Portaikoin hämyssä [Avoin]

[Tuutu]

//Tänne on tervetullut kuka vain//


Ailina McQuoley


Ailina käveli käytävällä raahaten laukkuaan selässään. Hän oli tulossa kirjastosta, jossa oli viettänyt aimo tovin lauantaiaamusta läksyjä tehden. Lopulta hänelle oli tullut tarve vaihtaa paikkaa, sillä pitemmän päälle yhdessä paikassa istuminen oli uuvuttavaa jolloin läksyjen teko alkoi kyllästyttää. Ailina oli lähtenyt kohti puuskupuhin oleskeluhuonetta siinä toivossa, että oleskeluhuoneen mukavan leppoisa ilmapiiri innostaisi häntä jälleen tekemään läksyjä.

Ohittaessaan ikkunan Ailina katsoi ulos ja näki kuinka auringon kultaiset säteet leikittelivät pihalla. Hymy nousi tytön kasvoille, sillä hän ei ollut pitkään aikaan nähnyt auringon paistavan yhtä nätisti. Syksy oli ollut harmaa ja sateinen ja se oli saanut milloin kenetkin tuntemaan olonsa hieman masentuneeksi. Nyt Ailina tunsi itsensä iloiseksi, kukapa nyt ei auringonvalosta nauttisi.

Ailina ei kumminkaan jäänyt pitkäksi aikaan nauttimaan auringon suomasta ilosta, sillä hän melkein tunsi, kuinka läksyjen taakka painoi häntä kumaraan. Tytön kumaraisuus ei ollut kuvitelmaa, sillä hän käveli hieman lysyssä ja hänen ryhtinsä oli huono. Syynä ei tosin ollut läksyt, vaan tytön laukussa oleva ”Tylypahkan historia” kirja, jonka hän oli juuri lainannut kirjastosta taustalukemiseksi. Täytyy sanoa, ettei tämä kyseinen teos ole niitä pienimpiä ja kevyimpiä, vaan se painoi enemmän kuin mitä kolmasluokkalaisen oli hyvä kantaa laukussaan.

Lopulta oli Ailinan pakko pysähtyä portaikossa ja laskea laukkunsa maahan. Hän huokaisi syvään, sillä hän ei ollut uskonut, että laukku oli painanut niin paljon. Tyttö seisoskeli ja hän tiesi, ettei puuskupuhin tupa ollut kaukana. Portaikko johti käytävään, jonka varrella sijaitsi se maalaus, jonka päärynää kutittamalla pääsi keittiöön. Ailina tiesi, missä keittiö sijaitsi ja miten sinne pääsi, mutta hän ei ollut käynyt siellä koskaan. Tytön päähän pälkähti ajatus, että nyt olisi sopivasti aikaa käydä siellä, mutta hän ei mennyt, sillä hän ei uskaltanut mennä sinne yksin.

Tyttö istuutui portaikolle laukkunsa viereen ja hänellä oli siinä yllättävän mukava olla. Auringon säteet pilkahtelivat jostain raosta luoden kultaisen hohdon portaikkoon. Ailina istui portaalla kerätäkseen voimia jatkaakseen sen lyhyen matkan päästäkseen oleskeluhuoneeseen. Tyttö katseli ympärilleen ja teki sen huomion, että vaikka siellä oli hieman hämyisää, niin silti siellä oli tarpeeksi valoa, jotta pystyisi vaikka lukemaan. Istuttuaan tovin portaalla, Ailina päätti lykätä läksyjen tekoa hieman tuoneemmaksi ja istua siinä missä oli vielä hetken nauttien omasta rauhasta. Siellä saikin olla rauhassa, sillä se oli yksi koulun lukuisista sivuportaikoista ja vain harva kulki sitä kautta. Ei Ailinan mielessä edes käynyt ajatus, että hän vain istuisi toimettomana, vaan hän kaivoi Tylypahkan historian esiin. Hän otti myös sulkakynän, mustepullon ja pergamentin palasen, sillä hänellä oli tarkoitus kirjata ylös mielenkiintoisia asioita, joita kirjassa oli. Aseteltuaan tavaransa hyvin, Ailina aukaisi kirjan mielivaltaisesta kohdasta ja alkoi lukea.

