella ulos ikkunasta. Kuka tämä ”Gair Ayr” oli olevinaan pilkkatessaan Susanin uurastuksen tulosta? Noitahan oli viettänyt useita öitä hulluuden rajamailla repien auki arpia, joita puoliverisyys ja hänen velhoisänsä kuolema olivat tuoneet tullessaan. Ei, tämä ei tulisi kuuloonkaan. Tuo itsekeskeinen-Skotti-arvostelija-piiskuri saisi kuulla kunniansa. Susan vaihtoi nopeasti vaatteensa ja heitti holmipulveria takkaan huudahtaen osoitteeksi Päivän Profeetan toimituksen.
Herra Ayr ei ollut Profeetan rakennuksessa, mutta erään sihteerin kävi sääliksi hysteeristä Susania, joten hän antoi tälle kriitikon osoitteen. Siispä aamu kymmeneltä Gair Ayr heräsi siihen, kun joku koputti ovea vimmatusti. ”Niin?” mies kysyi avattuaan oven edelleenkin unenpöpperöisenä. Hänen punaiset hiuksensa olivat sekaisin ja ylikasvanut sänki koristi leukapieliä. Miehen edessä seisoi erittäin viehättävä, joskin erittäin mielipuolisen näköinen nainen, joka piteli käsissään paljon kärsinyttä Päivän Profeettaa. ”Sinäkö olet se narsistinen kusipää, joka kirjoitat arvosteluja lehteen?” naisen huulilta pääsi. Äänessä oli havaittavissa viha, jota nainen koetti hallita. Gair epäröi hetken mitä vastaisi. Hän katseli naista yläviistoon, tämä oli näes päätä pidempi kuin Gair. Siniharmaat silmät lumosivat Gairin niin pahasti, ettei hän voinut tuottaa pettymystä. ”Kyllä, sama mies. Sinä olet varmasti se runoilijanalku, jonka teoksen arvioin viimeviikolla. Arvelinkin sinulla olevan temperamenttia..” Susan hämmentyi. ”Si-sinä.. To-toivottavasti olet tyytyväinen, sillä pilasit juuri tulevaisuuteni”, noita empi puhuessaan. Viha hänen äänessään alkoi heltyä. Miehen ruskeissa silmissä oli omituinen pilke. ”Ahaa.. vai niin. Tämähän oli siis sinun ensimmäinen teoksesi, eikö niin?” Gair väläytti hymyntapaisen Susanille, joka näytteli, ettei huomannut sitä. ”Haluaisitko tulla sisään teelle, niin voimme keskustella siitä sinun kirjastasi.. En haluaisi herättää naapureita näin aikaisin.” Susan vilkaisi epävarmana miehen pään yli sisälle taloon. Se ei vaikuttanut uhkaavalta. Nainen nosti nokkansa pystyyn, paransi ryhtiään ja nyökkäsi rutistaen Profeettaa vasten kehoaan. Gair väistyi oven tieltä ja päästi naisen sisälle.Kukaan ei tiedä, mitä suljettujen ovien toiselle puolella tapahtui sinä päivänä, mutta Gair ja Susan eivät olleet enää entisensä. Gair kirjoitti seuraavan päivän lehteen julkisen anteeksipyynnön, joka oli osoitettu kaikille kirjailijoille, joita hän oli koskaan loukannut. Anteeksipyynnöstä nousi suuri haloo kirjailijapiireissä. Gair leimattiin teeskentelijäksi ja tekopyhäksi monessa mielipidekirjoituksessa, hänen portaillaan räjähti lemupommi ja oveen naulattiin uhkausviestejä. Gair ei välittänyt. Hän oli rakastunut. Puolen vuoden päästä, kun kohu oli jo laantunut, Susan kosi miestä. Aviopari muutti yhdessä asumaan Pohjois-Skotlantiin, Gairin synnyin seuduille.
Vuoden 2009 jouluna Katya päätti jäädä Tylypahkaan loman ajaksi. Hänen lomahenkensä pilaantui kuitenkin varsin nopeasti, sillä hän sai vanhemmiltaan kirjeen jossa kerrottiin, että he olivat jättäneet erohakemuksensa ministeriöön. Gairin ja Susanin rakkaustarina oli ohi.