Tytön mieli oli kumminkin oudon levoton eikä lukemisesta tullut mitään. Mitään ajattelematta Ailina tuijotti jonnekin kaukaisuuteen näkemättä mitään samalla kun hän piirteli pergamentin palasen täyteen pieniä söherryksiä, jotka eivät esittäneet mitään. Voisi kait sanoa, että hän oli hieman tylsistynyt, mutta tyttö ei sitä itse tiedostanut. Hän oli jo parin vuoden ajan kuvitellut, että koulu läksyineen estivät häntä tylsistymästä. Nytkin Ailina vain kuvitteli, kuinka hän pelastaisi jonkun. Se oli juuri sellainen hupsu pikkutytön kuvitelma, joka ei toteutuisi koskaan. Silti hän kuvitteli sen, sillä se oli ainoa keino tehdä mitään erikoista arkisena päivänä. Kuvitelmissaan Ailina uskalsi myös tehdä asioita, joita hän ei oikeasti uskaltaisi tehdä. Nyt Ailina kumminkin istui keskellä portaikkoa kaukaisuuteen tuijottaen ja kuvitteli mielessään huimapäistä seikkailua, josta hän toivoi, että se ei toteutuisi koskaan.

[Jenny]

Jenny Adolphe

Jenny vaelsi käytävillä,hän oli juuri saapunut kouluun ja etsi tupaansa.Toisaalta hän myös toivoi näkevänsä jonkun jonka kanssa voisi tutustua.
Pian hän kääntyi toiselle käytävälle ja siitä toiselle,laukun ja rotan häkin raahaaminen oli työlästä ja hän todella toivoi löytävänsä jonkun.Kohta hän saapuikin uuteen käytävään jossa portaikon vieressä istui tyttö,tuskin vuottakaan häntä itseään nuorempi.
"Hei!Osaisitko kertoa missä on Puuskupuhin tupa?" Jenny kysäisi,hän oli niin helpottunut että löysi edes jonkun näistä käytävien sokkeloista.

[Tuutu]

Ailina McQuoley

Ailina oli juuri kuvitelmassaan pelastanut hyvin sankarillisesti erään ystävänsä vauhkoontuneen hevoskotkan kynsistä, kun joku häiritsi häntä sanomalla jotain. Tyttö käänsi katseensa puhujan suuntaan ja havaitsi tämän olevan hänelle ennestään tuntematon tyttö. Ailina katsoi tarkkaan tytön olemusta ja hänen silmäänsä pisti tytön kasvot. Maidonvalkea iho ja kirkkaanpunaiset hiukset loivat vahvan kontrastin, jota olisi vaikea unohtaa. Ailinaa hämmensi kovasti se, että hän ei ollut nähnyt tyttöä koskaan aikaisemmin, vaikka pikaisesti päätellen tyttö oli häntä parivuotta vanhempi.

Ailinan katse jatkoi tytön tutkiskelua ja hänen katseensa kiinnittyi laukkuun ja rotanhäkkiin, jota tyttö raahasi mukanaan. Ailina kurtisti kulmiaan tälle omituisuudelle, sillä hän ei keksinyt yhtään syytä sille, miksi joku raahaisi laukkuaan pitkin koulua. Vieraan tytön ilmeestä päätellen laukun ja häkin raahaaminen ei ollut siitä helpoimmasta päästä. Hetken Ailina epäili, että toinen olisi joutunut vaihtamaan tupaa, mutta hän hylkäsi nopeasti sen vaihtoehdon. Hänen tietääkseen niin ei ollut koskaan käynyt. Ja jos joskus kävisikin niin, niin olisi hyvin todennäköistä, että joku professoreista olisi ollut saattamassa oppilasta uuteen tupaansa.

Ailina oli jo hyvin hämillään pohdintojensa ja päätelmiensä kanssa. Hän ei tiennyt lainkaan, miten suhtautua tuohon tyttöön, joka seisoi hänen edessään kapsäkkien kanssa.  Lopulta hän ilmeisesti sai tolkkunsa takaisin ja sanoi, ”Hei”, Ailinan ääni oli hieman karhea, sillä hänen kurkkuaan kuivasi. ”Anteeksi, mutta mitä sinä sanoit äsken?” Ailina hymyili hieman hämmentyneenä. ”Minä olin ajatuksissani vielä silloin, enkä kuullut mitä sanoit.”