Katyasta...Neljän vuotta häiden jälkeen syntyi perheeseen tyttölapsi, joka sai nimekseen Katya Fenella Ayr. Mitä vanhemmaksi tyttö kasvoi, sitä selvemmäksi kävi kaikille, että tyttö oli perinyt isältään vain hiustenvärin. Hän oli ulkonäöltään, sekä luonteeltaan, kuin ilmetty äitinsä, jos koko kehoa peittävät pisamat jätettiin huomiotta. Taloudellisesti perhe ei pystynyt koskaan yltämään suuriin rikkauksiin. Rahaongelmista huolimatta, ei Katya voi väittää, että häneltä olisi lapsuudessa puuttunut jotain. Gair ja Susan hemmottelivat häntä sillä yhdellä asialla, jota heiltä ei koskaan puuttunut - rakkaudella.
Katya oppi lukemaan jo harvinaisen nuoressa iässä, mutta muuta erityislahjakkuutta tyttö ei koskaan osoittanut. Hänen äitinsä kehotti tyttöä kirjoittamaan runoja, mutta se ei lopulta luonnistunut lainkaan. Kirjallisuus kiehtoi tyttöä, mutta koska hän oli perinyt äitinsä levottoman taitelijansielun, ei Katya pystynyt istumaan kauaa aloillaan lukeakseen. Siispä hän kehitti vaihtoehtoisia tapoja lukea kirjoja. Vielä tänäkin päivänä Katya tapaa kiivetä puihin, lähteä kävelylle tai roikkua jostain kirjoja lukiessaan. Tästä tottumuksesta johtuen, ovat oppitunnit olleet Katyalle pelkkää piinaa. Luokassa istumisesta johtuva keskittymisen puuttuminen on johtanut siihen, että Katya ei menesty kovin hyvin koulussa.
Katyasta kasvoi jo varsin nuorena hyvin huolehtivainen, sillä hän oli liima joka yhdisti kaikkia perheenjäseniä. Pienenä Katya oli se, joka varmisti molemmilta vanhemmiltaan mikä heidän aikataulunsa oli ja sijoitteli perheen yhteisiä hetkiä ympäri päivää. Hoivausvietti jäi päälle, sillä Katyan hartain toive on päästä opiskelemaan parantajaksi Tylypahkan jälkeen. Unelmansa vuoksi hän on nähnyt erittäin paljon vaivaa loitsujen ja taikaliemien tunneilla. Hän on käyttänyt paljon vapaa-aikaa opetellakseen kyseisiin aineisiin liittyviä parannusmenetelmiä. Viime kädessä tällä ylimääräisellä vaivannäöllä ei ole ollut kovinkaan suurta vaikutusta hänen arvosanoihinsa, sillä parannustaiat eivät kuulu Tylypahkan opetussuunnitelmaan.

Luonteeltaan Katya on temperamenttinen, sosiaalinen ja positiivinen. Hän on perinyt äitinsä taiteilija luonteen, joten hän elää tunteidensa varassa. Hän suuttuu helposti, jos tuntee jonkun asettavan itsensä korkeammalle tasolle, tai kokee jonkun tekevän vääryyttä kanssaihmisiä kohtaan. Katya on helppo nähdä vihaisena tai vastakohtaisesti onnensa kukkuloilla, mutta kun hän on surullinen, vetäytyy hän mieluummin omiin oloihinsa. Tytön synnynnäinen positiivisuus auttaa häntä solmimaan helposti uusia ystävyys suhteita. Hän näkee parhaat puolet jokaisessa tilanteessa ja ihmisessä. Kyseisen piirteen vuoksi Katya on erittäin naiivi ja uskoo parasta kaikista. Häntä on erittäin helppo käyttää hyväksi.
Tytöllä on paha tapa ihastua melkein jokaiseen kaksilahkeiseen jonka kanssa hän vaihtaa muutaman sanan. Pahimpia ihastuksiaan Katya saattaa alkaa piirittää sopivan välimatkan päästä, mutta jos joku vastaa hänen tunteisiinsa, lyö tyttö nopeasti jarrun pohjaan. Hän ei uskalla viedä ihastuksiaan loppuun asti. Ystävilleen Katya on lojaali ja uhrautuvainen, usein omalla kustannuksellaan. Tyttö on erittäin kiinnostunut huispauksesta, joskaan ei pelaajan roolissa, vaan taustajoukoissa. Jos Katya olisi jästi, olisi hän luultavasti yksi cheerleadereista.