[Jenny]

Jenny Adolphe

Jenny virnisti,hän huomasi kyllä että tyttö oli ollut hieman ajatuksissaan.
"Niin että tiedätkö missä on puuskupuhin tupa?"Hän tokaisi ja laski laukkunsa ja rotanhäkin hetkeksi lattialle oikaistaakseen selkänsä."Minut lähetettiin tänne,edellinen koulu ei muka ollut tarpeeksi sivistävä paikka."Hän selitti ja venytteli yhä väsyneitä jäseniään."Olen muuten Jenny." hyvä kun senkin muisti kertoa.

Jenny kyykistyi ja virnisti taas."Missä tuvassa olet?" hän kysyi pehmeällä,hivenen kirskahtavalla äänellään.

[Shirk]

(Meikä haluaisi tuoda tänne Kimleyn, mutta tuonkin Mabolin ^^'' XD Kaksi puuskua VS luihu)

Mabol Fao Cysorek (Vau, muistin sen kerrasta oikein XD)

Oli saakutin tylsä päivä. Olin ehkä vain ollut tylypahkassa vielä niin vähän aikaa, etteen ollut perillä, mitä täällä tapahtui, mistä syystä en tiennyt yhtään, missä oli toimintaa. Tästä syystä minulla on joutilas ja turhautunut olo ja olin tylsyyksissäni pureskellut taas yhden muutaman senttiä hihastani pois. Kaapu oli tämän lyhyen lukuvuoden aikana kerennyt menettää lähes kokonaan toisen hihansa ja vasemman hihan puoleen väliin. alla paljastuva pitkähihainen tummanvihreä paita oli myös pursekeltu reikäiseksi, mutta oli kaavun olemassa olon ansiosta pitänyt paremmin alkuperäisen muotonsa.

Tällä hetkellä pureskelen suussani turhautuneena yhtä metallista amulettia ja kävelen käytävillä kilisten kuin kahlehaamu. Halusin löytää jotain mielenkiintoista ja nyt heti. Hermoja alkaa raastaa. Menen kohta huispauskentälle terrorisoimaan minkätahansa tuvan huispausharjoituksia, kun niitä sentään oli aina tarjolla.

Huomaan olevani aika lähellä keittiötä, mikä saa minut miettimään, että pieni kaaos keittiössä voisi olla ihan kelvollista ajan vietettä. Pyörähdän siis ympäri ja astelen jo nyt melko tottuneesti mutkikaita käytäviä kohden keittiötä, jonka sijainnista olen kuullut, mutta tarkempaa tietoa en vielä omannut. Kuulen keskustelua käytävässä ja huomaan erikoisen näyn. Joku täysi kaista pää oli päättänyt raahata sitten käytävillä rotan häkkiä ja matkalaukkua. Kaksi tyttöä ypöyksin käytävässä oudoissa merkeissä. Mikään muu ei voisi maistua nin maekalle tylsänä päivänä kuin kaksi tyttöä ongelmissa. Virnistän ilahtuneesti metallinen riipushampaitteni välissä ja astelen paikalle rennon avoimesti.

Sylkäisen amuletin pois suustani ja tervehdin reippaasti, ''Hei vaan, kaunottaret. Mitä tämä tavaran paljous oikein meinaa? Meinaatteko muuttaa lempiluokkaanne asumaan?'' Kysymys oli hyvän tuulinen ja nuoresta pojasta irtoaa vielä naurut tilanteen päälle. Tarkastelen lyhyesti tilannetta ja arvelen punatukkaisen olevan albiino ja nuoremman olevan lihava. Hauskaa sinäänsä, että tuollaista silmiinpistävää albiinoa en ole huomannut aiemmin, vaikka tavallisemman oloinen pyöreä naisen muistin nähneeni aiemmin. Joku nuorempi puuskupuh se taisi olla. Luihuisilla tuntui olevan yleinen linjaus, että kaikkia muita pitäisi pitää huonompina ja hyvänä kiusauksen kohteena, mutta minusta moinen yksinkertaisuus oli tylsää. Pitihän sitä vähän sekoittaa pakkaa, että saatiin peli käyntiin.

''Mietin tässä vian, että mahdetaanko täällä kaivata miehekästä kantovoimaa?'' Isken silmää ihastuttavasti, enkä piitannut yhtään, että toinen oli häkellyttävän friikin näköinen albiinona ja toinen nyt epämuodikaan pyöreä. He olivat kuitenkin naisia, ja koskaan ei tarvittu hyvää syytä olla kohtelias naiselle.