Vaikka koulumenestys ei ole ollut parhaimmasta päästä, on tyttö päättänyt tulla parantajaksi. Hän haluaa auttaa muita ihmisiä ja velhoja. Käynnissä olevaa sotaa Katya ei pysty ymmärtämään. Tytölle on hyvin vaikeaa ymmärtää miksi joku velho tai noita haluaisi tieten tahtoen satuttaa tai jopa tappaa muita.
Katyalla on luonnostaan punaiset ja suorat hiukset. Hän pitää hiuksiaan yleensä auki, mutta letittää ne joskus yhdelle paksulle letille. Kehonrakenteeltaan tyttö on hoikka ja pituutta löytyy 168 cm. Hänen koko kehonsa on täynnä pisamia, joita hän pienenä häpesi, mutta on sittemmin oppinut rakastamaan, sillä ne erottavat hänet muista. Katyalla on suuret ja siniharmaat silmät. Kun tyttö suuttuu, hänen silmänsä kapenevat pieniksi viiruiksi. Katyan oikeassa kulmahampaassaan on hopeinen tähdenmuotoinen hammaskoru, joka näkyy usein sillä tyttö hymyilee miltei aina. Tytön puheessa on kuultavissa erittäin vahva skotti-aksentti, joka ei ole kadonnut Tylypahka vuosienkaan aikana. Vapaa-ajallaan Katya pukeutuu yksinkertaisesti ja mukavasti. Hänellä on aina yllään farkut, sekä joku yksinkertainen paita. Jos Katya haluaa nähdä vaivaa tai tehdä vaikutuksen johonkin kymmenistä ihastuksistaan, hän saattaa käyttää meikkiä, mutta tytön arkeen se ei kuulu.
Tapahtunutta:
- Maaliskuun 28. 2009: Katyan ja Ashleyn suunnittelemasta huispauspokaalin piilottamisesta kehkeytyykin odotettua suurempi hässäkkä, kun kaksi muuta oppilasta (Dori ja Boyd) liittyy heidän seuraan. Poppoo eksyy vahingossa keskelle kuolonsyöjien salaista hyökkäystä ja onnistuu torjumaan sen ilman lisäapua. Seuraavana päivänä pokaalinkatoaminen on kaikkien huulilla.
- Kesä 2009: Katya kokee maagisen kasvupyrähdyksen, jonka ansiosta tyttö saa 8 senttiä lisää pituutta.
- Joulukuun 17. 2009: Viimeiselle koulupäivälle suunniteltu ostosreissu Tylyahoon keskeytyy, kun Katya lähtee Ashleyn, Ronitin ja Delfinen kanssa seuraaman professori Dumbledorea keskelle metsää. Metsässä joukko joutuu keskelle kuolonsyöjien hyökkäystä. Rehtori Dumbledoreen osuu vihreä loitsuvalo ja professori katoaa oppilaidensa silmien edessä. Katya kuulee professorin viimeisen toiveen: rehtori haluaisi, että huispauspokaali palautettaisiin koululle.
- Joulukuun 20. 2009: Katyan maailma kääntyy päälaelleen, kun hän saa kirjeen vanhemmiltaan, jossa kerrotaan heidän jättäneen avioerohakemuksensa.
Suhteet sun muut..
- Jenny Adolphe: Vuotta nuorempi puuskupuh, johon Katya tutustui huutosakin yhteydessä. Jenny on pirteä ilmestys, joka ei halua esittää olevansa mitään muuta kuin on (Jenny on esimerkiksi huutosakin ainoa jäsen, joka pitää shortsi-alaosaa).
- Boyd Aureole: Boyd eksyi vahingossa mukaan Ashleyn ja Katyan huispauspokaalin piilotukseen, joka päättyi lopulta pojan kannalta epämukavasti kuolonsyöjien osuessa heidän kohdalleen. Katya tuntee huonoa omaatuntoa, ettei pystynyt parantamaan Boydin käsiä. Poika sai myös vähemmän ansaitusti naistenmiehen ja hattufanaatikon maineen Katyan silmissä.
- Beitris Cooney: Beitris (Bumblebee, BB) on Katyan serkku isän puolelta. Samanikäiset tytöt ovat leikkineet koko lapsuusikänsä keskenään aiheuttaen enemmän tai vähemmän harmaita hiuksia Ayrin suvulle. Tytöt tulevat hyvin toimeen keskenään, vaikka Katya saakin välillä olla suostuttelemassa hieman rauhallisempaa BB:tä mukaan ideoihinsa esimerkiksi vieraiden ihmisten joukkoon.
- Veronique Farraday: Katyan parhaita ystäviä, muodostavat tyttökolmikon Ronitin kanssa. Veronique jakaa Katyan mielenkiinnon poikiin, joten tytöillä juttua riittää täydellisen poikaystävän kehittelystä aina salajuoniin sen hetkisten ihastusten pään menoksi. Katya luottaa Veroniqueen 101 %:sesti.
- Kimley Foreingheiff: Korpinkynsi, jonka Katya antoi liittyä puuskujen huutosakkiin. Kimley on ehkä säheltäjä, mutta Katya on löytänyt hänen innokkuudelleen käyttöä erilaisissa kestävyyttä (ja jalkavoimaa) vaativissa tehtävissä.
- Leslie Fraser: surullinen tyttö, jonka Katya haluaa opettaa olemaan onnellinen
- Robin Gray:Katyan hyvä ystävä ja luokkatoveri, joka jakaa kiinnostuksen jästibändi The Beatlesiin. Robin tukee Katyaa myös tuvan huutosakissa
- Hayden Hawkes: pitkähiuksinen ja epämiellyttävä valvojaoppilas jolle Katya teki litsarilla selväksi oman mielipiteensä hänestä
- Bastian Jones: mukava rohkelikko, joka antoi Katyalle banaanin
- Ronit Lynch: Katyan parhaita ystäviä, muodostavat tyttökolmikon Veroniquen kanssa. Ronit on saman vuosikurssin oppilas kuin Katyakin, joten tyttöjä näkee hyvin harvoin erillään. Heidän sänkynsä ovat vierekkäin makuusalissa ja myös tunnit kuluvat useimmiten mehukkaimpia juoruja vaihdellen vierekkäisiltä pulpeteilta. Myös Ronitiin Katya voi luottaa täydellisesti.
- Rhona Mackenzie: Katyan pahin kilpakumppani numero yksi. Tytöt ovat onnistuneet astumaan toistensa varpaille jo aivan ensimmäisiltä luokilta asti muun muassa samojen ihastusten kautta. Katyasta tuntuu, että Mackenzie tupsahtelee tahallaan jokaisen nurkan takaa häntä häiritsemään. Kat suostuu jokaiseen haasteeseen jonka Rhona hänelle heittää pelkästään kilpailuvietin vuoksi
- Milanera Monoceros: nuori ja kammottavan näköinen tyttö, jota Katya järkytti kirjastossa eräänä iltapäivänä. Katya tahtoo yrittää muuttaa Milaneran ulkonäön vähemmän luotaantyöntäväksi
- Ashley Redd: yksi Katyan parhaimmista ystävistä. Kat arvostaa pojan spontaaniutta yli kaiken. Tyttö saa toisinaan toimia yksityisenä terveydenhoitajana paikatessaan Ashleyn pienempiäkin haavoja. Ashley sai puhuttua Katyan mukaansa piilottamaan huispauspokaalia Kiellettyyn metsään jossa suuremmaksi kasvanut joukko törmäsi kuolonsyöjiin.
- Jack Rock: Katyan vanha lapsuudenystävä. Kat joutui näyttelemään jästiä Jackille aina siihen asti, kunnes poika sai kutsun Tylypahkaan. Huolimatta suuresta valheesta, Kat kiintyi Jackiin ja ystävykset ovat yhä edelleen läheisiä.
- Raven Scott: Raven on Katyan mukava luokkatoveri, jonka tyttö on tuntenut koko kouluikänsä. Raven on myös huutosakissa ja tuo joukkoon mielellään taiteellisen panoksensa, joka on enemmän kuin tervetullut.
- Brady William: yksi turhantärkeä tyttö, joka katosi Tylypahkasta pian kohdattuaan Katyan
Muutama sananen takapirusta...
Ele nimimerkin taakse kätkeytyy ’90 syntynyt tyttönen. Chateissa ja messengerin välityksellä olen ropeltanut 12-vuotiaasta lähtien, elikä kokemusta on seitsemän vuotta. Eka kosketus foorumipeleihin tapahtui joulukuussa 2008 Not Safen kautta.
Hyväksytty!
-crosby