[Tuutu]

Ailina McQuoley

Ailina hämmästyi, kun hänelle selvisi, että tyttö etsi puuskupuhin tupaa. Hän mietti, uskaltaisiko kertoa tuolle tuntemattomalle tuvan sijainnin. Näinä aikoina, kun kuolonsyöjiä oli jälleen liikenteessä, piti olla varovainen. Ailina tunsi olonsa hieman helpottuvan, kun vieras tyttö kertoi olevansa uusi. Ailina ainakin tahtoi uskoa, että tyttö puhui totta ja että tämä oli ihan oikeasti uusi Tylypahkassa. Tyttö itsekin tiesi sen, että luotti joskus liiankin helposti vieraisiin ihmisiin.

Vieras tyttö esitteli itsensä Jennyksi. ”Hei vain”, Ailina sai lopulta sanottua ja punastui, sillä hänestä tuntui, että oli antanut itsestään hieman hömelön kuvan Jennylle, ”Minä olen Ailina.” Hermostunut hymy nousi nyt tytön kasvoille. Vaikka hän pärjäsikin ihan mukiinmenevästi koulussa, niin silti hän ei ollut kovin hyvä sosiaalisissa tilanteissa. Varsinkaan silloin, kun joku ennestään tuntematon yllätti hänet kesken mietiskelyn tai kuvittelun.

Ailina katsoi hieman pitkään, kun Jenny kyykistyi hänen eteensä. Se sai Ailinan olon hieman epämukavaksi, mutta hän päätti kestää sen, sillä hän ei halunnut olla epäkohtelias uudelle tuttavuudelle. Hän oli juuri vastaamassa tytön kysymykseen siitä, missä tuvassa hän oli, kun paikalle porhalsi poika, jonka kaavun hihat olivat risaiset. Ailina unohti tykkänään Jennyn kysymyksen, sillä hänen huomionsa oli keskittynyt nyt poikaan. Häntä nauratti pojan heitto siitä, että hän ja Jenny olisivat mukamas muuttamassa heidän lempiluokkaansa asumaan. Ailina yritti pidätellä nauruaan hieman epäonnistuen siinä. Ei hän toki nauranut, mutta muutama epämääräinen pärskähdys pääsi tytön suusta.

”En minä ole mihinkään luokkaan muuttamassa”, Ailina sanoi hiljaisella äänellä, ”Enkä usko, että hänkään on.” Ailina nyökäytti päätään Jennyn suuntaan. ”Luulen, että olisi hyvin epämukavaa nukkua tuoleilla, eikä minusta olisi hauskaa asua aivan jonkun professorin valvovan ja tarkan nenän alla.” Ailina vaikeni. Hänestä tuntui, että hän oli nolannut itsensä niin Jennyn kuin pojan silmissä ja hän katsoi parhaakseen, että pysyisi vaiti. Ailina toivoi, että Jenny olisi hieman sosiaalisempi kuin hän ja olisi rohkeampi puhumaan. Ailina ei vastannut mitään, kun poika tarjosi kantoapua. Katseli vain hieman hermostuneena kumpaakin.

[Jenny]

Jenny nousi takaisin seisomaan ja napsautti kaulassaan roikkuvista kuulokkeista äänen pois."Ailina.." Jenny sanoi hieman päätään nyökäyttäen.
Hän pyöräytti niskaansa.Oli hän kyllä puhelias mutta tunsi nyt olonsa vaivaantuneeksi tämän hieman hiljaisen tytön luona.

Hän vilkaisi askelten suuntaan ja puraisi huultaan.Ehkä käytävän päässä oli opettaja tai joku muu oppilas.Huomatessaan pitkän ja huvittavan näköisen pojan saapuvan hän huokaisi,eipähän ollut nipottavia opettajia luvassa.Vielä.Jenny naurahti pienesti pojan kommentille ja virnuili "Muuten ehkä mutta en ole vielä pahemmin luokkiin tutustunut." Toisaalta hän oli helpottunut kun nyt ei ollut niin hiljaista."Olen katsos uusi oppilas." "En minä kai muuten laukkujani ja rottaani raahaisi."Hän vielä lisäsi.

"Kantoapu olisi ehkä tarpeen mutta luulen kovin että joudut pettymään,edellisessä koulussa me emme saaneet paljastaa tupiemme paikkoja muille." Jenny tokaisi taas ja vilkaisi Ailinaa kysyvästi ja jatkoi "Ellet sinä sitten ole puuskupuh."
"Olen muuten Jenny"Hän sanoi tuolle pojalle.Normaalisti tyttö mietti missä järjestyksessä puhuu eikä päästele suustaan mitä sattuu,mutta nyt hän oli pitkästä matkasta sekaisin ja ei jaksanut ajatella sanomisiaan.

[Shirk]

Mabol Cysorek

Sain sisään tulollani aikaan ainakin tyrskähdyksiä, mikä sopii mainiosti minulle. Pyöreämpi tytön tyllero alkaa selventää järki peräisesti, miksi kaksikko ei ole muuttamassa luokkaan. En voi sille mitään kun toinen kulmani kohoaa huvittuneena tämän selittelylle. Kumarrun nolostuneena hiljentyneen puuskupuhin ylle ja taputtelen lohduttavasti tätä olalle. ''Hei älä välitä. Kaikilla meillä tulee joskus näitä selitänpä vitsin järkeväksi kohtauksia.'' Suoristautuessani otan yhden talismaaneistani ja pursekelen sitä rentoutuneen oloisena kun kuuntelen puheliaamman tytön juttuja.

Punahiuksisen tytön jutut tekevät paljon järkeä tähän äkkiseltään hupaisan näköiseen tilanteeseen. ''Oo..'', äänähdän ja otan talismaanin pois hampaistani, ''Meikäkin on täällä ihan ekaa vuotta, joten ollaan tavallaan samiksia. Mille luoka-asteelle olet menossa?''

Friikin näköinen tyttö torjuu apuni jonkin säännön nojalla. Tuhahdan huvittuneena, ''Typeriä sääntöjä. Ei niistä ole mitään iloa. Kaikki täällä tietää, missä minkäkin tuvan oleskeluhuone on. Ainakin Luihuisissa tieto tuntuu olevan varsin hyvä... Esimerkiksi Puuskupuhin tupa taisi olla jossain lähimaastossa. En ole kyllä koskaan käynyt, tai muutoin tiedä henkilökohtaisesti, missä se on, mutta kuulopuheiden perusteella...'' katselen ympärilleni pohtivasti kuin voisinkin arvata, missä tupa olisi. Toinen arvioi jotain siitä, että jos olisin Puuskupuh. Vilkaisen toiseen mietteliäänä. ''No ei, enpä taida puuskupuh olla'', ajatus oli oikeastaan huvittava. Minussa ei tainnut olla mitään  Puuskupuheille ominaisia piirteitä. ''Minä olen luihuinen, katsos, sen näkee tästä'', esittelen iloisesti rinnassa olevaa pientä merkkiä, ''Ja tämä typykkä tässä on Puuskupuh. Teillä on samat merkit.''

Vilkaisen istuneeseen tyttöön, joka näytti hitusen hermostuneelta, ''Mikä hätänä? Et näytä voivan hyvin.'' Hyvän tuulinen ja ystävällinen hymy, olin niin hyvällä tuulella, kun täältä löytyi tälläinenkin solmu. Ihan jännä nähdä, miten tämä menisi.

[Tuutu]

Ailina McQuoley

Ailina katsoi hieman kummastuneena, kun poika taputti hänen olkapäätään. Ei hän ollut tottunut siihen, että vieraat ihmiset koskivat häntä tällä tavalla, vaikka pojan ele oli lohduttavaksi tarkoitettukin. Hän meinasi vastata pojalle jotain, mutta hän ei ehtinyt, kun Jenny alkoi kertoa pojalle olevansa uusi oppilas. Ei Ailinaa haitannut se, että Jenny oli keskeyttänyt hänet. Päinvastoin, nyt kun tyttö mietti hieman tarkemmin, hän tuli siihen johtopäätökseen, että olisi kumminkin sanonut jotain tyhmää.

Ailina katsoi hieman sivusta Jennyn ja pojan juttelua. Kun tuli puhe jälleen kerran puhe tuvista, Ailina muisti, ettei ollut vielä vastannut Jennylle, että hän oli myös puuskupuh. Ailina oli juuri vastaamaisillaan, kun poika alkoi selittää, että kyllä ainakin luihuiset tietävät missä muut tuvat ovat. Samaan syssyyn poika kertoi missä tuvassa kukin heistä oli. Ailina oli edelleen vaiti, mitä nyt suotta puhumaan, kun muut hoitivat puhumisen ja kertoivat kaiken tarpeellisen. Ilmeisesti tänään oli nopeat syövät hitaat päivät ja Ailina oli hidas, jälleen kerran.

Ailina hätkähti, kun poika yllättäen alkoi puhua hänelle ja kysyi voiko hän hyvin. ”Öh”, Ailinalta pääsi. Täytyy kyllä myöntää, että hän on ujo, mutta harvoin niin ujo, ettei hän ole pystynyt sanomaan mitään, kun häneltä on jotain kysytty. Tytön kaulaa pitkin alkoi nousta puna ja pian se oli valloittanut kasvot kokonaan. Ailina veti syvään henkeä. ”Kyllä minä voin hyvin, kiitos kysymästä.” Ailina sai lopulta sanottua. Sitten hän kääntyi Jennyn puoleen, ”Kyllä minäkin kuulun puuskupuhin tupaan, kuten sinä.”

[Jenny]

Jenny oli hieman hämmentynyt siitä että pojalla oli muista tuvista niin vankka tieto."Minulla taitaa olla paljon opittavaa tästä koulusta.." Jenny tuumasi ja vilkaisi taas Ailinaan.
"Olen menossa neljännelle" Hän sanoi lyhyesti pojalle."Entä sinä?"
"Mikä on muuten nimesi,et sanonut sitä."

Jenny kääntyi Ailinaan päin ja pureskeli huulensa kulmaa.Oli tyttö kyllä ollut hieman hiljainen,ehkä hänellä oikeastikin olisi huono olo.
Hetken tuota seurattuaan Jenny hätkähti ja hymyili.Taas.
"Jee,tunnempahan jo jonkun samasta tuvasta." Hän sanoi ja virnisti pienesti.

[Shirk]

Mabol Cysorek

Punahiuksinen arvelee, että hänellä olisi vielä paljon opittavaa tästä koulusta. Lohdutan häntä rennolla heitolla, ''Kyllä tässä vielä minullakin on paljon opittavaa. On paljon asioita, mitä en tiedä. Kuten, mitä on tänään illalliseksi. Joku Korpinkynsi hankkii joka maaanantai viikon ruokalistan tietoihinsa. Se, miksi hän tekee niin, en minäkään tiedä vielä. Jännittävä tapa sinäänsä.'' Saan kuulla, että keskustelu kumppanini oli menossa samalle luokka-asteelle, jolla minäkin olin. Minulta pääsee aurinkoinen irvistys, mikä viestii innostustani. ''Mahtavaa. Minä olen myös 4-luokalla. Voimme päästä samoille oppitunneille! Siitä tulee hauskaa.''

Kalpea punapää kyselee nyt myös nimeäni. Vakavoidun hetkeksi ja kumarran kunnioittavasti kaksikolle, ''Mabol Fao Cysorek palveluksessanne, neidit.'' Lausuin nimeni lisäten tietoisesti lausumiseni eksottista säväystä hetkellisesti. Suoristaudun ja heilautan kättäni hymyillen leveästi, ''Ja mitkä ovat teidän nimenne?'' Tarkoitin tietenkin molempaa tyttöä. Ei minulla ole tapana teititellä muissa kuin ääriolosuhteissa. Ja tämä oli melko arkinen tilanne, joskin sentään tylsyys rajan yläpuolella, mikä oli minulle tärkeä asia.

Pyöreä tyttö punastuu. Minua viihdyttää suuresti nähdä niin läpinäkyviä tuntemuksia. Minähän suorastaan ihastun tähän valkoihoisuuteen, siitä oli selvästi paljon iloa. Hän kuitenkin vakuuttaa olevansa kunnossa. Katson toista suoraan silmiin tutkivasti ja hymyilen sitten ystävällisesti, ''Jos kerran sanot niin. Jos olitte matkalla tupaan, niin salli minun auttaa sinut ylös'', ojennan kättäni ritarillisesti tuntemattomalle nuorelle tytölle ja nautiskelin aidosti, päästessäni tekemään ainakin jotain hauskaa.

[Tuutu]

//Anteeksi, kun kesti vastata. Viimeaikoina on ollut hankaluuksia löytää aikaa tai omaa rauhaa kirjoittamiseen.//

Ailina McQuoley

Ailina kuunteli sivusta, kun Jenny ja poika juttelivat siitä, että heillä olisi paljon opittavaa koulusta. Ei tyttö itsekkään tiennytkään kuin muutaman linnan salaisuuden, mutta eipä hän halunnut tietää kaikkia. Hänestä kun oli mukavaa, kun vaikka matkalla aamiaiselle huomasi jonkun uuden jutun. Sitä kun saattoi mennä sitten tutkimaan, eikä koskaan tiennyt minne päätyisi. Tosin se oli myös hyvä tapa eksyä linnan sokkeloihin. Oli Ailina muutaman kerran joutunut kysymään muilta, että missä päin linnaa hän nyt olikaan ja miten pääsisi jonnekin tuttuun paikkaan.

Selvisi, että joukkion kaksi muuta jäsentä ovat paria luokka-astetta ylemmällä kuin Ailina. ”Minä olen toisella luokalla”, Ailina sanoi hiljaisella äänellä. Hän ei tiennyt kiinnostiko tieto kahta muuta, mutta hän halusi sanoa jotain, jotta ei olisi jäänyt aivan keskustelun ulkopuolelle. Olisihan se tietenkin muidenkin kannalta hieman ikävää ollut, jos nämä rupattelisivat ja yksi vaikenisi kuin muuri. Pojan esitettyään itsensä hieman teatterillisesti, karkasi pieni hymy Ailinan kasvoille. Häntä nimittäin huvitutti pojan liioiteltu käytös. ”Minä olen Ailina McQuoley”, hän esitteli itsensä pojalle. Jennylle hän oli jo sanonut nimensä, vaikka silloin tosin oli unohtunut sanoa sukunimi. Vaikka tuskin se oli maailman pahin asia.

Ailina katsoi epäröiden Mabolin kättä, jonka tämä oli ojentanut auttaakseen tytön ylös. Samalla Jenny alkoi iloita siitä, että tunsi jo jonkun samasta tuvasta kuin hän. ”Uskon, että muut puuskupuhit ottavat sinut hyvin vastaan”, Ailina sanoi Jennylle. ”Odotahan vain, kunnes tapaat heidät.”  Tyttö salli Mabolin auttaa hänet ylös ja tarttui tämän käteen.

[Jenny]

[Älkää ihmetelkö jos muuttuu jossain vaiheessa Jennyn näkökulmasta kerrotuksi,en ole oikein hyvä tällä kertojalla x_x'' ]

Jenny hymyili pienesti ja kyykistyi rotan häkin viereen ja rapsutteli sitä verkon raosta.
"Harmi..siis se että olet paria luokka-astetta alempana" Jenny sanoo Ailinalle ystävälliseen sävyyn.

"Vau,jännä nimi!".Jenny vetää käden nopeasti suulleen pienen lipsahduksen syystä,eikai Mabol loukkaantuisi?
"Tai siis erinlainen,hieno".
 "Niin,Jenny Adolphe,kuten jo sanoin" Ja loihtii taas horjumattoman hymynsä.

Jenny ponnistaa taas kyykystä ylös ja hihkaisee Ailinalle: "Odotan niin innolla kunnes pääsen tutustumaan muihinkin!"

[Shirk]

(Tuutu, ei me nyt niin kauaa ole jouduttu odottamaan. Jenny, pelaa vain tyylillä, mikä soveltuu parhaiten itselle. Meinasin itsekin harkita, josko kokeilisi toista pelityyliä.)

Mabol Cysorek

Vaikka tapaaminen oli hetken aikaa ilahduttanut, minusta alkaa tuntua, että tämä oli liian tasaista menoa, ja minua alkaa hitusen tylsistyttää. Aloin toivoa, että tämä tilanne päättyisi pikaisesti, ja sehän päättyisi, kunhan päästään Puuskujen tuvalle. Yhä kiinnosti nähdä puuskujen tuvan täsmällinen siainti, mutta pääasiallisesti en pura tilannetta johtuen siitä, että pidin ajatuksesta luoda suhteita yli tuparajojen. Sellaisen pitäisi luoda päiviin vaihtelevuuden mahdollisuutta paremmin.

Nuorempi tyttö liittyi silloin keskusteluun kertoen, monennellako luokalla tämä oli. Katsoin tyttöä lievästi ihmettelevästi, sillä kukaan ei ollut kysynyt tytön luokkaa, mutta tuon pyöreän puuskupuhin olemuksessa oli jotain sellaista outoa, että se saa minut hymyilemään tuolle tytölle. Tavallaan hän oli söpö. En kuitenkaan sano toiselle mitään, sillä en mieltänyt toista osalliseksi tähän osaan keskustelua.

Alan jälleen viihtyä, kun saan hymyjä irti esittäytymiselläni. Punapäinen ihasteli nimeäni, mutta säikähti yhtäkiä jotain ja puuteli sitä anteeksi. Outoa käytöstä, en ymmärrä, mikä saisi tuollaista aikaan. ''Kyllä minä ainakin pidän nimestäni juuri niin omituisena kuin se on'', ilmoitan kohteliaan hyvän tuulisesti punapäiselle tytölle, joka tuntui myös osoittautuvan mielenkiintoiseksi persoonaksi. Ehkiepä tästä tulisi niin tylsää kuin hetki sitten olin kerennyt alkaa pelätä. Tyttöjen nimet oli kohteliasta kuulla. Yleensä en unohda kuulemaani nimeä.

Saan ilon auttaa Ailinan ylös, mikä viihdyttää tuntemuksiani kun pääsen leikkimään aatelisherrasmiestä. Harmikseni Jenny tuntui kuitenkin iloitsevan enemmän Ailinan tuttavuudesta, kuin minusta. Se ei toki ole ongelma, se vain teki tilanteesta hitusen tylsemmän. Juuri kun olin arvellut, että saattaisin viihtyä kaksikon seurassa, nämä alkavat innolla suunitella, miten he esittelisivät Jennyn muille puuskuille, mikä tarkoitti tapaamisen pikaista päätöstä. En ala tämän takia kovin ihmeellisiä temppuja tekemään, jotta pidentäisin tapaamista, mutta voisin kuitenkin kokeilla hitusen jäätä, josko se itsestään ratkeaisi parhain päin. Puhelen Jennylle osoittaen sanani osittain myös Ailinalle, ''Olet varmaankin tullut pitkän matkan. Jos sinulla on nälkä, niin voisin ensimmäisenä esitellä keittiön, ennen kuin suunnataan tuvalle. Keittiö on varsin lähellä tässä. Voitaisiin kaikki ottaa vähän hiukopalaa.'' Se oli mielestäni parempi veto kuin, esittelenpä koulua, yritys. Pitkän matkan tullut ei turhia varmaan halunnut kierrellä puhumattakaan siitä, että puuskupuheja saattaa kiinnostaa hitusen enemmän ihmiset kuin jokin rakennus.

[Tuutu]

//Joo, kannattaa kirjoittaa sillä tyylillä mikä itelle parhaiten passaa. Silloin yleensä tulee parhainta jälkeä. //

Ailina McQuoley

Vaikka Jennyä ilmeisesti oli kiinnostanut millä luokalla Ailina oli, niin samaa ei voinut sanoa Mabolista, ainakaan hän ei virkonnut asian suhteen mitenkään. Ei se Ailinaa haitannut, sillä ei hän kovin kummoisia reaktioita ollut odottanutkaan. Ailina ei kumminkaan sano mitään asiaan liittyvää, sillä hänestä tuntui, että hän oli hieman ulkopuolinen tässä asiassa ja ulkopuolisuuden tunne sai tytön usein hiljaiseksi. Ailina mietti, että olisi ollut varmaan parempi olla sanomatta mitään.

Pojan esitellessä itsensä Jenny kehui pojan nimeä jännäksi. Kumminkin Jenny veti käden suulleen, aivan kuin olisi sanonut jotain tyhmää. Ailina tiesi mistä tytön reaktio oli johtunut, sillä hänestä tuntui usein samalta. Nolostumisen tunne sen jälkeen kun oli sanonut jotain tyhmää tai epäsopivaa omasta mielestään. Ei sanottu asia aina mitään tyhmää ollut, vaan se saattoi olla jotain järkevää, mutta sille ei voinut mitään, jos itsestä asia tuntui tyhmältä.

Ailina pani merkille, että Mabol tahtoi olla huomion keskipisteenä. Poika ilmeisesti piti olostaan, kun hänet huomioitiin. Ilmeisesti poika käyttäytyi siksi hieman teatterillisesti. Mutta silloin, kun Ailina jutteli hieman Jennyn kanssa siitä, mitä muut puuskut ajattelisivat uudesta tulokkaasta, eikä Maboliin kiinnitetty huomiota, niin poika tuntui käyvän hieman levottomaksi. Näppärästi poika keskeytti tyttöjen jutut ehdottamalla keittiössä käyntiä. Ailina ilostui tästä ehdotuksesta, sillä hän piti keittiön tunnelmasta, vaikka se ei tosin vetänyt vertoja hänen kotinsa keittiön tunnelmalle. ”Olisi kiva käydä keittiössä”, Ailina sanoi ja hymyili hiukan. ”En olekaan käynyt siellä vähään aikaan.”